

LEHTIKUVA
Canceloinnin huippu: Kiina poisti tähtinäyttelijättären netistä
Kiina on poistanut yhden maan suosituimmista ja rikkaimmista naisnäyttelijöistä netistä. Hänen tähdittämänsä elokuvat on poistettu kiinalaisista videopalveluista ja hänen nimensä on pyyhitty pois elokuvien näyttelijälistoilta. Epäsuosioon joutumisen tarkka syy ei ole tiedossa.
Miljardööri Zhao Wei on yksi Kiinan suosituimmista naisnäyttelijöistä. Hänellä on miljoonia faneja ja valtava omaisuus. Nyt hän on kuitenkin joutunut pahemman kerran Kiinan hallinnon epäsuosioon ja tullut pyyhityksi pois historian lehdiltä ja netistä, kertoo australialainen uutistoimisto.
Kiinan valtion omistama englanninkielinen Global Times -verkkolehti vahvistaa, että Zhao Wein nimi on poistettu näyttelijälistoilta ja monet sellaiset elokuvat ja TV-sarjat, joissa hän on esiintynyt on poistettu kokonaan kiinalaisilta videoalustoilta. On kuin koko ihmistä ei olisi ikinä ollutkaan.
Katsottiin toimineen epäisänmaallisesti
Zhao Wei loi kuuluisuutensa My Fair Princess -sarjassa, josta tuli yksi Kiinan suosituimmista TV-sarjoista. Nyt koko sarjaa ei enää löydy kiinalaisista videopalveluista.
Kiinan valtion lehti ei kerro tarkempaa syytä Zhao Wein poistamiselle, mutta luettelee joukon ”skandaaleja” ja talousepäselvyyksiä, joihin näyttelijättären arvellaan sekaantuneen.
Australialaislehden mukaan Zhao Wein katsottiin toimineen ”epäisänmaallisesti”, kun hän yritti vuonna 2016 palkata taiwanilaisen näyttelijän ohjaamansa elokuvan päärooliin. Hallitus kielsi taiwanilaisen palkkaamisen.
Olinpaikka ei ole tiedossa
Zhao Wei ei ole ainoa rikas kiinalainen, joka on viime aikoina joutunut hallituksen epäsuosioon. Alibaba-verkkokaupan perustanut miljardööri Jack Ma oli äskettäin pitkään poissa julkisuudesta ja hänen pelättiin jo kadonneen kokonaan maan pinnalta.
”Canceloidun” näyttelijättären tämän hetkinen olinpaikka ei ole tiedossa, mutta hänen toivotaan päässeen pakoon Kiinasta ja lentäneen omistamalleen viinitilalle Ranskaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Kulttuurivallankumous on meneillään, sallittujen ajatusten putki kaventuu – ”Jos vasemmistolaisilta kysytään, joka puolella on nykyään natseja, vihapuhetta ja taantumusta”

Halla-ahon puhe meni Ohisalon tunteisiin: Sisäministeri kirjoittaa outoja someväitteitä vähemmistöryhmien kimppuun hyökkäämisestä ja terrorismista – omatkin seuraajat oikovat virheitä

Länsimainen toimittaja puhuu länsimaisen pääministerin kanssa ja suututtaa teollaan globalistiset mediatalot, joiden mukaan näin saa ei tehdä – Spiked: ”uhkaa mielipidemonopolia”

Halla-aho: Poliittisessa keskustelussa monet teemat menevät ihmisillä tunteisiin ja ihon alle – ”Maahanmuutto on usein se sokea piste, jossa loogiset argumentit eivät enää päde”

Voi elämän kevät! Disney luokitteli Muppetit ”loukkaavaksi sisällöksi”, Kermit ja Miss Piggy liian vaarallisia lasten silmille

Nyt se on tutkittu: yliopistoissa syrjitään perinteisten arvojen kannattajia

Servereiden sota – Venäjä aikoo ottaa käyttöön oman internetin ja uhkaa sulkea yhteydet ulkomaailmaan
Viikon suosituimmat

Riikka Purra: ”Miksi Yle valehtelee?”
Yleisradion toimitus menee välittömästi epäkuntoon kaikesta puheesta, jossa mainitaan väestöpohjan muutokset. Yleisradion mielestä sen toimituksella on toisten ihmisten puolesta oikeus päättää, mitä demografisista muutoksista tilastotietojen perusteella puhuva henkilö tarkoittaa.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Pääkaupunkiseudun ongelmat valuvat maakuntiin – silminnäkijä kertoo Jyväskylän nuorisokahakasta: ”Aivan sairasta touhua, mitä ei uskoisi tapahtuvan Suomessa”
Silminnäkijähavaintojen mukaan maahanmuuttajataustaisten miesten väitetään käyneen nuorten kimppuun Jyväskylän satama-alueella viime viikonloppuna.

Kun kepun Kaikkonen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Suomeen ei kaivata ”pummeja ja rikollisia” maahanmuuttajia – Yleä ei voinut vähempää kiinnostaa
Yleisradio suhtautuu joustavasti asioiden ja tapahtumien totuudenmukaiseen kuvaukseen, minkä lisäksi Yle soveltaa kaksia eri sääntöjä siihen, miten maahanmuutosta ja maahanmuuttajista saa puhua: keskustalainen saa Ylen alustoilla lausua sellaista, mikä perussuomalaisen sanomana saa aikaan pöyristymisefektin.

Suomen Perusta teki faktantarkistuksen valtamedian faktantarkistajille – lopputulos ei yllätä
Kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan taannoinen esiintyminen A-studiossa on kirvoittanut vanhan valtamedian tekemään toinen toistaan erikoisempia, niin sanottuja faktantarkistuksia, joissa yritetään kumota Keskisarjan esittämät asiat. Suomen Perusta oikoo nyt median syöttämiä vääriä käsityksiä Tilastokeskuksen tietoihin nojaten.

Vigelius ja Honkasalo ottavat yhteen karkotuksista: ”Vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi”
Kansanedustajat Joakim Vigelius (ps.) ja Veronika Honkasalo (vas.) kiistelevät suhtautumisesta ulkomaalaisten rikollisten karkotuksiin. Vigeliuksen mukaan "vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi".

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.

Yle hehkutti, kun Marinin hallitus etsi säästöjä mutta lisäsi menoja 900 miljoonalla – nyt talouspolitiikan uutisoinnin sävy on vaihtunut toisenlaiseksi
Yleisradion talousuutisissa ja -kommenteissa ääneen pääsevät usein veronalennusten kriitikot ja sopeutusten vastustajat. Samaan aikaan journalistista kritiikkiä vasemmisto-opposition talouslinjauksia kohtaan Ylellä ei juuri ole.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.

Perussuomalaiset ja Veronika Honkasalo ottivat jälleen kiivaasti yhteen eduskunnassa – Vigelius: ’’Vasemmisto vastustanut liki kaikkia maahanmuuton kiristyksiä’’
Tiistaina eduskunnan täysistunnossa vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo ja useat perussuomalaiset kansanedustajat ottivat kiivaasti yhteen. Keskustelu koski hallituksen esitystä, jolla kiristettäisiin pysyvien oleskelulupien ehtoja.