Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tavio: Koronarahaa myös suomalaisille

15.04.2021 |17:43

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio ehdotti tänään eduskunnassa kyselytunnilla, että suomalaiset saisivat koronaelvytyksestä osansa myös henkilökohtaisesti. Tavio pitää hyvänä toteuttamistapana uutta verovähennystä.

Yhdysvallat on jakanut jo useamman kerran kansalaisilleen suoraan rahaa koronaelvytyksenä. Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) vastasi Ville Taviolle kyselytunnilla, että hallitus ei ole selvittänyt koronaelvytyksenä annettavan verovähennyksen mahdollisuutta. Tavio pitää saamaansa vastausta huonona.

– Onko kuuden miljardin euron lähettäminen EU:n etelän vetelille todella hallituksen kärkihanke talouden elvyttämiseksi? Hallituksen on syytä selvittää Yhdysvalloissa käytettyä elvytystapaa, Tavio vaatii.

– Elpymismiljardit tulisi käyttää ennemmin kotimaassa suomalaisten ostovoiman ja talouden parantamiseen.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Tampere lähettää 50 000 euroa Gazaan – Vigelius kritisoi pormestari Nurmisen päätöstä: ”Rahoille olisi tarvetta kotimaassakin”

15.12.2025 |17:30
8.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
9.
Suomen uutiset logo

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa

17.12.2025 |10:39

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää