

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Wihonen toivoo selkeämpää ohjeistusta tapahtuma-alan koronarajoituksiin ja -suosituksiin: ”Tapahtumanjärjestäjät ja kansalaiset kaipaavat ja ansaitsevat selkeää ohjeistusta”
Kansanedustaja Jussi Wihonen (ps.) on jättänyt kirjallisen kysymyksen tapahtuma-alan koronarajoitusten ja -suositusten tiedottamisesta.
– Läpi koronaepidemian erilaisista rajoituksista ja suosituksista tiedottaminen ja uutisointi on ollut varsin sekavaa, ja viikon sisällä linjaukset ja tulkinnat ovat voineet muuttua merkittävästi, perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen avaa tilannetta.
Erityisesti tapahtuma- ja kulttuuriala odottaa rokotusten edistymisen myötä saavansa vihdoin yleisöä tapahtumiinsa, mutta viranomaispäätöksiä joudutaan odottamaan ja niiden tulkinnat muuttuvat siihen tahtiin, että monet ovat todenneet helpommaksi perua tapahtumansa kuin mukautua varsin lyhyellä varoitusajalla tuleviin päätöksiin.
Halutaanko auttaa vai pelata itselle irtopisteitä?
Wihosen mukaan on ymmärrettävää, että viranomaiset haluavat toimia terveysturvallisuus edellä ja hillitä koronan leviämistä. Tapahtuma- ja kulttuurialaa on kuitenkin rajoitettu, siis käytännössä tehty alalla toimiminen lähes mahdottomaksi, jo reilun puolentoista vuoden ajan.
– Varsinkin nyt syksyn kynnyksellä ovat AVIn ja hallituksen linjaukset olleet varsin ristiriitaisia, eikä kellään tunnu olevan tietämystä, miten tullaan käytännössä toimimaan. Viimeksi eilen torstaina 19.8. ministeri Antti Kurvinen twiittasi, että kahden metrin turvaväleistä ja katsomolohkoista luovutaan, ja että STM on lähettänyt AVIlle ohjauskirjeen koskien yleisötilaisuuksien rajoituksia.
– Jo nyt ilmoitusta on ehditty kritisoimaan, ja esimerkiksi Lounais-Suomen aluehallintoviraston Heikki Mäki ilmoitti pitävänsä ohjeistusta ja sen toteuttamista mahdottomana, Wihonen kertoo.
Kyseessä on monen ihmisen elanto ja työ
Tapahtumanjärjestäjät ja kansalaiset kaipaavat ja ansaitsevat Wihosen mukaan selkeää ohjeistusta ja selkeitä linjauksia siitä, mikä on rajattua ja mitkä ovat suositukset. Pahentuneesta koronatilanteesta huolimatta on nähty, että isoillekin väkijoukoille on voitu järjestää terveysturvallisia tapahtumia. Kyseessä on kuitenkin monen ihmisen elanto ja työ.
Kirjallisessa kysymyksessään Wihonen kysyy hallitukselta, kenen etua ajaa se, että rajoitusten ja suositusten linjauksista väitellään uutisotsikoissa ja somessa sen sijaan, että hallitus itse keskustelisi AVIen, THL:n ja muiden viranomaisten kanssa. Kuvitteleeko hallitus, että yrittäjät, tapahtumanjärjestäjät ja kansalaiset pysyvät jatkuvasti muuttuvien linjausten ja ohjeistusten perässä?
– Miten hallitus aikoo yhdessä muiden viranomaisten kanssa parantaa toimintaansa, jotta päätöksiä saadaan aikaan nopeammin ja yhteistuumin, jottei keskustelua tarvitse käydä iltapäivälehtien otsikoissa? Wihonen kysyy.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tapahtumanjärjestäjät Heikki Mäki katsomolohkot yleisötapahtumat koronasuositukset turvavälit kulttuuriala terveysturvallisuus aluehallintoviranomaiset tapahtuma-ala koronarajoitukset koronaepidemia koronatiedotus Antti Kurvinen Jussi Wihonen AVI kirjallinen kysymys yrittäjät THL STM
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Wihonen: Pohjois-Karjalan hanhiongelmaan saatava päätöksiä nopeasti ja paikallisesti

Perussuomalaiset Naiset huolissaan koronarajoitusten vaikutuksista: ”Käsissämme on inhimillinen kriisi”

PS: Hallituksen lainvalmistelu luokatonta ja itse rajoitukset epäloogisia – kriisitunnelma katosi heti perustulakivaliokunnan tyrmättyä ulkonaliikkumisrajoitukset

Peltokangas vaatii eläkevakuutusmaksujen kohtuullistamista koronapandemian ajaksi: ”Korulauseet yrittäjien auttamisesta ovat pelkkää silmänlumetta”

Tavio: Koronapassin valmistelu lopetettava

Perussuomalaiset kyseenalaistavat koronapassin tarpeellisuuden: ”Laittaa jopa lapset eriarvoiseen asemaan”

Antikainen: Aikooko hallitus varmistaa yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumisen karanteenimääräyksissä?

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Uhrasiko keskusta Lapin matkailuyrityksiltä toisenkin joulusesongin?

Perussuomalaiset: Krista Kiuru käveli jälleen kerran valiokuntien ja THL:n yli matkustusrajoituksissa – ”Kiurun toiminta on kummallista ja heikentää matkailualan toimintaedellytyksiä entisestään”
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.















