

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Riski kasvaa Pohjolassa kaiken aikaa – venäläiset sabotöörit kartoittavat iskukohteita koptereilla
Turvallisuusviranomaiset varoittivat kesällä Venäjän todennäköisestä sabotaasista länsimaisia kohteita vastaan Euroopassa. Ruotsissa uhka on jo konkretisoinut: puolustusyritysten alueelle tunkeuduttu väkivalloin ja droonit lentelevät laitosten yllä tarkkaillen yritysten logistiikkaa ja selvittäen mahdollisia iskukohteita.
Turvallisuuspoliisi Säpon mukaan riski venäläisestä sabotaasista liittyy Ruotsin laajaan tukeen Ukrainalle. Sabotaasin kohteena ovat energia- ja viestintäverkkoihin liittyvien kohteiden lisäksi puolustusteollisuuden yritykset, joita Ruotsissa perinteisesti on viljalti.
-Olemme turvallisuuspoliisissa jo vuosien ajan korostaneet ja tuoneet esille vieraan vallan lisääntynyttä tiedustelutoimintaa. Ero entiseen liittyy nyt selvästi kasvaneeseen riskinottoon. Otamme sen erittäin vakavasti ja toimimme sen mukaisesti, muotoilee Säpon viestintäpäällikkö Karl Melin SVT:m uutisissa.
Venäjä, Kiina ja Iran
Venäjän vaikuttamistoimet lähtevät kybervaikuttamisesta ja päätyvät sabotaasiin, jonka kohteena ovat kaikki Ukrainaa tukevat länsimaat. Turvallisuus- ja puolustusyritysten etujärjestöstä (Försvarsföretagen) kerrotaan, että jäsenyritykset ovat rekisteröineet muun muassa droonien lennättämistä sekä tunkeutumisyrityksiä.
– Yrityksen tiloihin on yritetty tunkeutua väkivalloin ja droonit ovat kuvanneet yritysten alueita ja liikennettä alueelle ja sieltä pois, kertoo pääsihteeri Robert Limmergård.
Etujärjestö on lähettänyt maan hallitukselle kirjelmän, jossa se penää valtuuksia toimiin drooneja vastaan. Tarve on myös lisäresrsseille viranomaisten ja yrityste väliselle tiedonvaihdolle.
– Ei ole väliä sillä, onko kyseessä viranomainen vai yritys, hyökkääjä etsii aina heikointa lenkkiä. Venäjä, Kiina sekä Iran ovat laskeneet kynnystä tehdääkseen omia operaatioitaan.
Paikalliset konnat kätyreinä
Mielenkiintoinen piirre Venäjän toimissa on se, että tiedustelupalvelut ovat tiettävästi rekrytoineet paikallisia rikollisia suorittamaan käytännön operaatioita. Värväys tapahtuu jengirikollisten malliin sosiaalisen median eri sovellusten kautta.
Norjan tiedustelupalvelu PST tutkii parhaillaan “useampia tapauksia”, joiden takana todennäköisesti on venäläinen toimija. Dagbladet viittaa artikkelissaan myös suomalaisiin vesilaitoksiin tehtyihin selvittämättömiin tunkeutumisiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Robert Limmergård viestintäverkko energiaverkko kartoitus kohteiden etsiminen kyberhyökkäykset tunkeutuminen Venäjän hyökkäyssota vesilaitokset puolustusteollisuus jengirikolliset tiedustelu Karl Melin tiedustelupalvelut drone vesilaitos vaikuttaminen sabotaasi rikollisjengit Pohjoismaat Iran Eurooppa Kiina Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mira Nieminen tyytyväinen sisäministeriön budjettiin – turvallisuus saa vihdoin sille kuuluvan huomion myös budjetissa

Norjan Supo: Venäjältä tulleiden turvapaikanhakijoiden joukossa on ollut vakoilijoita

Puolalainen sotilas kuoli laitonta rajanylitystä yrittäneen puukottamana – ulkoministeri: ”kyse on Venäjän johtamasta hybridioperaatiosta”

Vihreät laskisi kaikki tulijat rajan yli – Purra: Kun Suomeen kohdistuu hybridioperaatio, tulee kyetä puolustautumaan – ”Siinä tilanteessa kansainväliset ihmisoikeussopimukset jäävät kakkoseksi”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













