IMF

Lehtinen kyseenalaistaa EU-jäsenyyden ehdot – Suomi ei voi jatkaa nettomaksajana

Viime viikolla saatiin tietää, että Suomi välttää komission alijäämämenettelyn. Suomi on ollut jo pitkään tarkkailuluokan kynnyksellä. Tähän asti tarkkailuluokka on onnistuttu välttämään, mutta tulevaisuudessa tilanne voi kuitenkin olla toisin. Vaikea talouden tila on kestänyt Suomessa pitkään. Talouskasvua ei ole ollut 17 vuoteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kyseenalaistaa Suomen roolin nettomaksajana vaikeassa talous- ja turvallisuustilanteessa.

10.06.2025 |15:23

Kansainvälinen valuuttarahasto tukee hallituksen sopeuttamistoimia – valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomen julkisen talouden tilanne on haastava

Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) kehottaa Suomea sopeuttamaan lisää julkista talouttaan ja jatkamaan rakenteellisia uudistuksia. Valtiovarainministeri Riikka Purra pitää tärkeänä, että ulkopuoliset asiantuntijat arvioivat Suomen taloutta, sillä Suomen julkisen talouden tilanne on haastava.

11.11.2024 |10:34

IMF peruu suunnittelemansa Artikla IV -matkan Venäjälle – valtiovarainministeri Purra: ”Kannatti reagoida”

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF luopuu suunnitelmastaan tehdä konsultaatiomatka Venäjälle. Kansainvälisessä lehdistössä syyksi on kerrottu usean eurooppalaisen maan valtiovarainministerien kannanotto.

19.09.2024 |14:45

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää