Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Reijonen: Miten sote vaikuttaa kuntaliitoskunnissa?

09.03.2021 |16:34

Kansanedustaja Minna Reijonen on tehnyt kirjallisen kysymyksen mahdollisen sote-uudistuksen vaikutuksista kuntaliitoskunnissa. Reijonen kysyy myös, millaiset vaikutusarvioinnit tehdään jo aiemmin kuntaliitoksen tehneiden kuntien osalta.

Minna Reijonen pitää vaikutusarviointeja tärkeinä.

– Erityisen merkittäviä ne ovat, kun tehdään Suomen historian suurinta hallinnon uudistusta, sanoo Reijonen.

Sote-uudistus vaikuttaa hallinnollisesti siten, että lähikuntapäättäjät eivät enää olekaan päättämässä kunnan terveys- ja sosiaalipuolen asioista. Päätöksenteko siirtyy kauemmas.

Vaikutusarvioita tehty hyvin vähän

Kuntaliitoksia tehdessä vaikutusarviot muun muassa kuntalaisiin ja yrityksiin liittyviin asioihin ovat tärkeitä. Valitettavasti kuntaliitoksissa ei aina ole tehty riippumattomia tai puolueettomia vaikutusarvioita. Joskus esimerkiksi kuntaliitoksen tehneiden kuntien maapolitiikan eroista on saatettu todeta vain, että eroja on.

– Kuntaliitoksen tehneiden kuntien osalta on hyvin vähän tarkasteltu liitoksen jälkeisiä vaikutuksia ja verrattu niitä vastaaviin itsenäisinä pysyneisiin kuntiin, toteaa Reijonen.

Sote-uudistus vaikuttaa myös kuntaliitoskunnissa. Kuntalaisille nämä vaikutusarvioinnit ovat tärkeitä.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
7.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi