

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsalainen kriminologi haluaa nuoret väkivaltarikolliset heti 10 vuodeksi vankilaan: ”Opitaan elämään ihmisiksi”
Helpot keinot jengirikollisuuden kaitsemiseksi on käytetty, mutta tuloksia ei ole tullut. Niinpä törkeisiin väkivaltarikoksiin syyllistyneet alle 18-vuotiaat pitäisi laittaa kymmeneksi vuodeksi telkien taakse. Näin sanoo tunnettu kriminologi SVT:n haastattelussa.
Ruotsin hallitus on viemässä eteenpäin lakialoitetta, joka poistaisi lievennykset nuorten rikoksentekijöiden vähintään vuoden mittaisiin tuomioihin. Rikosnimikkeistä kyseessä ovat ryöstö, törkeä pahoinpitely, raiskaus, törkeä kiristys, törkeä huumausainerikos ja törkeä ampuma-aserikos.
”17-vuotiaat pois kaduilta ampumasta muita”
Kriminologian professori Jerzy Sarnecki on sitä mieltä, että lakiuudistus ei yksinään ole riittävä taistelussa kasvavaa jengi- ja väkivaltarikollisuutta vastaan. Hänen mukaansa myös alle 18-vuotiaat rikolliset pitäisi pystyä sulkemaan vankilaan pitemmäksi ajaksi.
– Meidän on pidettävä 17-vuotiaat pois kaduilta juoksemassa ympäriinsä ampumassa muita ihmisiä, ehkä jopa 10 vuoden ajan, hän sanoo SVT:n 30 minuter-ohjelmassa.
– On erittäin tärkeätä pitää huolta siitä, että tuossa ajassa opitaan elämään ihmisiksi.
Luokkateoria selittää rikollisuutta
Professori Sarnecki selittää Ruotsin rikollisuustilastoja sillä, että maahanmuuttajataustaisen rikollisuuden lisääntyessä maassa pidempään olleiden tekemät rikokset vähenevät. Tämä puolestaan johtuu siitä, että maahanmuuttaja asuvat huonoimmilla alueilla, tekevät vähäarvoisimmat työt, saavat parhaimmillaankin huonointa palkkaa ja syrjäytyvät.
– Ennen tuossa yhteiskunnallisessa asemassa olleista ihmisistä tulee sitten jonkin sortin alempaa keskiluokkaa, joka tarkoittaa voimakkaampaa sosiaalista kontrollia ja sen myötä alempaa rikollisuutta. Tämä on meidän olettamuksemme.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sosiaalinen kontrolli alempi keskiluokka luokkateoria maahanmuuttajataustainen rikollisuus kriminologia Jerzy Sarnecki väkivaltarikollisuus ampuma-aserikos jengirikolliset huumerikollisuus nuorisorikollisuus ampumiset Klaanit ongelmalähiöt Jengirikollisuus Raiskaukset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsin ongelmalähiöt umpikujassa – maahanmuuttajat halutaan asuttaa muualle

Perussuomalaiset: Vihervasemmistolainen ideologia on turmellut sisäisen turvallisuuden selonteon

Ulkomaalaistaustaisten jälkeläisillä huikea yliedustus Ruotsin rikostilastoissa: törkeä väkivalta, murhat, tapot ja raiskaukset korostuvat uudessa selvityksessä

Perussuomalaiset haluavat vastuun kotoutumisesta maahanmuuttajalle sanktioiden uhalla: ”Emme halua Suomen luisuvan Ruotsin tielle”

Lakivaliokunnan perussuomalaiset henkilötietojen käsittelyä koskevasta mietinnöstä: ”Hallituksen toimet heikentävät vankiloiden turvallisuutta”

Suomessa toimivia rikollisryhmiä yhdistävät Lähi-idän kieli ja kulttuuri – Koponen: ”Keskustan mielestä haitallisesta maahanmuutosta puhuminen tuntuu olevan leikinlaskun paikka”
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa
Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.
Uusimmat

Virkamiehet ehdottavat ruuhkamaksuja – perussuomalaiset sanovat ei

Elomaa: Korjaamme Marinin hallituksen aiheuttaman YEL-katastrofin
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












