Tagi: Kansallinen etu

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Jenna Simula penäsi eilen kyselytunnilla hallitukselta konkreettisia toimia suomalaisen maatalouden pelastamiseksi. Toimia luvattiin perjantaiksi, mutta kun niitä ei alkanut kuulua, ehdotti Simula tänään Twitterissä uutena keinona alkutuottajien arvonlisäverolle kulutonta maksuaikaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila on jättänyt ministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen hallituksen esityksestä, jossa kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut ja karkotettavaksi määrätty henkilö voisi saada opiskelijan oleskeluluvan esittämällä selvityksen 6 720 euron varallisuudesta.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalainen Nuoriso on hyväksynyt yhdistyksensä syyskokouksessa uusia ohjelmia, joista viimeisenä mutta ei vähäisimpänä julkaistiin EU-poliittinen ohjelma. Perussuomalainen Nuoriso vaatii EU:ta palaamaan alkuperäiseen tarkoitukseensa jäsenmaidensa väliseksi kauppaliitoksi ja Suomen eroa valuuttaunionista. Jos paluuta entiseen ei enää ole, on Suomen erottava Euroopan unionista.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio esitteli perussuomalaisten vaihtoehtobudjetin tänään eduskunnan täysistunnossa. Perussuomalainen vaihtoehto asettaisi kansallisen edun etusijalle ja lopettaisi koko maailman sosiaalitoimistona toimimisen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset hämmästeli suullisella kyselytunnilla hallituksen metsäpoliittista linjattomuutta. Linja on vähintään epäselvä, sillä kun hallitus päätti keskiviikkona vastustaa EU:n metsälinjausta, taksonomiaa, vihreät ja vasemmistoliitto jättivät asiaan eriävän mielipiteen. Perussuomalaisten mielestä koko hallituksen toimintaa leimaa sokea ilmastofanatismi, joka kurjistaa kansalaisia ja heikentää kilpailukykyä.  Lue lisää >

Matti Matikainen

Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (ps.) on nimitetty Suomelle tärkeän maankäyttöä ja metsätaloutta koskevan LULUCF-asetuksen varjoraportööriksi. Saamastaan luottamuksesta iloitseva Huhtasaari aikoo tehdä kaikkensa, jotta asetuksesta ei tulisi Suomen kannalta kohtuuton.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eduskunta käsitteli keskiviikkona valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa. Kansanedustaja Sakari Puisto peräänkuulutti pitämässään perussuomalaisten ryhmäpuheessa hallitukselta syvällisempää paneutumista muun muassa Suomen asemaan osana arktista aluetta, globaaleihin muuttoliikkeisiin sekä kansainvälisten sääntöjen mahdollisiin uudelleentulkintoihin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallitus jakaa Suomen kunnille tänä vuonna jopa miljardi euroa ylimääräistä rahaa. Pääministeri Sanna Marin perusteli ratkaisua eilen Ilta-Sanomien puheenjohtajatentissä sillä, että hänen mielestään kunnat tarvitsevat rahat. Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon mukaan koronan varjolla on kuitenkin sivuutettu julkisen talouden krooniset ja rakenteelliset ongelmat, jotka olivat olemassa jo ennen koronaa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Ison-Britannian ero EU:sta oli eräs aikamme historiallisista tapahtumista. Iso nettomaksaja, kansainvälisen kaupan keskus ja sotilaallinen suurvalta lähti unionista. Tilalle jonottavissa ei ole kehumista. Nyt jos koskaan olisi hetki miettiä, miten tähän tultiin ja kuinka unioni voisi oppia sekä nöyrtyä tapahtuneesta, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä.  Lue lisää >

Sari Gustafsson

Tervetuloa lukemaan Suomen Uutisten verkkouutispalvelun ensimmäistä uutista. Perussuomalaiset avaa uudistuneen Suomen Uutiset -uutispalvelun tänään itsenäisyyspäivänä. Uutispalvelu tarjoaa suomalaisille ensisijaisesti politiikkaan ja talouteen painottunutta sisältöä sekä näkökulmia, joissa korostuu Suomen kansallinen etu. Perussuomalainen-lehden aikaisempi, uutiset.perussuomalaiset.fi-osoitteessa toiminut verkkouutispalvelu on lopettanut toimintansa ja sen toiminnot on sulauttu Suomen Uutisiin. Puolueen sanomalehti jatkaa edelleen Perussuomalainen-nimellä. Toimitus toivottaa kaikille, ja...  Lue lisää >