Tagi: työssäkäynti

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää jätti torstaina lakialoitteen, jonka mukaan työmatkakustannuksia voitaisiin vähentää ansiotulosta enintään 10 000 euroa per verovuosi 500 euron omavastuuosuuden jälkeen. Nykyisen lain nojalla matkakustannuksia voi vähentää enintään 7 000 euroa ja omavastuuosuus on 750 euroa.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaiset esitti viime syksynä, että hallituksen ajamaa maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa pitää maltillistaa niin, että hiilineutraalisuustavoite siirretään vuoteen 2050 eli samaan vuoteen kuin EU:n tavoite. Liian kovasta kunnianhimosta seuraa ongelmia ja ylimääräisiä kustannuksia eivätkä tavoitteena olevat imagovoitot näitä kompensoi, perussuomalaiset toteavat tänään jättämässään välikysymyksessä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalainen Nuoriso käynnisti 10.1.2021 uuden kansalaisaloitteen, joka tähtää kertaluontoisen ja tarkkarajaisen elvytyspaketin luomiseksi autoilulle. Elvytyspaketin keskeisenä tavoitteena on nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta luopuminen yhden vuoden määräajaksi ja tämän jälkeen valmisteveron puolittaminen vuoden 2021 tasosta.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Polttoaineen hinta Suomessa on EU:n huipputasoa. Hinnasta suurin osa on veroja, joten perussuomalaiset esittää polttoaineiden verojen leikkaamista 25 prosentilla. Uudistus toisi keskivertoperheelle lähes 500 euroa enemmän käteen vuodessa. Kansanedustaja Mauri Peltokangas kertoo, että avauksesta on tullut kansalta erittäin tyytyväistä palautetta. – Monet ovat jopa huojentuneita siitä, että lopultakin esitetään konkreettisia uudistuksia ostovoiman parantamiseksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra huomautti keskustan Annika Saarikolle ja vihreiden Iiris Suomelalle, että bensan hinta on Suomessa jo hälyttävän korkealla. – On kerta kaikkiaan hölmöä väittää, että hintatason kasvu ja ostovoiman heikkeneminen johtuisivat aina jostain sellaisesta, mihin hallitus ei voi vaikuttaa – kyllä te voitte vaikuttaa, Purra sanoi eilen Keskuskauppakamarin puheenjohtajatentissä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Enemmistö suomalaisista vastustaa hallituksen lakihanketta, joka mahdollistaa ruuhkamaksujen käyttöönoton. Henkilöautoliikenteen osuus Suomen jo muutenkin vähäisistä päästöistä on vain noin 9 prosenttia. Vihreä sisäministeri Maria Ohisalo perustelee ruuhkamaksuja ilmastovastuulla.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Hallitus on aloittanut ruuhkamaksut mahdollistavan lain valmistelun. Valmistelu liittyy maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksiin (MAL), jotka mahdollistavat ruuhkamaksujen käyttöönoton pääkaupunkiseudulla sekä Tampereen kaupunkiseudulla.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaiset jätti tänään hallintovaliokunnassa vastalauseen hallituksen aikeille poistaa turvapaikanhakijoiden työkarenssi. Työnteko-oikeuden kestoa laajennettaisiin lisäksi siten, että oikeus työskennellä jatkuisi maastapoistamispäätöksestä huolimatta niin kauan kuin ulkomaalaiselle annetaan vastaanottopalveluja.  Lue lisää >