

LEHTIKUVA
Tynkkysen pahoinpitelijä tuomittiin 60 päiväsakkoon – poliittinen motiivi kovensi tuomiota
Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tänään tuominnut kansanedustaja Sebastian Tynkkysen pahoinpitelystä syytetyn naisen 60 päiväsakkoon, mistä koituu maksettavaa hänen tuloillaan 360 euroa.
19-vuotiasta naista syytettiin kansanedustajan pahoinpitelystä, joka tapahtui viime joulukuussa Sebastian Tynkkysen ollessa Lahdessa perussuomalaisten puheenjohtajistokiertueella.
Syyttäjän mukaan syytetty oli tunnistanut Tynkkysen lahtelaisessa yökerho Wintissä, jossa hän oli todistajan kertomuksen mukaan ensin ystävänsä kanssa närkästyen kysynyt sivulliselta, että ”saako persut tulla tänne”.
Hetkeä myöhemmin hän oli todistajan ja Tynkkysen kertoman mukaan lähestynyt nopeasti kansanedustajaa ja kysynyt, onko hän Sebastian. Tynkkysen vastattua myöntävästi tekijä oli välittömästi iskenyt Tynkkystä nyrkillä voimakkaasti päähän.
Syytetty myönsi tekonsa
Syytetty myönsi tekonsa, mutta rakensi puolustuksensa teon motiivista Tynkkysen sosiaalisen median ympärille. Asianomistajan kuulemisessa syytetyn asianajaja kysyi Tynkkyseltä, kuinka paljon hänellä oli seuraajia somessa. Tynkkysen vastattua seuraajia olleen tällä hetkellä yli 300 000 puolustus totesi, että Tynkkysen pahoinpitelyn motiivi ei ollut poliittinen vaan yleisesti Tynkkysen tunnettuus ja näkyvyys somessa.
Oikeus ei pitänyt vastaajan selitystä uskottavana, vaan oikeuden mukaan nainen tunnisti Tynkkysen perussuomalaiseksi poliitikoksi ja väkivallan motiivi oli puhtaasti poliittinen.
Oikeus huomautti, että tilanne oli Tynkkyselle täysin ennakoimaton eikä hän ollut provosoinut sitä.
Outo syy väkivallalle
Käräjäoikeus otti huomioon rangaistusta mitatessaan koventamisperusteena teon poliittisen motiivin ja lieventävänä perusteena sen, että syytetty oli myöntänyt tekonsa.
– Tuntui todella epätodelliselta, että viimeisessä vaiheessa puolustus lähti sille linjalle, että kaiken kuulemamme jälkeen kehdattiin väittää, että sosiaalisen median kanavieni koko olisi syy väkivallalle. Onneksi oikeus hylkäsi tämän selityksen ja tuomio välitti oikean signaalin myös yhteiskunnallisesti: että poliittinen väkivalta tuomitaan ja että se tuomitaan kovennetusti, Tynkkynen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tynkkysen kimppuun käytiin: ”Kysyi, olenko Sebastian, ja sen jälkeen löi aivan täysillä minua nyrkillä naamaan” (video)

Kansanedustaja Tynkkystä iskettiin naamaan Lahden yössä – tekee rikosilmoituksen: ”En suostu olemaan nyrkkisäkki”

Antikainen: Onko poliittinen väkivalta hallituksen mielestä ongelma silloinkin, kun se kohdistuu oppositioon kotimaassamme?

Tynkkynen kummeksuu radikaaleja, jotka haluavat ”poistaa” ihmisiä – ”Juuri ennen lähtöämme vihervassarityttö tuli kertomaan..”
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














