

LEHTIKUVA
Sdp:n kuntavaaliehdokkaalle yli kolmen vuoden vankeustuomio: Raiskasi naisen rikoskumppaninsa kanssa vain pari viikkoa ennen vaaleja – käytti hyväksi väkivaltaa ja uhrin pelkoa
Nainen raiskattiin useita kertoja yön aikana. Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomion mukaan teko täytti törkeän raiskauksen tunnusmerkistön muun muassa siksi, koska miehet toteuttivat rikoksen yhdessä ja vuorotellen ja rikoksella myös aiheutettiin erityisen tuntuvaa henkistä ja ruumiillista kärsimystä.
Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi joulukuun alussa kaksi vaasalaismiestä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin vuonna 2017 tapahtuneesta törkeästä raiskauksesta. Philip Muisya Kimuya ja John Marc Okello tuomittiin kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen.
Lisäksi miehet velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan raiskauksen uhrille 8 000 euroa kärsimyksestä sekä 1 000 euroa tilapäisestä haitasta. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Toinen tuomituista, Okello, oli kevään 2017 kuntavaaleissa sdp:n ehdokkaana. Okellon ehdokasesittely on edelleen nähtävissä Vaasan sdp:n verkkosivulta. Ehdokasesittelyssään Okello ilmoittaa olevansa pääluottamusmies sekä shop steward, joka tarkoittanee kaupan myyjää.
Uhri löytyi kaupungilta
Tapauksessa huomiota herättää se, että Okellolle ja Kimuyalle syyksiluettu törkeä raiskaus tapahtui vain muutamaa viikkoa ennen kuntavaaleja.
Maaliskuussa 2017 demariehdokas Okello sekä Kimuya tapasivat uhrinsa kaupungilla ja veivät hänet yksityisasuntoon. Asunnossa miehet pakottivat uhrinsa sukupuoliyhteyteen käyttämällä hyväksi väkivaltaa sekä uhrin pelkoa, jonka vuoksi hän ei kyennyt puolustamaan itseään tai ilmaisemaan omaa tahtoaan.
Syyllisyydestä ei jäänyt varteenotettavaa epäilystä
Pohjanmaan käräjäoikeus katsoi, ettei asiassa jäänyt varteenotettavaa epäilystä vastaajien syyllisyydestä.
Okello ja Kimuya olivat toimineet yhteistuumaisesti. Teko täytti törkeän raiskauksen tunnusmerkistön, koska miehet toteuttivat rikoksen yhdessä ja vuorotellen ja rikoksella myös aiheutettiin erityisen tuntuvaa henkistä ja ruumiillista kärsimystä.
Käräjäoikeus katsoi, että tekoa on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä, kun otetaan huomioon sukupuoliyhteyksien lukumäärä ja teon kesto.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valheet siivittivät Hussein al-Taeen eduskuntaan

SDP käänsi selkänsä lelusalakuljettajan paljastajalle

Lelusalakuljettaja Rami Adham perää kunniaansa oikeusteitse

Demariehdokas jäi jälleen kiinni valehtelusta, tällä kertaa onneksi ennen vaaleja – Näkkäläjärven toiminta kauhistuttaa

Ei ole todellista: SDP myönsi Risto Rohkea -palkinnon ensin kissantappaja-Näkkäläjärvelle, sen jälkeen Hussein al-Taeelle

Sdp:n Al-Taee jäi taas kiinni – Iltalehden selvityksen mukaan hän on vähintäänkin kaunistellut ansioluetteloaan

Husu joka huusi sutta – demari yritti tahallaan pilata väestöryhmien välisiä suhteita hamutessaan julkisuutta valhein

Mitä demaripoliitikko ”Husu” sanoi perussuomalaisista sipoolaiskoulussa? Kiistää haukkuneensa rasisteiksi – levittänyt väärää tietoa ennenkin

SDP:n eduskuntavaaliehdokas ”Husu” tienannut Sipoon kouluvierailuista jo 5 316 euroa
Viikon suosituimmat

Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut verkkosivuillaan laajan identiteettipoliittisen sanaston, jossa esiintyy mm. termit "valkoinen etuoikeus", "antirasistinen pedagogiikka" ja "suomalaisuusmyytti". Woke-henkinen sanasto herättää hämmennystä, sillä se kyseenalaistaa suomalaisen kansallisuuskäsityksen "myyttinä". Jopa maahanmuuttajien kotouttamista tarkastellaan ongelmallisena "pakkoassimilaationa". Sosiaalisessa mediassa monet keskustelijat ihmettelevät, miten tällainen ideologinen terminologia liittyy ylipäätään kansanterveyteen. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun THL:n nähdään wokettavan. Jo vuosien ajan THL on leikannut tieteellisestä asiantuntijatyöstään pitämällä kiinni poliittisesta aktivismista.

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”
Puolustusministeriön rakennuksen julkisivu töhrittiin vaaleanpunaisella maalilla lauantain vastaisena yönä. Poliisi tutkii asiaa rikosnimikkeellä törkeä vahingonteko. Rikoksen tekijäksi on ilmoittautunut palestiinalaisia tukeva Palestine Action -järjestö, joka uhkaa “eskaloida toimintaansa”, ellei Suomi katkaise suhteitaan Israeliin ja peru asekauppoja.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia
Greta Thunbergin purjehdusreissulle osallistuneen aktivistiseurueen jäsenet ovat oman kertomansa mukaan valmiita vain rauhanomaiseen ja väkivallattomaan vastarintaan. Yksi Gretan purjehduskavereista on kuitenkin osallistunut terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin hautajaisiin. Matkalle osallistunut ranskalainen vasemmistomeppi puolestaan väitti Hamasin kaappaaman vauvan, 4-vuotiaan lapsen sekä heidän äitinsä kuolleen Israelin miehityksen ja kolonisaation seurauksena.

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi
Vaikka muualla länsimaissa puhutaan DEIn olevan mennyttä tai vähintään uudelleenmäärittelyn tarpeessa, Väestöliitto asettuu siilipuolustukseen DEIn puolesta ja syyttää globaaleja jättejä takinkääntäjiksi. Kampanja leimaa DEI-toimintojen karsimisen yksioikoisesti tasa-arvon vastaiseksi. Se sivuuttaa DEI:n ristiriitaisuudet ja perustellun kritiikin. Kampanja ei näytä pyrkivän rakentavaan keskusteluun haastavasta aiheesta. Vielä enemmän suomalaiset saattavat ihmetellä, kuuluuko polarisoiva DEI-aktivismi juuri Väestöliiton ydintehtäviin.

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen uskoo, että tulevaisuudessa eri Euroopan maat tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia rajattomista alueistaan ja vapaasta liikkuvuudesta. Tämä tulee johtamaan siihen, että maahanmuutossa epäonnistuneet valtiot joutuvat alistumaan rajatarkastuksiin naapurien suojellessa itseään.
Uusimmat

Kolmanneksi varapuheenjohtajaksi ylsi Simo Grönroos

Kansanedustaja Joakim Vigelius toiseksi varapuheenjohtajaksi

Teemu Keskisarja nousee ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi

Harri Vuorenpää jatkokaudelle puoluesihteeriksi

Riikka Purra valittu jatkamaan puheenjohtajana
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää