

MATTI MATIKAINEN
Vihreät johtavat sisäministeriötä – hallitus puuhastelee poikkeusolojen aikana maahanmuuton helpotusten kanssa: ”Pääministeri ei uskalla puuttua asiaan”
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra moittii hallitusta siitä, että eduskunta on korona-aikaan joutunut käsittelemään useita maahanmuuttoon liittyviä hallituksen esityksiä ja hankkeita, joita on tuotu eduskuntaan ja valiokuntiin ja jotka on hyväksytty käytännössä ilman minkäänlaista laajempaa huomiota.
Riikka Purra kertoo, että korona-aikaan hallitus on rikkonut puolueiden, eduskunnan ja valtioneuvoston yhdessä sopimaa sääntöä, jonka mukaan eduskuntaan tuodaan vain sellaisia hallituksen esityksiä, jotka ovat joko kiireellisiä tai jotka selvästi kuuluvat koronan hoitoon, joko taloudellisesti tai muulla tavoin.
– Eduskunnan kyselytunnilla viime torstaina pääministeri Sanna Marin viittasi tähän todeten, että ”hallitus on pyrkinyt kunnioittamaan niitä pelisääntöjä, joita eduskunta on meiltä edellyttänyt. Että tämän koronakriisin aikana ei tuotaisi ristiriitoja herättäviä esityksiä eduskuntaan.”
Purra sanoo, että kyseisiä pelisääntöjä on rikottu jo useasti.
– Erityisesti johtamani valiokunta eli hallintovaliokunta on usein saanut käsitellä koronaan liittymättömiä paketteja, osa toki niin sanotusti poliittisesti neutraaleja, osa päinvastoin hyvinkin repiviä.
Vihreät yrittävät miellyttää äänestäjiään
Purra arvioi, että syy sille, miksi näistä asioista ei juuri julkisuudessa puhuta, liittyy puolueiden asemiin.
– Hallituksessa sekä sisä- että ulkoministeriö ovat vihreiden hallinnassa. Kaikki maahanmuuton helpotukset ovat juuri nyt selvästi vihreäideologisia, silloinkin kun niitä julkisesti on saatu puolustamaan joku muu hallituspuolue.
– Vihreiden kannatus on ollut laskusuuntaista eikä puolue ole päässyt nauttimaan parrasvaloista kuten pääministeripuolue. Sen on kuitenkin omien äänestäjiensä miellyttämisen ja agendansa edistämisen takia saatava näitä voittoja, vaikka sitten yhtenäisyyttä vaativaan korona-aikaan.
Pääministeri ei puutu
Purra ei muista kuulleensa pääministerin ottavan kantaa näihin lakimuutoksiin ja hankkeisiin tai sanovan niistä mitään.
– Entinen valtiovarainministeri Katri Kulmuni, muun keskustan ryhmän tukiessa, yritti muutaman esityksen kohdalla puolustaa näennäisesti maanviljelijää, vaikka jokainen esitykset lukenut tietää, että kyse ei ole maataloudesta. Uskoisin myös keskustan tietävän sen, vaikka eivät olisi esitystä lukeneetkaan, Purra sanoo.
Muiden hallituspuolueiden intressi olla hiljaa
Purran mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että muiden hallituspuolueiden intressi onkin tällä hetkellä olla maahanmuuttoon liittyvistä lakiesityksistä hiljaa.
– Pääministeri ei uskalla ottaa riskiä, että kannatus notkahtaisi, mikäli hän puolustaisi vihreää maahanmuuttolinjaa tai suomalaisen työntekijän aseman heikennystä. Niinpä vakaassa maailmanpelastamismoodissa oleva vihreä puolue saa huseerata mielin määrin maahanmuuttoon liittyvissä asioissa. Ja pikkulinnut kertovat, että lisää on luvassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lakiesitykset lakimuutokset koronaepidemia valiokunnat Katri Kulmuni Sanna Marin Turvapaikanhakijat vihreät hallitus maahanmuutto eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: ”Pandemia ei ole hillinnyt Ohisalon ja kumppaneiden vimmaista projektia maahanmuuttolainsäädännön rikkomiseksi”

Alaikäisinä turvapaikkaa hakeneille lisää etuja, kustannukset paisuvat – Purra: Miehiä holhotaan 25-vuotiaaksi asti

Halla-aho: Hallituksen ongelmana kyvyttömyys priorisoida rahankäyttöä – ”On pystyttävä karsimaan menoja, joilla ei ole mitään tekemistä suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kanssa”

Purra, Halla-aho, Peltokangas: Hallitus haluaa jakaa työlupia jopa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille – kokoomus olisi vielä hallitustakin avokätisempi

Hallitus kasvattaa alaikäisinä Suomeen tulleiden tukia – Rantanen: ”Kriisinkin keskellä turvapaikanhakijoille esitetään lisää etuja”

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ja ilman papereita saapuneet pelloille – Purra: Vahingollinen hanke

Halla-aho: Turvapaikkajärjestelmämme pahimmat viat ovat avokätisyys ja hyväuskoisuus – ”Punavihreä hallitus pahentaa näitä ongelmia”

Maahanmuutto hiertää välejä Ruotsin hallituksessa – demarit mielistelevät kansaa, vihreät vaativat löyhempää turvapaikkapolitiikkaa

Antikainen: Vihreät haluaa Suomeen 80 000 maahanmuuttajaa – ”Tavoitteena lienee uusien äänestäjien houkuttelu hyvällä sosiaaliturvalla”
Viikon suosituimmat

Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut verkkosivuillaan laajan identiteettipoliittisen sanaston, jossa esiintyy mm. termit "valkoinen etuoikeus", "antirasistinen pedagogiikka" ja "suomalaisuusmyytti". Woke-henkinen sanasto herättää hämmennystä, sillä se kyseenalaistaa suomalaisen kansallisuuskäsityksen "myyttinä". Jopa maahanmuuttajien kotouttamista tarkastellaan ongelmallisena "pakkoassimilaationa". Sosiaalisessa mediassa monet keskustelijat ihmettelevät, miten tällainen ideologinen terminologia liittyy ylipäätään kansanterveyteen. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun THL:n nähdään wokettavan. Jo vuosien ajan THL on leikannut tieteellisestä asiantuntijatyöstään pitämällä kiinni poliittisesta aktivismista.

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”
Puolustusministeriön rakennuksen julkisivu töhrittiin vaaleanpunaisella maalilla lauantain vastaisena yönä. Poliisi tutkii asiaa rikosnimikkeellä törkeä vahingonteko. Rikoksen tekijäksi on ilmoittautunut palestiinalaisia tukeva Palestine Action -järjestö, joka uhkaa “eskaloida toimintaansa”, ellei Suomi katkaise suhteitaan Israeliin ja peru asekauppoja.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia
Greta Thunbergin purjehdusreissulle osallistuneen aktivistiseurueen jäsenet ovat oman kertomansa mukaan valmiita vain rauhanomaiseen ja väkivallattomaan vastarintaan. Yksi Gretan purjehduskavereista on kuitenkin osallistunut terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin hautajaisiin. Matkalle osallistunut ranskalainen vasemmistomeppi puolestaan väitti Hamasin kaappaaman vauvan, 4-vuotiaan lapsen sekä heidän äitinsä kuolleen Israelin miehityksen ja kolonisaation seurauksena.

Perussuomalaisten puoluekokousviikko käynnissä – seuraa tapahtumia suorana lähetyksenä

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi
Vaikka muualla länsimaissa puhutaan DEIn olevan mennyttä tai vähintään uudelleenmäärittelyn tarpeessa, Väestöliitto asettuu siilipuolustukseen DEIn puolesta ja syyttää globaaleja jättejä takinkääntäjiksi. Kampanja leimaa DEI-toimintojen karsimisen yksioikoisesti tasa-arvon vastaiseksi. Se sivuuttaa DEI:n ristiriitaisuudet ja perustellun kritiikin. Kampanja ei näytä pyrkivän rakentavaan keskusteluun haastavasta aiheesta. Vielä enemmän suomalaiset saattavat ihmetellä, kuuluuko polarisoiva DEI-aktivismi juuri Väestöliiton ydintehtäviin.
Uusimmat

Kolmanneksi varapuheenjohtajaksi ylsi Simo Grönroos

Kansanedustaja Joakim Vigelius toiseksi varapuheenjohtajaksi

Teemu Keskisarja nousee ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi

Harri Vuorenpää jatkokaudelle puoluesihteeriksi

Riikka Purra valittu jatkamaan puheenjohtajana
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää