Hallitus on luvannut tänään yhteensä noin 20 miljoonan euron lisämäärärahan ammatillisen ja korkeakoulutuksen vahvistamiseen Varsinais-Suomen alueella. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Hallitus on luvannut tänään yhteensä noin 20 miljoonan euron lisämäärärahan ammatillisen ja korkeakoulutuksen vahvistamiseen Varsinais-Suomen alueella. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Kokoomuksesta vasemmistoliittoon puolueet ovat jo ehtineet irtisanoutua Etlan ehdotuksesta periä lukukausimaksu kaikilta korkeakouluopiskelijoilta. – Tämä on meille niin selvä asia, ettemme ajatelleet että asiasta pitäisi erikseen irtisanoutua. Mutta sanotaan se nyt selvästi: perussuomalaiset ei halua suomalaisopiskelijoille lukukausimaksuja, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Ritva Elomaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomen noin 1,4 miljoonasta eläkkeensaajasta lähes 200 000 elää EU:n määrittelemän köyhyysrajan alapuolella. Köyhimmät elävät vain kansan- ja takuueläkkeillä, jopa alle 700 euron kuukausituloilla. Lue lisää >
Kiusaaminen ja oppilaiden häiriökäyttäytyminen ovat nousseet merkittäväksi ongelmaksi kouluissa. Pahimmillaan ne luovat turvattoman ja levottoman oppimisympäristön, josta kaikki oppilaat ja koulun henkilökunta kärsivät. Tällainen kouluympäristö voi heikentää oppimistuloksia ja aiheuttaa pahimmillaan jopa mielenterveyden häiriöitä oppilaille. Myös opettajat kärsivät. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Mediassa on liikkunut huhuja, joiden mukaan erityisesti perussuomalaiset haluaisivat puuttua suoraan Ylen toimitukselliseen sisältöön. – Tämä ei pidä paikkaansa. Hallituksen esitys Ylen hallintoneuvoston roolin selkeyttämisestä on kaikkien puolueiden yhdessä muodostama ja hyväksymä. Puolustamme Ylen riippumattomuutta, sanoo perussuomalaisia työryhmässä edustanut kansanedustaja Ritva Elomaa. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaiset haluavat turvata EU:n ahtaalle ajamien suomalaisten pienten ja keskisuurten perheviljelmien säilymisen ja tehdä kaikkensa, jotta niiden kannattavuus paranisi. Tämä tapahtuu esimerkiksi tukemalla sukupolvenvaihdoksia. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Yle uutisoi tänään, että oppilaitokset ja ammattiliitot ovat valmiita palauttamaan soveltuvuuskokeet ja pakolliset haastattelut sosiaali- ja terveysalan oppilaitosten pääsykokeisiin. Lue lisää >
Perussuomalaisten kansanedustajat Ritva Elomaa ja Pentti Oinonen ehdottavat, että kansanedustajat osallistuisivat jatkossa Linnan juhliin vain joka toinen vuosi. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ministeri Juha Rehula kommentoi viikonloppuna, että hallituspuolueiden eduskuntaryhmien hahmottelema alkoholilaki vaatii vielä ”jumppaa” toteutuakseen. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän neuvottelijat olivat Sampo Terho ja Ritva Elomaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Pakkoruotsista vapautumisen ensimmäinen askel otetaan ensi vuonna, kun alueellinen kielikokeilu käynnistyy eri puolilla Suomea. Olen perustanut työryhmän tarkkailemaan kokeilun edistymistä ja valmistelemaan suunnitelmaa siitä, kuinka kielivapaus voitaisiin toteuttaa eli pakkoruotsi lakkauttaa tulevaisuudessa koko Suomessa, kertoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Sadat tuulivoimaloiden läheisyydessä asuvat perheet ovat joutuneet jättämään kotinsa sairastumisen takia. Vakavaa oirehtimista on ilmennyt rannikkovyöhykkeellä aina Satakunnasta Tornionjokilaaksoon saakka. Lue lisää >
Rintamalisään suunniteltu leikkaus kumotaan hallituspuolueiden toimesta. Rintamalisän indeksisidonnainen leikkaus kohtasi viime viikolla paljon arvostelua myös perussuomalaisten sisällä. – Otin itsekin esille mahdollisuuden perua leikkaus, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Ritva Elomaa. Valtiovarainvaliokunnan hallituspuolueiden vastaavat esittivät eilen rintamalisiin kohdistuneiden indeksileikkausten kumoamista eduskuntakäsittelyn yhteydessä. – Lisäksi hallitus myöntää veteraaneille yli 40 miljoonaa euroa lisätukea seuraavan kolmen vuoden aikana. On... Lue lisää >