

LEHTIKUVA
Vihreiden ex-kuntapoliitikon oikeudenkäynnissä itkua ja sekoilua – törkeästä rahanpesusta syytetty Saido Mohamed heittäytyi uhriksi
Vihreiden kuntapoliitikkona ja vuoden pakolaisnaisena tunnettu Saido Mohamed ja hänen siskonsa esittivät oikeussalissa ristiriitaiset kertomukset siitä, mihin hupenivat väärin perustein maksetut 44 000 euron lapsilisärahat.
Vihreiden kuntapoliitikkona tunnetun, aiemmin vuoden pakolaisnaiseksi valitun Saido Mohamedin rahanpesujuttua käsiteltiin eilen Helsingin käräjäoikeudessa. Mohamedia syytetään törkeästä rahanpesusta ja toissijaisesti törkeästä kätkemisrikoksesta. Mohamedille vaaditaan ehdollista vankeusrangaistusta.
Syytteen mukaan Mohamed nosti Suomessa vuosina 2003–2013 siskonsa pankkikortilla varoja, jotka Kela oli maksanut Mohamedin Isoon-Britanniaan muuttaneelle siskolle. Sisko on jo aiemmin tuomittu petoksesta. Sisko ei ilmoittanut Kelalle muuttaneensa ulkomaille, joten lapsilisien maksatus jatkui.
Syyttäjä katsoo, että Mohamed on hyötymistarkoituksessa nostanut itselleen noin 44 000 euron edestä lapsilisiä tietoisena varojen laittomasta alkuperästä. Saido Mohamed kiistää syytteen.
Tuomari ihmetteli rahansiirtofirman käyttöä
Mohamed vakuutti oikeudessa ääni väristen, ettei ole tehnyt asiassa mitään väärää. Mohamedin mukaan hän ei edes ollut tietoinen, ettei siskolla ollut oikeutta Suomesta maksettuihin lapsilisiin.
Mohamed esitti sopineensa siskonsa kanssa, että hän nostaa rahoja siskonsa pankkikortilla. Mohamedin mukaan hän on välittänyt näitä rahoja siskolleen eri tavoilla, kuten rahansiirtofirma Western Unionin ja tuttavien kautta. Mohamed myös väitti ostaneensa siskonsa lapsille vaatteita, joita hän olisi lähettänyt postitse.
Mohamedin mukaan hän ei ollut tietoinen Suomen lapsilisäjärjestelmästä, koska hänellä itsellään ei ole lapsia. Mohamed esitti, ettei olisi osannut arvata, että siskolle maksettiin samanaikaisesti sosiaalietuuksia myös Isossa-Britanniassa.
– Siskoni ei koskaan kertonut minulle tällaisista asioista. En olisi edes lähtenyt mukaan tällaiseen jos siskoni olisi kertonut, Mohamed väitti.
Tuomari ihmetteli, miksi Mohamed on käyttänyt varojen siirrossa rahansiirtofirman palveluja.
– Tilisiirto pankkitililtä toiselle olisi yksinkertaisempi tapa, miksi ette siirtänyt rahoja suoraan siskon tilille? tuomari kysyi.
– Siskoni on pyytänyt menettelemään näin, Mohamed vastasi.
Rahanostot tehtiin Mohamedin kodin lähellä
Syyttäjällä Satu Pomoell ilmoitti, että hänellä on asiasta aivan eri käsitys.
– Tapauksessa jo esirikos on petos, josta sisko on tuomittu. Mohamed ei ole toimittanut näitä rahoja siskolleen vaatteina tai muutenkaan. Sisko muutti jo 2003 Britanniaan, jossa hän on saanut sosiaalietuuksia, joten hän ei olisi ollut oikeutettu saamaan lapsilisiä Suomesta, syyttäjä sanoi.
Hän osoitti myös, että rahanostot siskon kortilla on yleensä tehty automaateista, jotka ovat olleet Mohamedin kodin tai työpaikan lähellä. Mohamedilla itsellään on ollut käytössä useita tilejä. Syyttäjä osoitti todisteilla, että melko samanaikaisesti kun siskon tililtä on nostettu varoja, Mohamedin omille tileille on siirretty suunnilleen vastaavia summia rahaa.
– Silmiinpistävää on tililtä nostojen ja tilillepanojen samanaikaisuus, syyttäjä sanoi.
Hänen mukaansa Mohamedin huono taloudellinen tilanne on ollut motiivi ryhtyä tällaiseen menettelyyn.
– Huolimatta suurista tuloista hän (Mohamed) on ollut perintätoimistojen asiakas.
Todisteena syyttäjä esitteli muun muassa Western Unionin ja toisen rahansiirtofirman selvityksen, jonka mukaan Mohamedin sisko ei ollut vastaanottanut rahoja.
Säästi ulkomaanmatkoja varten
Mohamedin ja hänen avustajansa mukaan syyttäjän todistelu ei ollut riittävää ja etteivät rahansiirtofirmojen selvitykset osoita, että Mohamed olisi pitänyt rahat itse.
Mohamed esitti vain auttaneensa siskoaan asiassa, tosin hän ei osannut sanoa, millaisen summan tarkalleen hän on nostanut siskonsa tililtä. Mohamedin mukaan hän ei edes olisi tarvinnut rahoja itsensä elättämiseen, koska hänellä on ollut hyvät tulot. Todisteeksi oikeudessa esitettiin verotusasiakirjoja, jotka osoittivat Mohamedin ansainneen vuosittain 30 000-40 000 euroa.
– Olen elättänyt itseni. Käteispanot (tilille) liittyvät siihen, että olen säännöllisesti säästänyt rahaa ulkomaanmatkoja varten, Mohamed sanoi.
”Sinnittelee” työttömyyspäivärahan varassa
Huonosta taloudellisesta tilanteesta silti kertoo se, että Mohamedille on viime vuosina kertynyt useita ulosottomerkintöjä, joissa useissa on ollut kyse vain muutamista kymmenistä euroista tai korkeintaan satasesta.
Toukokuun lopussa Mohamedilla oli 11 125 euroa ulosottovelkaa. Helsingin käräjäoikeudessa on viime vuosina ratkaistu useita Mohamedia koskevia velkomusasioita.
Mohamedin avustaja paljasti, että tällä hetkellä Mohamed sinnittelee työttömyyspäivärahan varassa.
– Hän (Mohamed) on nyt ollut kaksi vuotta työttömänä. Muuten hän on pärjännyt taloudellisesti hyvin, avustaja sanoi.
Sisko: Pyysin Saidoa sulkemaan tilit
Oikeudessa kuultiin todistajana myös Mohamedin siskoa, jolla oli tapahtumista aivan toisenlainen käsitys kuin se, minkä Mohamed oli oikeussalissa kertonut. Mohamed oli aiemmin esittänyt, että sisko oli Isoon-Britanniaan muuton jälkeen vieraillut Suomessa viisi tai kuusi kertaa. Siskon mukaan taas hän ei ollut käynyt.
Tulkin avustuksella näkemyksensä oikeudelle välittänyt sisko sanoi, että kun oli itse muuttanut pois Suomesta 2003, hän oli pyytänyt Mohamedia ilmoittamaan muutosta Kansaneläkelaitokselle.
– Sanoin hänelle, että tilit pitää sulkea ja lopettaa lapsilisät. Minulle paljastui, että niitä on kuitenkin maksettu tilille, kun sain Kelasta kirjeen. En tiennyt lapsilisän maksuista mitään, joten lähetin kirjeen siskolleni (Mohamedille) Suomeen, sisko kertoi.
Istunto oli mennä huuteluksi
Hänen mukaansa Mohamed ei vuosien aikana lähettänyt hänelle sen paremmin rahaa kuin vaatteitakaan.
– Olemme kyllä olleet yhteydessä, mutta ei hän ole lähettänyt mitään, sisko kertoi. Hän myös sanoi, ettei ollut kertakaan käynyt Suomessa ajanjaksona, jota syyte koskee. Mohamedin mukaan taas sisko oli vieraillut Suomessa 5-6 kertaa muuttonsa jälkeen.
Mohamedin siskon todistuspuheenvuoron aikana oikeudenkäynti muuttui sekoiluksi, kun kaksi yleisössä ollutta naista alkoi huutelemaan siskon puheenvuoron päälle esittäen väitteitä tulkin ammattitaidosta.
Myös Mohamed itse osallistui huuteluun. Oikeuden puheenjohtaja joutui puuttumaan asiaan ja uhkasi heittää huutelijat ulos salista.
Rahat katosivat, syytetty itki kohteluaan
Oikeudenkäynnissä ei saatu selvyyttä siihen, mihin Mohamedin siskon tilitä nostetut 44 000 euroa menivät.
– Minä en ole ollut Suomessa, joten en tiedä näistä rahoistakaan mitään. Voitte kysyä siltä, joka nosti ne rahat, Mohamedin sisko sanoi.
Hän esitti, ettei tiennyt edes sitä, miten Mohamed oli saanut pankkikortin tunnusluvun tietoonsa. Siskon mukaan Mohamediin luottaminen oli virhe.
– En ajatellut ollenkaan, että tällaista voisi tapahtua. Olen muuttoni jälkeen kysynyt Saidolta (Mohamed) onko kaikki ok ja hän on sanonut että asiat on hoidettu, sisko selitti.
Saido Mohamed pillahti muutaman kerran itkuun oikeussalissa. Hän kertoi saaneensa somessa epäasiallisia yhteydenottoja ja jopa tappouhkauksia.
– Se on vaikuttanut siihen, miten liikun kaupungilla. Olen vältellyt yleisiä paikkoja. Uhkailut ovat vaikuttaneet myös työntekooni, olen ollut aiemmin paljon vapaaehtoistyössä, Mohamed sanoi.
Mohamed ei antanut medialle haastatteluja oikeudenkäynnin yhteydessä, vaan hän veti kasvojensa suojaksi mustan toppatakin.
Käräjäoikeus antaa rahanpesujutussa ratkaisun perjantaina 9.11.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kuntapoliitikko törkeä kätkemisrikos oikeudenkäynti Helsingin käräjäoikeus Saido Mohamed vuoden pakolaisnainen syyte törkeä rahanpesu vihreät
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Törkeästä rahanpesusta syytteen saanut Vuoden pakolaisnainen on jättänyt laskunsa maksamatta – vouti karhuaa 11 125 euron velkoja

Vihreistä tuttu Saido Mohamed lymyili takkinsa alla saapuessaan käräjille – syytetään törkeästä rahanpesusta

Vihreiden ex-kuntapoliitikolle ehdollista vankeutta törkeästä rahanpesusta – määrättiin palauttamaan Kelalta huijaamansa lapsilisät

Törkeästä rahanpesusta tuomittu vihreiden ex-kuntapoliitikko Saido Mohamed valitti tuomiostaan
Viikon suosituimmat

Riikka Purra: ”Miksi Yle valehtelee?”
Yleisradion toimitus menee välittömästi epäkuntoon kaikesta puheesta, jossa mainitaan väestöpohjan muutokset. Yleisradion mielestä sen toimituksella on toisten ihmisten puolesta oikeus päättää, mitä demografisista muutoksista tilastotietojen perusteella puhuva henkilö tarkoittaa.

Maahanmuuttajaperheelle yli 4 000 euroa puhtaana käteen – Lehtinen: Tuollaisiin palkkasummiin on haastavaa päästä suomalaisellekin
Kelan julkaisemien tilastojen mukaan Espoossa ja Vantaalla jo noin puolet toimeentulotukea saavista on vieraskielisiä. Suomessa esimerkiksi viiden lapsen perhe saa erilaisina tukina puhtaana käteen lähes 4 500 euroa, minkä lisäksi vuokrat sekä sähkö- ja vesilaskut hoidetaan valtion kassasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen tyrmää nykyisen järjestelmän, joka on tehnyt veronmaksajista ulkomaalaisten elättäjiä.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Kun kepun Kaikkonen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Suomeen ei kaivata ”pummeja ja rikollisia” maahanmuuttajia – Yleä ei voinut vähempää kiinnostaa
Yleisradio suhtautuu joustavasti asioiden ja tapahtumien totuudenmukaiseen kuvaukseen, minkä lisäksi Yle soveltaa kaksia eri sääntöjä siihen, miten maahanmuutosta ja maahanmuuttajista saa puhua: keskustalainen saa Ylen alustoilla lausua sellaista, mikä perussuomalaisen sanomana saa aikaan pöyristymisefektin.

Hyvinvointialue majoittaa maahanmuuttajia miljoonahuvilassa Tampereella – Vigelius: ”Käsittämätöntä”
Maahanmuuttajia on majoitettu arvokiinteistössä Tampereen Pyhäjärven rantatontilla noin vuoden ajan. Tamperelainen kansanedustaja ja perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on tiedosta tyrmistynyt.

Suomen Perusta teki faktantarkistuksen valtamedian faktantarkistajille – lopputulos ei yllätä
Kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan taannoinen esiintyminen A-studiossa on kirvoittanut vanhan valtamedian tekemään toinen toistaan erikoisempia, niin sanottuja faktantarkistuksia, joissa yritetään kumota Keskisarjan esittämät asiat. Suomen Perusta oikoo nyt median syöttämiä vääriä käsityksiä Tilastokeskuksen tietoihin nojaten.

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista
Ukrainalaisen pakolaisnaisen julma surma on järkyttänyt ihmisiä Yhdysvalloissa. Oikeistolaiset ovat huolissaan mustan miehen silmittömästä väkivallasta nuorta naista kohtaan. Vasemmistolaiset puolestaan ovat huolissaan rasismista: heidän mukaansa veriteko johtuu mistä tahansa muusta kuin demokraattien ajamasta löyhästä rangaistuslinjasta. Suomen media taas yrittää kehystää presidentti Trumpin pahantekijäksi.

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.

Vieraskielisten Kela-tukiin hupenee jo yli miljardi euroa vuodessa – Perussuomalaiset: ”Sietämätöntä”
Monet poliitikot oikealta vasemmalle - ja myös mediassa esiintyvät tutkijat hokevat viikosta toiseen, kuinka maahanmuuton lisääminen muka olisi välttämätöntä julkisen talouden rahoittamiseksi. Kelan tuoreet luvut vieraskielisten osuudesta tukien saajina kuitenkin paljastavat karun todellisuuden maahanmuuttolobbarien puheiden takana.