

LEHTIKUVA
SAK:n puheenjohtajan julkaisu viestipalvelu X:ssä kuohuttaa – Bergbom: Pitääkö Eloranta todella perussuomalaisia äärioikeistolaisena puolueena?
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta intoutui jakamaan viestipalvelu X:ssä vasemmistoliiton puoluelehden (Kansan Uutiset) julkaisua, jossa perussuomalaisia kuvataan äärioikeistolaisena puolueena. Elorannan julkaisu on herättänyt laajaa kritiikkiä kommenteissa, joissa Elorannalta on pyydetty vastausta siihen, allekirjoittaako hän artikkelin sisällön ja jakamiensa sitaattien väitteet.
– Tämä herättää jälleen kerran valtavan epäilyksen siitä, onko Jarkko Eloranta (kuvassa) todella ajamassa jäsenistönsä etua vai onko perimmäinen tarkoitus sittenkin toimia vihervasemmiston ulkoparlamentaarisena jatkeena ja rahallisena tukijana, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom.
Vasemmiston ja ay-liikkeen yhteys on kiistaton
Bergbomin mielestä on päivänselvää, että ammattiyhdistysliikkeet rahoittivat isosti vasemmistolaisia eduskuntavaaleissa. Vasemmistopuolueiden ja ay-liikkeen välinen yhteys on kiistaton, ja sen näkee jokainen, Bergbom väittää.
– Herää kysymys, mikä Eloranta on vaatimaan asiasta keskustelua, jos hän itse toimii tällä tavalla, Bergbom huomauttaa.
SAK:n ja muiden keskusjärjestöjen johdolla on järjestetty poliittisia lakkoja maan hallitusta vastaan poikkeuksellisen kiivaasti, eikä loppua näy. Eduskunnassa oppositio jätti SDP:n johdolla välikysymyksen työmarkkinoiden tilanteesta. Täysin yhtenäisenä ei oppositio kuitenkaan ole, sillä keskusta ja Liike Nyt eivät osallistu välikysymykseen.
PS on selvästi suurin työväenpuolue
Kansanedustaja Miko Bergbom vaatii SAK:n puheenjohtajalta vastausta siihen, pitääkö hän todella perussuomalaisia äärioikeistolaisena puolueena. Bergbom huomauttaa Ylen julkaisemasta puoluekannatusmittauksesta, josta mittauksen tehneen Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turjan mukaan käy ilmi, että perussuomalaiset on tällä hetkellä työväestön keskuudessa selvästi suosituin puolue ja on ollut sitä pitkän aikaa.
– Jarkko Eloranta menettää oman arvovaltansa tällaisella poliittisella pelleilyllä, jossa hän käy näin suoraan perussuomalaisten kimppuun. Minua tällaiset huudot eivät yllätä, sillä tiedän Jarkon tekevän sitä vain tukeakseen vihervasemmistoa, mutta harmittaa perussuomalaisten kannattajien puolesta, että SAK-johtaja haluaa tällä tavalla demonisoida heitä. Yhdenkään Hakaniemen edustajan on turha tulla selittämään mistään arvokkaasta kielenkäytöstä, jos he tällä tavalla kohtelevat Suomen suurinta työväenpuoluetta ja sen kannattajia, Bergbom jyrähtää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Tuomo Turja Hakaniemi Jarkko Eloranta ammattiyhdistykset Miko Bergbom Äärioikeisto vihervasemmisto Kansan Uutiset Liike Nyt Taloustutkimus SAK Ay-liike Vasemmistoliitto perussuomalaiset SDP Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus jatkaa hallitusohjelman toteuttamista määrätietoisesti – ”Ay-liike ei ole esittänyt yhtäkään plusmerkkistä ratkaisua julkisen taloutemme ongelmiin”

Emeritusprofessori Matti Virén: ”En tiedä yhtään maata maailmassa, joka olisi ratkaissut talousongelmansa verotusta kiristämällä”

Teollisuusliiton Aalto vihjaa jo uusilla työtaisteluilla – elinkeinoministeri Rydman: Ay-pomot huolissaan oman valtansa vähenemisestä

Liitot lietsovat kaaosta – PS: Lopettaako ay-liike poliittiset lakot välikysymyksen myötä?

Perussuomalaiset välikysymyksestä: Oppositio vaatii neuvotteluja, mutta mistä?

Huhtasaari: Eurokakkua ei voi sekä syödä että säästää
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









