

PS ARKISTO
Suomelta tukea Israeliin – Tavio: Hamasin tulee vapauttaa panttivangit
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio myönsi Israeliin Magen David Adom -järjestölle miljoonan euron valtionavustuksen sekä neljä miljoonaa euroa humanitaarista apua Punaisen Ristin kansainväliselle komitealle ICRC:lle, jonka apuvetoomus kattaa sekä Israelin että palestiinalaisalueet.
Suora tuki Israeliin on poikkeuksellista, koska mikään muu EU-maa ole tehnyt vastaavaa päätöstä myöskään terroristijärjestö Hamasin viimekuisen iskun jälkeen. MDA on akkreditoitu ja vakiintunut, luotettava toimija Israelissa.
– Pidän tärkeänä, että Suomi on Israelin tukena terrorismia vastaan. Hamasin terroristi-isku, jossa murhattiin tarkoituksella siviilejä ja kokonaisia perheitä koteihinsa, oli raakalaismaisimpia, mitä ihmiskunta on nähnyt. Hamasin julmuudelta ei pidä tässä kokonaisuudessa sulkea silmiä. Hamas ei ole Gazassa asuvien puolella, ja se vähät välittää heidän oikeudestaan elää rauhassa, Ville Tavio sanoo.
– Suomen näkökulmasta on erittäin tärkeää suojella koko alueen siviilejä, ja autamme tässä omalta osaltamme. Tuki annetaan olemassa olevan budjetin sisältä ja luotettavan väylän kautta, Tavio korostaa hallituksen kehitysyhteistyöbudjetin säästölinjaa.
Panttivankien ottaminen kansainvälisen oikeuden vastaista
Tavio painottaa, että panttivankien ottaminen on kansainvälisen oikeuden vastaista ja Hamasin tulee vapauttaa panttivangit.
Vaatimusta panttivankien vapauttamisesta ovat pitäneet esillä myös Punaisen Ristin liikkeen järjestöt, joiden kautta Suomen tukea nyt suunnataan.
Ministeri Tavio on käynnistänyt myös selvityksen palestiinalaisalueiden kehitystuesta, jotta varmistetaan tuen oikea kohdistuminen. Selvitys valmistuu joulukuussa, ja se tulee olemaan julkinen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- palestiinalaisalueet ICRC Magen David Adom Israelin ja Hamasin sota kansainvälinen oikeus humanitaarinen apu Gaza valtionavustus Punainen Risti Hamas Ville Tavio Israel Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hamasin pääkomentokeskus sijaitsee Gazan suurimmassa keskussairaalassa – tuhannet potilaat ihmiskilpinä

Iranista YK:n ihmisoikeusneuvoston puheenjohtaja – onko YK:n toiminnassa enää mitään järkeä?

Konfliktit ratkeavat vain tosiasiat tunnustamalla: Palestiinalaisten paluu ammoisille asuinsijoilleen ei onnistu ja Israelin aseisiin nojaava turvallisuus on harhaa

Hamas käyttää 758 000 litran polttoainevarastoa tunneliverkostoon ja rakettituleen – kieltäytyy auttamasta sairaaloita

Palestiinalaisten gallup: Vahva tuki Hamasin terrorihyökkäykselle Israeliin ja ”vapaalle Palestiinalle joelta merelle”

Ville Tavio: Suomi seisoo Ukrainan rinnalla ja tukee myös suomalaisyritysten osallistumista Ukrainan jälleenrakentamiseen

Kehitysyhteistyön sopeutukset tarkentuvat – vähennyksiä muun muassa monenkeskiseen yhteistyöhön ja humanitaariseen apuun
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














