

LEHTIKUVA
Sisäministeri Ohisalon näkemys rajavalvonnan tehtävistä aiheutti närää Twitterissä – ”Mitä ihmettä minä juuri luin?”
Sisäministeri Maria Ohisalo närkästytti kansalaisia Twitterissä, kun hän ilmoitti rajavalvonnan tehtävänä olevan mm. saattaa laittomasti rajan ylittäneet turvapaikkaprosessiin.
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) twiittaili eilen ahkerasti EU:n sisäministereiden kokouksen aikaansaannoksista. Ohisalo sanoi Suomen tukevan Kreikkaa ”kansainvälistä oikeutta ja ihmisoikeuksia kunnioittavassa rajavalvonnassa ja humanitaarisen kriisin lievittämisessä.”
– Suomi on jo aiemmin päättänyt siirtää 175 turvapaikanhakijaa, jotka ovat ensisijaisesti lapsia ja yksinhuoltajaperheitä, olemassa olevilta leireiltä. Kreikka on lisäksi tänään hyväksynyt Suomen tarjouksen toimittaa telttamajoitus 500 henkilölle, retkipatjoja, huopia, pressuja ja vesitankkeja.
”Ainakin Wikipedia eri mieltä”
Varsinaisen Twitter-närästyksen aiheutti Ohisalon kommentti rajavalvonnan tehtävistä.
– Rajavalvonnan tehtävänä on mahdollistaa sujuva ja turvallinen rajanylitysliikenne ja saattaa luvattomasti rajan ylittäneet asianmukaiseen viranomaisprosessiin, kuten esimerkiksi turvapaikkaprosessiin, Ohisalo kirjoitti.
Kansalaiset eivät yhtyneet Ohisalon näkemykseen.
– Mitä ihmettä minä juuri luin? Rajavalvonnan tehtävä on pitää rajat auki kansainvaellukselle? yksi kysyi.
– Ainakin Wikipedia on kanssasi eri mieltä: ”Rajavalvontaan tyypillisesti liittyviä tehtäviä ovat valtion rajojen valvominen, rajan ylittävien henkilöiden ja ajoneuvojen tarkastaminen, LAITTOMIEN RAJANYLITYSTEN ESTÄMINEN”, toinen twiittasi.
Suomella ei ole rajaa turvattomien maiden kanssa
Myös perussuomalaisten kansanedustajat kommentoivat Ohisalon näkemyksiä.
– Hyvä Maria! Rajavalvonnan tehtävä on pysäyttää kaikki laiton ja luvattomuus rajalle. Mitä Suomen rajoihin tulee, Suomella ei ole rajaa yhdenkään turvattoman maan kanssa, joten Suomesta ei voi hakea laillisesti turvapaikkaa, Ano Turtiainen huomautti.
– Rajavalvonnan tehtävä on estää rajan luvaton ylitys. Piste, Jani Mäkelä totesi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- laittomasti rajan ylittävät Ano Turtiainen Maria Ohisalo Rajavalvonta Twitter Jani Mäkelä SIsäministeri Turvapaikanhakijat Suomi vihreät perussuomalaiset Kreikka
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Kreikka ja Bulgaria vetävät piikkilankaa Turkin-rajalleen – ”Suomi valmistautuu parantamalla tulijoiden oikeusturvaa ja ihmisoikeusjuristit hierovat käsiään”

Leena Meri MTV:n uutisaamussa Eurooppaa uhkaavasta siirtolaisvyörystä: Suomen ei pidä ottaa ketään vastaan

Purra: Varautuminen on maamme suojaamista ja haittojen minimointia

Hallituksen päätös 175 alaikäisen siirtämisestä Suomeen maksaa satoja tuhansia euroja viikossa – Purra: Eurooppaan haluavat ihmiset eivät näin vähene

Rantanen kysyi suomalaisten turvallisuudesta – Ohisalo vastasi turvapaikanhakijoiden oikeuksista

Suomen sisäministerillä ja Euroopan komission puheenjohtajalla eri näkemykset unionin ulkorajapolitiikasta

Peltokangas: Ei ole missään nimessä hyväksyttävää, että ministeri jättää vastaamatta itselleen epämieluisaan kysymykseen – ”Vetää kyselytunnin idean ja periaatteet vessanpöntöstä alas”

Halla-aho: Jos EU ei pysty suojelemaan jäsenmaitaan haittamaahanmuutolta eikä anna keinoja ratkaista ongelmia kansallisesti, se on vapaan liikkuvuuden ja unionin loppu

Perussuomalaiset ihmettelevät Ohisalon linjaa – Huhtasaari: ”Turvapaikanhakijat menevät kaiken muun edelle, vaikka olisimme konkurssissa”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














