

LEHTIKUVA
Wihonen: Miksi matkustusrajoituksista ei tiedoteta reaaliaikaisesti?
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt kirjallisen kysymyksen matkustusrajoitusten reaaliaikaisesta tiedottamisesta ja hallituksen reagoimisesta muuttuvaan tautitilanteeseen maailmalla.
Koronavirusepidemiassa on nähtävillä merkkejä toisesta aallosta ja viime päivinä koronatapausten määrät ovat lähteneet Suomessa kasvuun. Iso osa tapauksista on tullut matkailun seurauksena, kun maahan saapuneet eivät ole noudattaneet karanteenisuosituksia.
– Koronatilanne muuttuu maailmalla nopeasti. Ulkoministeriön matkailusuositukset päivitettiin edellisen kerran 23.7. vallinneen tilanteen mukaan ja ne tulivat voimaan maanantaina 27.7. Tuolloin esimerkiksi Belgian osalta todettiin, ettei ole syytä asettaa rajoituksia, mikä herätti ihmetystä mediassa. Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila kertoi, ettei ollut tietoinen Belgian lukujen suuruudesta, Jussi Wihonen kertoo.
Tartuntojen määrät kasvussa Euroopassa
Hallitus on todennut, että uusia rajoituksia tarkastellaan kahden viikon välein. Jo tässä ajassa on tilanne muuttunut monissa Euroopan maissa ja tartuntojen määrät ovat alkaneet kasvaa. Raja-arvona on ilmoitettu se, onko maassa todettu koronatartuntoja ainakin kahdeksan suhteessa 100 000 henkeen kahden viikon aikana.
– Esimerkiksi Belgian osalta luku näytti kirjallisen kysymyksen kirjoittamishetkellä Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskuksen ECDC:n mukaan olevan lähes 50 ja viikonlopun jälkeen jo lähes 60, Wihonen sanoo.
Torstaina 6.8. valtioneuvosto päätti palauttaa lisää maita matkustusrajoitusten piiriin. Saapumista Suomeen rajoitetaan Alankomaista, Belgiasta ja Andorrasta tuleville henkilöille. Ulkoministeriön matkailusuositusten mukaan maita, joihin voi myös matkustaa Suomesta ilman omaehtoista karanteenia Suomeen palaamisen jälkeen ovat Irlanti, Islanti, Italia, Kreikka, Kypros, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Malta, Norja, Saksa, San Marino, Slovakia, Tanska, Unkari, Vatikaani ja Viro sekä Euroopan ulkopuolisista maista Georgia, Japani, Uusi-Seelanti, Ruanda, Etelä-Korea, Thaimaa, Tunisia ja Uruguay.
Mikä tiedottamisessa maksaa?
Maanantaina 10.8. vallinneen tilanteen mukaan ulkoministeriön listauksen maista raja-arvo ylittyy Irlannissa (15,8), Islannissa (31,4), Kreikassa (11,7), Kyproksella (20,6), Maltalla (50,4), Saksassa (12,8), Tanskassa (17,3) ja Virossa (8,6). Wihonen kysyykin, eikö hallitus noudata itse määrittämiään raja-arvoja.
– ECDC päivittää nettisivuilleen ajankohtaisen koronatilanteen päivittäin, joten on vaikea uskoa, ettei sosiaali- ja terveysministeriössä ja THL:ssä oltaisi tietoisia reaaliaikaisista luvuista. Tautitilanne voi muuttua nopeastikin, joten myös ohjeistusten ja kansalaisille välitettävän tiedon tulisi olla ajan tasalla. Matkailu luo tällä hetkellä suuren riskin koronan leviämiselle, joten pitäisi olla selvää, mihin maihin matkustaminen on turvallista, sanoo Wihonen.
Epidemia-alueilta tulevia pitää saada ohjattua entistä paremmin karanteeniin ja tautia on saatava tukahdutettua. Wihonen ihmettelee, mikä tiedottamisessa maksaa ja miksi Suomessa ei tiedoteta reaaliaikaisesti hallituksen asettamien matkailusuositusten raja-arvojen (koronatartuntoja yli kahdeksan suhteessa 100 000 henkeen kahden viikon aikana) muutoksista.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisilta arvostelua ulkomailta tulleiden ohjauksesta: Kukaan ei ole vieläkään kentällä vastassa – ”Miten tämä on mahdollista?”

Juuso: Ruotsinsuomalaisten paluu Suomeen pohjoisen maarajan yli on ennakoitava – ”Testauspisteitä tuotava pikaisesti rajanylityspaikkoihin”

Europol: Seuraavaksi tulevat koronapakolaiset – ei taudin vaan talouden takia

Reijonen: Maskisuositusta on odotettu – miksi sen antaminen kesti niin pitkään?

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Juvonen: Valiokunta koolle välittömästi – koronatietoa saatava, tiukat vastatoimet käyttöön

Hallituksen koronasekoilu ei saa kiitosta: Rajoituksia purettiin liian aikaisin, maskeista veronmaksajille kohtuuton lasku

Juuso: Rajapassin käyttöönotto Tornionlaaksossa selkiyttäisi nykyistä tilannetta

Wihonen matkailualan tukitoimista: Hitaat valmistelut vain syventävät yritysten hätää

Wihonen: Suomeen saapuu kausityöntekijöitä myös pahimmilta korona-alueilta – miksi ongelmaan ei ole reagoitu?
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













