

Black Lifes Matter -mielenosoitus Tukholmassa 3.6.2020. Wikipedia.
Antropologi: BLM-mielenosoituksista on tullut nuorille suomalaisille naisille uskonnon korvike
Uskonnollisen hurskauden sijasta nykynaiset haluavat osoittaa, miten suvaitsevaisia he ovat, arvelee Oulussa asuva brittiläinen uskontoantropologi. Hänen mukaansa Black Lives Matter -mielenosoituksista (BLM) on tullut joillekin nuorille suomalaisille naisille uskonnon korvike. Suomalaiselle kansanluonteelle tyypillinen ”mitähän ne muut meistä ajattelevat” -käyttäytymismalli näkyy myös BLM-liikkeen saamassa suosiossa.
Brittiläinen Edward Dutton on uskontotieteen tohtori ja Oulun yliopiston uskontoantropologian ja suomalaisen kulttuurin dosentti, joka on teoksissaan käsitellyt muun muassa suomalaisuutta ja suomalaista kulttuuria.
– Tässä todellakin tulevat esille suomalaisille tyypilliset luonteenpiirteet: ollaan kovasti huolissaan siitä, mitä muut ajattelevat ja halutaan toimia samalla tavalla kuin muutkin, Dutton kertoo Suomen Uutisille.
– Taustalla oleva ajatus on se, että ”meidän on toimittava samalla tavalla kuin muissa, isommissa maissa tehdään, tai muuten ne ajattelevat meistä pahaa”, antropologi Dutton selittää.
Oulun BLM-mielenosoitusta katsomassa ollut Dutton kertoo Suomen Uutisille, että suurin osa mielenosoittajista oli nuoria tyttöjä. Antropologin mukaan BLM-mielenosoituksissa on kyse ”hyveliputuksesta” ja ”sääntöihin mukautumisesta”. Naiset ovat uskonnollisempia kuin miehet, ja joillekin Black Lives Matter -liikkeestä on tullut uusi uskonto.
– Ennen vanhaan suomalaiset naiset halusivat osoittaa, miten ”luterilaisia” he ovat. Nyt he haluavat osoittaa, miten ”suvaitsevaisia” he ovat, Dutton sanoo.
Dutton näkee BLM-liikkeen pohjimmiltaan ”uskonnollisena herätysliikkeenä”, jollaisia esiintyy yleensä yhteiskunnallisten kriisien jälkeen. Myös Twitterin huippusuositun Titania McGrath -parodiahahmon isä Andrew Doyle on sitä mieltä, että suvaitsevaisuus (”wokeness”) on tietyllä tavalla uusi uskonto. Suomen Uutiset kertoi Doylen ajatuksista jutussaan helmikuussa.
”Heikko itsetunto on yksi suomalaisten kansallisista ominaispiirteistä”
Patriarkaalinen rakenne on suomalaisessa yhteiskunnassa murtunut, ja tilalle on tullut jotain aivan muuta.
– BLM-mielenosoituksessa ei-suomalaiset kertoivat suomalaisille, miten kamalia suomalaiset ovat, Dutton kuvailee.
– Ja suomalaiset kuuntelivat nöyrinä, koska heikko itsetunto on yksi suomalaisten kansallisista ominaispiirteistä.
– On tietenkin ei-suomalaisten edun mukaista, että suomalaisilla olisi mahdollisimman surkea omakuva, koska se voimaannuttaa ei-suomalaisia, antropologi Dutton sanoo.
Samat asenteet näkyivät suhtautumisessa Oulun grooming-tapauksiin
Edward Dutton näkee BLM-mielenosoituksissa samoja asenteita, jotka näkyivät suomalaisten suhtautumisessa Oulun grooming-tapauksiin.
– Keskeinen ajatus on: ”Me suomalaiset emme ole tärkeitä. Me olemme arvottomia. Me suomalaiset olemme ’rasisteja’. Meidän on kerjättävä muiden hyväksyntää tekemällä mitä he haluavat meidän tekevän.”
– Kun muut maat ottavat vastaan kymmeniä tuhansia muslimimiehiä, Suomen on toimittava samalla tavalla, vaikka Suomella ei ole edes siirtomaahistoriaa.
– Kun muut maat järjestävät BLM-mielenosoituksia, niin myös suomalaisten on järjestettävä niitä, Dutton vertailee.
Tällaiset konformistiset ajatukset ovat Duttonin mukaan seurausta suomalaisten evoluutiokehityksestä: vain tiukasti yhdessä toimivat ryhmät kykenivät selviämään ankarasta talvesta. Siksi yksilöiden oli opittava mukautumaan ryhmän tahtoon.
Evoluution tuloksena suomalaisista tuli erittäin epäitsekkäitä, sääntöjä noudattavia, sosiaalisesti ahdistuneita ja uskonnollisia. Perinteinen uskonnollisuus tekee ihmisistä etnosentrisiä ja korostaa oman ryhmän merkitystä. Mutta kun perinteinen uskonnollisuus on vähentynyt, jäljelle jää vain yleinen epäitsekkyys ja sosiaalinen ahdistus.
Evoluutiokehitys kulminoituu Black Lives Matter -mielenosoitukseen pienessä ja maahanmuuttajille täysin turvallisessa pohjolan pikkukaupungissa Oulussa.
Kirja Oulun raiskauksista johti vaikeuksiin Oulun yliopiston kanssa
Oulun raiskausepidemiaa käsittelevässä kirjassaan Dutton etsi suomalaisten evoluutiohistoriasta selitystä sille, miksi turvapaikanhakijoiden tekemiä raiskauksia on suvaittu näinkin pitkään. Antropologin mukaan suomalaiset ovat Euroopan älykkäin kansa, mutta älykkyys tekee meistä liian kilttejä vastustamaan haitallisia aatteita, kuten monikultturismi-ideologiaa.
Duttonin kirja ”Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään” ilmestyi äskettäin Saara Sarivuoren suomennoksena. Suomenkielinen versio on saatavilla Amazon-kirjakaupasta painettuna ja e-kirjana.
Kirjan suomenkielisessä versiossa kerrotaan myös niistä vaikeuksista, joihin alkuperäisen teoksen julkaiseminen johti. Syyskuussa 2019, vain kaksi kuukautta sen jälkeen kun Oulussa asuvien maahanmuuttajien grooming-jengi tuomittiin, kirjan englanninkielinen versio arvosteltiin Suomen Uutisten artikkelissa.
– Mahdollisesti osin johtuen siitä, että suomalaiset ovat niin kiinnostuneita mitä ulkomaalaiset heistä ajattelevat, artikkeli levisi kuin metsäpalo suomenkielisessä Twitterissä, Dutton kirjoittaa.
Monet tuomitsivat Duttonin kirjan jyrkästi ja vaativat Oulun yliopistoa ryhtymään toimiin Duttonin dosentuurin perumiseksi. Oulun yliopisto reagoi vaatimuksiin ”irtisanoutumalla” Duttonista.
– Edward Dutton ei työskentele eikä opeta Oulun yliopistossa. Nykylainsäädännön mukaan dosentuuria ei ole kuitenkaan mahdollista perua, Oulun yliopisto kirjoitti Twitter-tilillään.
Jo aiemmin Oulun yliopisto oli kommentoinut kirjasta noussutta kohua twiittaamalla, että Dutton ei ”edusta yliopistomme arvoja, jotka korostavat vastuunkantoa ja yhdenvertaisuutta”. Tilanne johti siihen, että tammikuussa 2020 Oulun yliopisto poisti tohtori Edward Duttonin nimen dosenttien listalta Oulun yliopiston verkkosivujen kulttuuriantropologian osastolta. Yliopisto ei ottanut yhteyttä Duttoniin ennen poistoa. Dutton pitää yliopiston toimintaa lapsellisena.
– Tämä on täysin harhaanjohtavaa, koska kyse ei tietenkään ollut siitä, että tittelini oltaisiin otettu pois, koska sitä ei voi lain mukaan ottaa pois, kuten he ovat julkisesti joutuneet myöntämään, Dutton kommentoi.
Juttua editoitu 17.6.2020 klo 12:09.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- suomalainen kansanluonne hyveliputus BLM Edward Dutton Andrew Doyle Titania McGrath grooming Black Lives Matter Suvaitsevaisuus Uskonto Oulu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Göteborgin poliisi pesee BLM-kaaoksen jälkipyykkiä: ”Olemme viimeinen salpa totaalisen väkivallan edessä”

Yhdysvaltain presidentinvaalien äänestäjiä huolettavat talous ja terveys – uusi murhe nousi viiden huolestuttavimman asian joukkoon

Niikko: Suvaitsevaisuudesta puhuttaessa tulisi kunnioittaa myös muiden vakaumuksia

Etniset vähemmistöt vaativat lisää edustusta ja valtaa mediassa – Ruotsin radiossa käydään BLM-liikkeen jalanjäljissä

SuomiAreena: Kirjailija Andrew Doyle tulee Poriin puhumaan ”woke-uskonnosta”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














