

LEHTIKUVA
Rikostutkinta Malmössä – mellakoitsijat huusivat kuorossa juutalaisvastaisia iskulauseita
Malmön perjantai-illan tapahtumiin on tullut lisää valaistusta. Twitterissä leviää video, jossa mellakoitsijat huutavat liekkien ja savun keskellä juutalaisvastaisia iskulauseita. Tapahtuma on selvästi organisoitu esihuutajaa myöten ja paikalla on sekä naisia että miehiä.
Väkijoukko heiluttaa kaaoksen keskellä nyrkkiin puristettuja käsiään ja karjuu kuorossa ”Juutalaiset muistakaa Khaybar, Muhammedin armeija on tulossa takaisin”.
Ruotsin Juutalaisten Seurakuntien Keskusneuvoston mukaan Khaybar on paikka, jossa Muhammed seuraajineen murhasi juutalaisia vuonna 628. Kuvat Malmöstä tuovat mieleen taannoisen Lähi-idän kalifaatin.
Poliisi aloittaa rikostutkinnan
Tapahtumista eri puolille somea ladatut videot ovat herättäneet ansaittua huomiota. Myös poliisi on tietoinen asiasta, kertoo Expressen.
– Jos kukaan ei tee rikosilmoitusta, aloitamme oman tutkinnan, sanoo poliisi tiedottaja Ewa-Gun Westford
Poliisi on luokitellut perjantain mellakan erityistapahtumaksi, joka tarkoittaa lisäresursseja tapahtumien selvittämiseen.
– Rikosilmoituksia vastaanottava henkilöstömme on saanut ohjeet huomioida erityisesti kaikki ilmoitukset, jotka voidaan tulkita kiihotukseksi kansanryhmää vastaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Juutalaisten Seurakuntien Keskusneuvosto Ewa-Gun Westford Khaybar Muhammed poliisin kivittäminen Autojen polttaminen Malmö Antisemitismi Kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Mellakka
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsin oikeistopuolueet: Rikosaalto on toinen pandemia – PS-edustajat huolissaan maahanmuuttajien väkivallan eskaloitumisesta

Rantanen Malmön mellakoille annetuista syistä: ”Täyttä potaskaa!”

Purra: Malmössä riehutaan, Göteborgissa riehutaan, liekkivideot leviävät sosiaalisessa mediassa

BLM:n riveistä lietsotaan juutalaisvastaista retoriikaa

Hakkarainen Strasbourgissa: ”Juutalaisten kokemaan vainoon on puututtava lujin ottein”

Euroopan unionin perusoikeusviraston laaja antisemitismitutkimus vuodelta 2018: Äärimuslimit ovat suurin tunnistettu juutalaisvihaan syyllistyvä ryhmä

Mitä Saksassa oikein tapahtuu – vasemmisto flirttailee juutalaisvihalla ja syyttää ihmisvihamielisyydestä konservatiiveja

Peltokangas: ”Yhteiskunta on pistetty polvilleen vähemmistöryhmien edessä ja maahanmuuttajat nauttivat lähes diplomaattista koskemattomuutta”

Erikoistutkijan mielestä on hyväksyttävä, että Suomi muuttuu maahanmuuton seurauksena – Purra eri linjoilla: ”Humanitaarinen maahanmuutto ei vain yksinkertaisesti toimi”
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Päivän Pointti: Yle ja Helsingin Sanomat pyrkivät peittelemään Bondi Beachin terrori-iskun tekijöiden yhteyksiä ääri-islamismiin

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Tampere lähettää 50 000 euroa Gazaan – Vigelius kritisoi pormestari Nurmisen päätöstä: ”Rahoille olisi tarvetta kotimaassakin”
Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee tänään maanantaina valtuustoaloitetta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille. Kaupunginhallitus on hyväksynyt päätösehdotuksen, jonka mukaan 50 000 euron kertasuoritus maksetaan pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) harkinnanvaraisesta määrärahasta, josta pormestari on tehnyt päätöksen. Perussuomalaisten kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius kertoo puolueen vastustavan rahan lähettämistä Gazaan.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.














