

LEHTIKUVA
Tutkijat: Isis on yhä uhka Saksassakin vaikka äärioikeiston iskut ovat nyt huomion keskipisteenä
Terrorisminvastaisen ICCT-keskuksen tutkijat varoittavat, että Isis kykenee yhä terrori-iskuihin Saksassakin. Uhkana ovat Syyrian Isis-alueilta palaajien lisäksi islamistien Saksasta värväämät terroristit, joiden iskuja järjestö kykenee suunnittelemaan ja koordinoimaan netin välityksellä. Tutkijat pelkäävät, että viranomaiset aliarvioivat islamistien uhan keskittyessään estämään äärioikeiston iskuja.
Saksan poliisi pidätti huhtikuun puolivälissä neljä Tadžikistanin kansalaista, joiden epäillään valmistelleen terrori-iskua Yhdysvaltain Saksassa olevia sotilastukikohtia vastaan. Miesten arvellaan liittyneen Isis-järjestöön jo tammikuussa 2019, mutta tiettävästi he eivät ole missään vaiheessa matkustaneet Isis-alueille, vaan ovat saaneet ohjeensa järjestön johdolta netin kautta.
Terrorisuunnitelmia netin välityksellä
Terrorisminvastaisen ICCT-keskuksen tutkijoiden mukaan tämä olisi jälleen yksi esimerkki Isis-järjestön kyvystä suunnitella ja koordinoida eri maissa tapahtuvia terrori-iskuja netin välityksellä. Terrori-iskun ”aivot” omaava suunnittelija voi piileskellä jossakin Lähi-idässä ja etsiä netin välityksellä iskun toteuttajaksi sopivan yksilön tai tiimin.
Suunnittelija voi myös ohjata ”yksinäisiä susia” yhteen tai koordinoida heidän tekemiään erillisiä iskuja. Esimerkiksi tunisialaisen turvapaikanhakija Anis Amrin arvellaan saaneen ohjeita terrori-iskuunsa Isis-järjestön suunnittelijoilta. Anis Amri teki vuonna 2016 rekka-autolla berliiniläiselle joulutorille terrori-iskun, jossa kuoli kaksitoista ihmistä.
Saksasta lähti terroristijärjestön riveihin yli 1 000 Saksan kansalaista. Näistä 330 tiedetään jo palanneen, useimmat vuosina 2014-15. Kurdijoukkojen vankeina on pari sataa Saksan kansalaista, ja jonkin verran saattaa olla vielä vapaalla jalalla Syyriassa ja Irakissa. Osa heistä yrittää jossain vaiheessa todennäköisesti palata Saksaan toteuttaakseen terrori-iskun siellä.
Uhkakuva: Äärijärjestöt tekevät kilvan terrori-iskuja
Tutkijat ovatkin huolissaan siitä, että viranomaisten terrorisminvastainen työ Saksassa saattaa keskittyä liikaa äärioikeiston iskujen torjumiseen. Onhan Saksassa äskettäin tapahtunut kaksi runsaasti huomiota saanutta, äärioikeistolaiseksi terrori-iskuksi luokiteltua tapausta.
Viime lokakuussa Hallessa juutalaisen seurakunnan synagoogaan tehdyssä iskussa kuoli kaksi ihmistä. Helmikuussa Hanaussa mielenterveysongelmista kärsinyt saksalaismies ampui yhdeksän maahanmuuttajaa kahdessa eri vesipiippukahvilassa. Kotiin palattuaan hän surmasi vielä äitinsä ennen kuin teki itsemurhan.
ICCT:n tutkijat korostavat, että sekä äärioikeisto että islamistit aiheuttavat terrorismin uhkaa samanaikaisesti, joten viranomaisten ei pidä keskittyä vain jompaan kumpaan ääripäähän kerrallaan. Pikemminkin tulisi valmistautua sellaiseen tilanteeseen, että lähitulevaisuudessa molemmat ääripäät lähtevät tekemään terrori-iskuja suorastaan kilpaa, jolloin saksalaisen yhteiskunnan polarisoituminen lisääntyy entisestään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rantanen kysyy al-Holin leirin tilanteesta: ”Ei saa unohtua muun keskellä”

ISIS varoittaa kannattajiaan matkustamasta Eurooppaan koronaviruksen takia

Koronatukea jaettu salafisteille Saksassa – poliisi kävi hakemassa rahat pois

Isis nousee pandemian varjoista – ennätysmäärä terrori-iskuja huhtikuussa

Hakkarainen Strasbourgissa: ”Juutalaisten kokemaan vainoon on puututtava lujin ottein”

Vasemmistoliiton toiminnanjohtajan tili yllyttää tappamaan, puoluesihteeri lakaisee asian maton alle – tällaisia tuhoamiskehotuksia verkkoon ladattiin

Saksassa syyttäjä epäilee islamistista terrori-iskua: Autoilija pyrki lanaamaan moottoripyöräilijöitä ruuhkaisella tiellä

Islamistinen veitsi-isku Dresdenissä – Isis-kannattaja oli tullut turvapaikanhakijana Saksaan

Ranska on saanut tarpeekseen islamistien ymmärtäjistä: ”Kansaa yököttää”
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Lähihoitaja Mira: SDP:n ajatus vain yhdestä suomalaisesta hoitajasta hoivaosastolla on täysin järjetön
Lähihoitajana vajaat 10 vuotta toiminut Mira tyrmää SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyarin ehdotuksen siitä, että hoivatyöpaikoilla riittäisi yksi suomalainen hoitaja ja muut voisivat olla ulkomaalaisia. Työssään ympärivuorokautisen tehostetun palvelun asumisyksiköissä Mira on nähnyt lukuisia vaaratilanteita johtuen ulkomaalaisten hoitajien puutteellisesta kielitaidosta.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.















