

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Rikollisklaanit yrittävät ujuttautua kuntien hallintoon Ruotsissa – kohteena miljardien rakennusurakat ja sosiaalituet
Ruotsalainen hyvinvointiyhteiskunta on perustunut molemminpuoliseen luottamukseen, kansalaisten ja valtion väliseen näkymättömään sopimukseen. Ulkomailta tullut järjestäytynyt rikollisuus käyttää säälittä hyväkseen ruotsalaisten hyväuskoisuutta. Tähtäimenä ovat kuntien rakennus- ja sote-miljardit ja keinona soluttautuminen julkiseen hallintoon.
– Ruotsissa toimii vajaat 40 sukulaisuuteen perustuvaa rikollisverkostoa, jotka ovat tulleet tänne ainoastaan tehdäkseen rikoksia. Heillä on paljon vaikutusvaltaa ja myös kyky käyttää huomattavaa väkivaltaa. He tekevät rahaa huumekaupalla ja painostamalla väkivaltaisesti ihmisiä sekä yrityksiä. Klaanit ovat tulleet mukaan liike-elämään sekä politiikkaan ja yrittävät saada vaikutusvaltaa kunnissa ja jopa valtiotasolla, sanoo vt. poliisiylijohtaja Mats Löfving Ruotsin radion haastattelussa.
Klaanien rooli on poliisipäällikön mukaan erityisen huomattava Södertäljessä, Malmössä, Landskronassa, Jönköpingissä sekä Göteborgissa. Keskustelu maahanmuutosta ja sopeutumisesta on ollut naiivia:
– Lapset vihkiytyvät syntymästä alkaen rikollisuuteen ja klaaneja hitsataan yhteen jopa avioliitoilla. Läheskään kaikki ihmiset eivät halua osaksi ruotsalaista yhteiskuntaa.
Mafia haluaa mukaan päätöksentekoon
Södertäljen kunnanvaltuutettu Boel Godner on Svenska Dagbladetissa samoilla linjoilla Löfvingin kanssa järjestäytyneestä rikollisuudesta, joka etsii kaiken aikaa uusia ansaintamahdollisuuksia ja yrittää tunkeutua myös kunnallishallintoon.
– Olemme todella varuillamme ja meillä on nollatoleranssi korruptioon; palveluksia ei tehdä palvelusta vastaan. Meillä on ollut rakennuslupiin ja sosiaalitukiin liittyviä tapauksia, jotka ovat johtaneet työntekijöiden irtisanomisiin, Godner kertoo.
Södertälje on ottanut käyttöön myös maanluovutuspolitiikan, jonka mukaan kuka hyvänsä ei voi ostaa maata tai kiinteistöjä.
– Vuosien varrella olemme myös nähneet, kuinka rikolliset siirtävät varojaan ravintolatoiminnasta tukihuijauksiin, joissa hyödynnetään valinnanvapausjärjestelmää ja tuensaajan oikeutta valita itse oma henkilökohtainen avustajansa.
Yhteiskuntasopimus ei enää toimi
Kunnanvaltuutettu Godner on samoilla linjoilla vt. poliisiylijohtaja Löfvingin kanssa myös siitä, että suhtautuminen klaanirikollisuuteen on ollut lapsellista. Kansankodin yhteiskuntasopimus on poljettu lokaan.
– Ruotsin hyvinvointijärjestelmä on rakennettu sen varaan, että kansalaisella ja valtiolla on olemassa ikään kuin näkymätön sopimus. Tänään tuo ajatus on todella naiivi. Rikolliset hyödyntävät surutta nykyistä tilannetta ja keksivät erilaisia tapoja huijata yhteiskuntaa. Meillä Ruotsissa on lakeja, joka helpottavat järjestäytyneen rikollisuuden elämää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tukihuijaus Boel Godner Mats Löfving Jönköping Landskrona Södertälje Klaanit järjestäytynyt rikollisuus petos ongelmalähiöt Malmö Jengirikollisuus Göteborg maahanmuuttajat Yhteiskuntasopimus korruptio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsin oikeistopuolueet: Rikosaalto on toinen pandemia – PS-edustajat huolissaan maahanmuuttajien väkivallan eskaloitumisesta

Rantanen Malmön mellakoille annetuista syistä: ”Täyttä potaskaa!”

Purra: Malmössä riehutaan, Göteborgissa riehutaan, liekkivideot leviävät sosiaalisessa mediassa

Rikostutkinta Malmössä – mellakoitsijat huusivat kuorossa juutalaisvastaisia iskulauseita

Erikoistutkijan mielestä on hyväksyttävä, että Suomi muuttuu maahanmuuton seurauksena – Purra eri linjoilla: ”Humanitaarinen maahanmuutto ei vain yksinkertaisesti toimi”

Jäähyväiset aseille – keskiluokka haluaa pois jengiväkivallan Ruotsista

Halla-ahon mukaan hallitus ei ole kiinnostunut suomalaisten työllistämisestä: ”Ulkomaalaisia vaaditaan töihin keinolla millä hyvänsä – vaikka valtion maksamilla charter-lennoilla”

Ruotsissa sosiaalitukia nauttinut, sotarikoksista epäilty Irakin puolustusministeri palasi jälleen Ruotsiin – samalla rikosepäilyt katosivat

Jukka Mäkynen kysyi, ja sai vastauksen: Sisäministeri Ohisalo ei näe ongelmaa turvallisuustilanteessa
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.















