Tagi: Toimeentulotuki

PS ARKISTO

Kansanedustaja Mari Rantanen ihmettelee hallituksen hinkua kasvattaa toimeentulotuen menoja, kun talous sakkaa ja työpaikat karkaavat käsistä. – Mikään ei ole helpompaa kuin olla kannattamassa menolisäyksiä hyvinä katsottaviin asioihin. Vaikeinta on olla rehellinen ja realisti, kuten olemme maahanmuutonkin osalta huomanneet.  Lue lisää >

SUOMEN UUTISET

Maahanmuuttajat saivat vuonna 2018 noin 200 miljoonaa euroa toimeentulotukia, mikä on noin 25 prosenttia kaikista Suomessa maksetuista toimeentulotuista. Tämä tieto ilmenee Suomen Perustan tänään julkaisemasta laajasta tutkimuksesta Maahanmuuttajien saamat toimeentulotuet. Tutkimuksessa on huomioitu kaikki toimeentulotuen muodot.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Samaan aikaan, kun suomalaisia kannustetaan esim. ympäristövastuun nimessä valitsemaan vapaaehtoinen lapsettomuus, ollaan innoissaan siitä, että eräät maahanmuuttajaryhmät – etenkin somalit – saavat hyvin ahkerasti lapsia, ihmettelee perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.  Lue lisää >

Kelakanava, Youtube

Iltalehti uutisoi perjantaina Kelan ongelmista – hakemusruuhkille ei näy loppua, rahat uhkaavat loppua, tuhansilta on leikattu toimeentulotukea. Samaan aikaan Kela tuputtaa vieraskielisillä nettivideoilla toimeentulotukea turvapaikanhakijoille. Tuen maksatukseen tarvitaan turvapaikkapäätös ja oleskelulupa, video ohjeistaa.  Lue lisää >