

MATTI MATIKAINEN
Työmies Putkonen: Minulla on unelma, että Suomi ryhdistäytyy ja lopettaa rähmällään olon sekä Brysselin että Pekingin edessä
Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen unelmoi hallituksesta, joka puolustaa suomalaisia teollisuus- ja kuljetustyöpaikkoja laskemalla fossiilisten polttoaineiden verotusta sekä purkamalla kivihiilen ja öljyn käytön kieltolait.
Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen käytti tunteellisen puheenvuoron torstaina perussuomalaisten tuumaustunnilla.
– Minulla on unelma. Se on unelma, että Suomeen saadaan hallitus, joka puolustaa suomalaisia teollisuus- ja kuljetustyöpaikkoja. Hallitus, joka tekee sen laskemalla fossiilisten polttoaineiden verotusta sekä purkamalla kivihiilen ja öljyn käytön kieltolait, Putkonen sanoi.
On aika lopettaa itsepetos
Putkonen jatkoi:
– Minulla on unelma. Se on, että Suomi ryhdistäytyy ja lopettaa rähmällään olon sekä Brysselin että Pekingin edessä. Se on Suomi, joka vaatii, että niin Kiina, Puola kuin Saksakin aloittavat todelliset ilmastotoimet. Se on Suomi, joka puhuu asioista oikeilla nimillä.
– Yksin Kiinan päästöt kasvavat kuukaudessa Suomen vuosipäästöjen verran. Maailman päästöt sen kun lisääntyvät, vaikka Suomessa lopetettaisiin sähkön käyttö. Ongelmaa ei ratkaista sillä, että Suomessa sammutetaan valot ja ajetaan energian- ja teollisuustuotanto alas. On aika lopettaa itsepetos ja tunnustaa tosiasiat, Putkonen totesi.
Olennaisinta estää uuden köyhyysluokan synty
Erityisesti Putkonen unelmoi poliittisesta tahdosta suomalaisten elinkustannusten laskemiseksi.
– Tänään minulla on unelma. Se on unelma, että löytyy poliittista tahtoa laskea jokapäiväisiä elinkustannuksia niin paljon, että jokainen suomalainen työntekijä pystyy palkalla sekä elättämään perheensä että kustantamaan lastensa harrastukset.
– Ensimmäinen askel on puolittaa sähkö- ja polttoaineverot. Näin helpotetaan merkittävästi sekä 60 000 työssäkäyvän köyhän että 200 000 työntekijän ahdinkoa, joilla on vaikeuksia tulla palkallaan toimeen. Olennaisinta on estää uuden köyhyysluokan synty: sähkö- ja energialaskuköyhät.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- polttoaineiden verotus kuljetusala eniten saastuttavat maat työntekijät elinkustannukset Kiina ilmastopolitiikka Suomi Köyhyys perussuomalaiset Matti Putkonen hallitus Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Polttoaineiden hinnan nousu ei vaikuta autoilun määrään eikä näin ollen päästöihin – “Se on pelkkää rahastusta”

Halla-aho: Kasvavat liikkumiskustannukset ovat pois kaikesta muusta – “Sähköauto on ratkaisu vain niille, joilla on millä mällätä”

Tutkimus selvitti: Autoilevat omakotitaloasujat joutuvat hallituksen ilmastotoimien maksajiksi

Hallituksen ilmastotoimien lasku jää enimmäkseen perussuomalaisten, keskustan, kokoomuksen ja sdp:n äänestäjille – vihreiden ja vasemmiston kannattajille veronkevennyksiä
Viikon suosituimmat

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Varapresidentti Vance puolusti sananvapautta ja demokratiaa – europoliitikot pöyristyivät
Yhdysvaltain varapresidentti piti perjantaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Valtamedia ja EU-poliitikot pitävät sitä "hyökkäyksenä" Eurooppaa vastaan. Monet tavalliset ihmiset pitävät J. D. Vancen sananvapautta ja demokratiaa puolustanutta puhetta vaikuttavimpana puheenvuorona mitä Euroopassa on pitkään aikaan kuultu.

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".

Ruotsin Kela maksaa vuosittain miljardituet vilpillisille kansalaisille – tapausten määrä moninkertaistunut muutamassa vuodessa
Konstit on monet kun kansalaiset huijaavat rahaa hyvinvointivaltiolta. Tukipetosten määrä on moninkertaistunut muutamassa vuodessa. Tyypillinen vilunki on tukien maksaminen henkilölle, joka on jo poistunut maasta. Ruotsin Kelan eli Försäkringskassanin miljardilukuihin on perehtynyt Fokus-media.