maahanmuuttajat
Kokenut opettaja pohtii: Kaunistelevatko koulut maahanmuuttajatietojaan?
Mistä on kyse, kun koulun luokkahuoneissa näyttää olevan yli puolet maahanmuuttajia, mutta koulun tietojen mukaan heitä on vain kolmannes oppilaista?
Työperäisen ja matalapalkkaisen maahanmuuton tarve loppuu maailmassa, jossa robotit tekevät suorittavat työt
Modernit, ihmisen kaltaiset robotit korvaavat perusihmisen ensin ammateissa, joissa työ on toisteista, fyysisesti kuormittavaa sekä ennustettavaa. Siis tyypillisiä matalapalkka-ammattien töitä, joita tänään tekevät yhä useammin vieraskieliset. Keskustelu työperäisestä maahanmuutosta saakin aivan uuden sävyn, kun pohditaan, mitä robotisaatio voi tarkoittaa ihmiselle elämän mittaisella tähtäimellä.
Vasemmisto hehkuttaa Mamdanin voittoa – todelliset muutokset voivat jäädä vähäisiksi
Laitavasemmistolaisen Zohran Mamdanin voitto New Yorkin pormestarivaaleissa on ollut vasemmistolle suuri ilon aihe Suomessakin. Vaalikampanjassaan Mamdani lupaili kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista, mutta populististen lupausten toteuttaminen voi olla vaikeampi rasti. Jos New Yorkin historian ensimmäinen muslimipormestari onnistuu tavoitteissaan, sillä ei välttämättä ole valtakunnallista merkitystä, mutta jos Mamdani epäonnistuu, hänestä tulee koko demokraattipuolueen epäonnistumisen symboli.
Suomen Perustan maahanmuuttotutkija kertoo, mikä Diakonia-ammattikorkeakoulun maahanmuuttoraportissa meni pieleen
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää ruusuista kuvaa maahanmuutosta, sillä tutkimuksessa muun muassa väitetään maahanmuuttajien maksavan enemmän veroja kuin he saavat tukia. Useita tutkimuksia maahanmuutosta julkaisseen Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen kertoo nyt Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkimuksen puutteista.
Lehtinen paheksuu hyvinvointialueiden sopeutustoimia – suomalaiset menettävät palveluja, laittomasti maassa olevat saavat lisää
Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi hyvinvointialueiden tapaa tehdä sopeutustoimia. Hänen mielestään sopeutuksia pitäisi palvelujen ja työvoiman sijaan hakea leikkaamalla hallinnosta ja laittomasti maassa oleskelevien palveluista.
Hallitus leikkaa maahanmuuttajien sosiaaliturvaa – Koponen: Askel oikeaan suuntaan kohti kansalaisuusperusteista sosiaaliturvaa
Maahanmuuttajien uuden kotoutumistuen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2027 alusta. Työttömät maahanmuuttajat, jotka saavat työmarkkinatukea, saisivat jatkossa vähemmän rahaa.
Lundén vaatii tiukempia toimia työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi – hallitus on selkeyttänyt pelisääntöjä, mutta lisäkiristyksiä on vielä tehtävä
Perussuomalaiset näkee, että Suomen ei pidä houkutella sellaista työperäistä maahanmuuttoa, joka kuormittaa julkista taloutta ja aiheuttaa yhteiskunnallisia ongelmia. Perussuomalaisten linja on, että selkeät pelisäännöt työperäiselle maahanmuutolle ovat myös Suomeen saapuvan ulkomaalaisen työntekijän etu.
Leena Meri: Torjumme työriistoa puuttumalla juurisyihin – maahanmuuton tulorajat on pidettävä kunnossa
Eduskunnan kyselytunnilla keskusteltiin tänään muun muassa maahanmuuttajien ja Suomessa oleskelevien hyväksikäytöstä työmarkkinoilla. Demarikansanedustajat yrittivät hiillostaa aiheesta perussuomalaista oikeusministeri Leena Merta vaatimalla lakialoitetta ay-liikkeen kanneoikeudesta.
Suomen Perusta maahanmuuttajien pisteytysjärjestelmästä: ”Vain uusi väylä haittamaahanmuutolle”
Ajatuspaja Suomen Perusta varoittaa Youtube -videollaan maahanmuuttajien pisteytysjärjestelmästä, jolla tehtäisiin lähinnä vain uusi väylä halpatyövoimalle. Suuret ikäluokat poistuvat Suomen työmarkkinoilta, ja kokoomus havittelee tilanteeseen apua maahanmuuttajista sekä heille tehtävästä pisteytysjärjestelmästä.
Kela: Yli kolmasosa toimeentulotuesta menee vieraskielisille – euroissa yli 300 miljoonaa
Kelan Ilta-Sanomille antamien tietojen mukaan yli kolmasosa (37 %) toimeentulotuesta menee vieraskielisille. Euroissa tämä on yli 300 miljoonaa. Pahin tilanne vallitsee Espoossa ja Vantaalla.
Simo Grönroos Ylen maahanmuuttoselvityksestä: ”Totuus on hieman toinen, mitä otsikosta voisi ymmärtää”
Ylellä uutisoidaan Suomen onnistuneen kansainvälisen vertailun mukaan loistavasti maahanmuuttajien "kotoutumisessa". Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos kirjoittaa Facebookissa totuuden olevan hieman toisenlainen kuin mitä Ylen hehkutuksesta voisi olettaa.
Kotoutumisesta leikataan lisää, maahanmuuttajien oma vastuu kasvaa – sisäministeri Mari Rantanen: ”Kotoutumisen paras mittari on työllisyys”
Vuoden 2026 talousarvioesityksessä kotoutumiseen esitetään entistä vähemmän määrärahaa, sillä jatkossa maahanmuuttaja vastaa yhä enemmän itse omasta kotoutumisestaan. - Kotoutumispolitiikka perustuu kielen oppimiseen, työntekoon sekä suomalaiseen yhteiskuntaan perehtymiseen ja sen sääntöjen noudattamiseen, sisäministeri Mari Rantanen sanoo.
Rostila: Rajat auki vasemmiston äänestäjille?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila kysyy, miten maahanmuuttajien, erityisesti kasvavan muslimiväestön, äänten kalastelu vaikuttaa vasemmiston kantoihin.
Porvarihallitus leikkaa suurperheiden sosiaaliavustuksia: ”Ruotsi ei enää ole maailman kaikkien kansojen seisova pöytä”
Ruotsin hallitus esittää sosiaaliturvaan uudistusta, joka tiukentaa toimeentulotuen laskentaperusteita vuoden 2027 alusta. Leikkaukset koskevat kaikkia tuensaajia, mutta erityisesti suurten lapsiperheiden tuki voi pienentyä merkittävästi. Hallitus perustelee uudistusta epäonnistuneella integraatiolla sekä maahanmuuttajien tukiriippuvuuden katkaisemisella.
Antikainen: Luksusta turvapaikanhakijoille – entiset mielisairaalat suomalaisille
Kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä on aivan käsittämätöntä, että valtio kustantaa alaikäisten turvapaikanhakijoiden asumisen Tampereella hulppeassa miljoonahuvilassa Pyhäjärven rannalla samaan aikaan kun suomalaisten palveluja leikataan joka rintamalla.
Maahanmuuttajien sosiaaliturvaan yli 2 000 miljoonaa euroa vuodessa – Rasinkangas: ”Summa on pois suomalaisilta”
Maahanmuuttajien saamat sosiaalietuudet ovat nousseet keskusteluun Iltalehden uutisen jälkeen, jossa valotettiin maahanmuuttajien saamaa summaa sosiaalietuuksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Merja Rasinkangas pitää erityisesti tässä taloudellisessa tilanteessa summaa kestämättömänä.
Hyvinvointialue majoittaa maahanmuuttajia miljoonahuvilassa Tampereella – Vigelius: ”Käsittämätöntä”
Maahanmuuttajia on majoitettu arvokiinteistössä Tampereen Pyhäjärven rantatontilla noin vuoden ajan. Tamperelainen kansanedustaja ja perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on tiedosta tyrmistynyt.
Maahanmuuttajaperheelle yli 4 000 euroa puhtaana käteen – Lehtinen: Tuollaisiin palkkasummiin on haastavaa päästä suomalaisellekin
Kelan julkaisemien tilastojen mukaan Espoossa ja Vantaalla jo noin puolet toimeentulotukea saavista on vieraskielisiä. Suomessa esimerkiksi viiden lapsen perhe saa erilaisina tukina puhtaana käteen lähes 4 500 euroa, minkä lisäksi vuokrat sekä sähkö- ja vesilaskut hoidetaan valtion kassasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen tyrmää nykyisen järjestelmän, joka on tehnyt veronmaksajista ulkomaalaisten elättäjiä.
Viikon 37/2025 luetuin
Sisäministeri Rantanen: Oleskelulupa voidaan peruttaa entistä helpommin – ”Rikoksia tekevät maahanmuuttajat eivät kuulu Suomeen”
Maahanmuuttovirasto on peruuttanut useisiin vakaviin rikoksiin syyllistyneen sekä katujengeistä tunnetun Milan Jaffin oleskeluluvan ja hänet on määrätty karkotettavaksi Irakiin. Sisäministeri Rantasen mukaan rikoksia tekevät maahanmuuttajat tulee lähtökohtaisesti poistaa maastamme.
Oikeusministeri Meri tavallisen suomalaisen asialla: Stoppi työvoiman riistolle ja oikeutta ulosottovelallisille
Työvoiman riisto on ollut pitkään kivenä ay-liikkeen kengässä, koska se heikentää suomalaisen työntekijän asemaa työmarkkinoilla. Pian hyväksikäytöstä ei enää selviä sakoilla tai selittämällä, vaan edessä voi olla linnareissu. Asialla on oikeusministeri Leena Meri, joka haluaa parantaa myös ulosottovelallisen asemaa.
Demarit haluavat sementoida Ruotsin väestönmuutoksen: keskiluokan on viimein aika jakaa asuinalueensa maahanmuuttajien kanssa
Sosiaalidemokraatit nuijivat puoluekokouksessaan kesän alussa pöytään maahanmuuttopoliittisen kannanoton, joka sementoisi kerralla väestönmuutoksen ja hautaisi lopullisesti Ruotsin perinteisenä pohjoismaisena kansallisvaltiona. Vähävaraiset maahanmuuttajat olisi tästedes asutettava hyvinvoivan keskiluokan asuinalueille veronmaksajien tuella.
Ruotsalaisdemarit keksivät lyödä kaksi kärpästä samalla iskulla: viettivät itsenäisyyspäivää ja muslimien uhrijuhlaa yhteisin menoin
Ruotsin kansallispäivää vietettiin 6. Kesäkuuta. Ongelmalähiö Rosengårdin sosialidemokraatit olivat saaneet mainion idean Malmössä ja niinpä työkansa vietti itsenäisyyspäivän lisäksi muslimien id al-Adha -uhrijuhlaa siinä samalla.
Suomi tarvitsee uuden kielipolitiikan – kansalliskielisen kulttuurin voi hävittää yhdessä sukupolvessa
Suomen kielen ja mielen pahimpia vihollisia ovat Helsingin kaupunki, Helsingin yliopisto, Espoon kaupunki ja Aalto-yliopisto. Tässä järjestyksessä. Ja peruste on se, että kyseiset instituutiot eivät noudata kielilakia eivätkä yliopistolakia, vaikka oikeuskanslerikin on huomauttanut asiasta. Näin sanoo Ian Mac Eochagáin, irlantilaistaustainen kääntäjä ja tulkki, jonka oma käännöstoimisto sijaitsee Lohjalla.
Suomenruotsalainen professori hämmensi visioillaan HBL:n haastattelussa: Väestönkasvu Suomessa voidaan hoitaa maahanmuuttajilla
Hufvudstadsbladet-lehdelle antamissaan erikoislaatuisissa kommenteissa Helsingin yliopiston kestävän kehityksen professori Kristina Lindström toivoo, ettei Suomessa syntyisi enempää lapsia ilmastosyistä. Professori Lindströmin visioiden mukaan suomalaiset korvattaisiin muiden kansallisuuksien ihmisillä, jotka vaeltaisivat Suomeen maailman ääristä.
Koponen vaatii huntukieltoa Suomeen: Burkat ja niqabit symboloivat naisten alistamista
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen esittää, että Suomeen on säädettävä laki, joka kieltää kasvojen peittämisen julkisilla paikoilla. Koposen tavoite on kieltää kasvoja peittävien huntujen, kuten burkan ja niqabin, käyttö.
Etninen epäsopu leimahti levottomuuksiksi Belgiassa – ”Bryssel on monikulttuurinen persläpi”
Jalkapallo-ottelu päättyi FC Bryggen kannattajien aloittamiin väkivaltaisuuksiin Brysselissä. Kannattajat hyökkäsivät pääasiassa maahanmuuttajien asuttamaan Molenbeekin kaupunginosaan ja saivat vastaansa luoteja. Paikallisen pormestarin mukaan Bryggen kannattajat ”vihaavat Brysseliä, koska se on monikulttuurinen kaupunki”.
Pudasjärvi ei enää ota kiintiöpakolaisia vastaan – PS-valtuutettu: ”Taloudellinen realismi palasi muihinkin puolueisiin”
Kiintiöpakolaisten vastaanottaminen Pudasjärvelle on loppunut tämän vuoden alusta. Perussuomalaisten valtuustoryhmän jäsen Sirkka Pankinaho kertoo, että kaupungin päätöksen taustalla vaikuttivat vahvasti taloudelliset syyt sekä etenkin vuoden alussa voimaan tulleet kotoutumislain muutokset, joilla kotoutumiseen liittyviä valtion korvauksia kunnille vähennetään.
Maahanmuuton tason ja volyymin pitäisi Wille Rydmanin mielestä olla sellaista, että tänne muuttavilla olisi realistiset edellytykset sopeutua tähän yhteiskuntaan
Helsinki kasvaa nopeasti ja kasvukivut ovat kaikkien nähtävillä. Kasvu on perustunut maahanmuuttoon ja tulijat eivät välttämättä ole olleet kovapalkkaisia huippuosaajia. Suuntaa on nyt syytä muuttaa ja pääkaupunkia pitää rakentaa helsinkiläisiä ja helsinkiläisten omia tarpeita varten.
Toimeentulotuki on nyt kuin katiska, johon liian moni jää loukkuun – hallitus uudistaa sosiaaliturvajärjestelmää selkeämmäksi ja työhön kannustavammaksi
Hallitus pyrkii yksinkertaistamaan sosiaaliturvajärjestelmää. Tavoitteena on sujuvampi, yksinkertaisempi ja työhön kannustavampi sosiaaliturvajärjestelmä. Tarkoituksena on ohjata ihminen hakemaan ensin ensisijaisia etuuksia, kuten työmarkkinatukea, jotta henkilö saadaan palvelujärjestelmän piiriin ja velvoitteiden pariin.
Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää


















































