

LEHTIKUVA
Eerola: ”Nyt on etsittävä perusteet turvapaikanhakijoiden palauttamiselle – eikä porsaanreikiä maahan jäämiselle”
Maahanmuuttoasioiden parissa pitkään työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola tietää, että EU-maiden erilainen lupakäytäntö aiheuttaa isoja ongelmia.
– Yhtenäisen käytännön puute johtaa turvapaikanhakijoiden seikkailuun eri maiden välillä. Ennen kaikkea Pohjoismaissa pitäisi katsoa, missä on tiukin linja ja ottaa se käyttöön. Mitä enemmän tänne onnistuu jäämään tiettyjä kansallisuusryhmiä, sitä enemmän se houkuttelee lisää väkeä heidän lähtömaistaan, Eerola muistuttaa.
”Kansan tahtoa kuunneltava”
Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva julkaisi äskettäin arvo- ja asennetutkimuksen, johon vastanneista suomalaisista 74 prosenttia vaatii nykyistä tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa.
Eerolan mielestä maahanmuuttoviranomaisten pitäisi kuunnella äänestäjien tahtoa ja viime eduskuntavaalien tulosta.
– En ymmärrä Maahanmuuttoviraston linjan kaikkia perusteita. Turvapaikkapäätöksiä pitäisi tehdä kansan ja poliittisen tahdon mukaisesti. Kriteereitä pitää kiristää kaikin keinoin ja etsiä perusteet hakijoiden palauttamiselle – eikä etsiä porsaanreikiä maahan jäämiselle, Eerola sanoo.
MIKA RINNE
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Terho: ”On Suomelle kallista, jos Maahanmuuttoviraston linja on muuta Eurooppaa vapaamielisempi”

Maahanmuuttoviraston Repo: Suomen kiristynyt linja näkyy vasta viiveellä

Meri: ”Vaadin selitystä Maahanmuuttovirastolta – onko muu Eurooppa julmempi vai olemmeko me vain hyväuskoisia?”

FT: EU teki mahdottoman sopimuksen

Sisäasiainministeriön ylijohtaja: ”Maahanmuuttovirastolla on itsenäinen päätösvalta turvapaikka-asioissa”

Nerg: Turvapaikan saaneet somalialaiset tulevat kielitestin perusteella maan levottomilta alueilta

Turvapaikanhakijat valittavat ahkerasti kielteisistä päätöksistä – tänä vuonna jo 750 valitusta

Eduskunta tiukentaa maahanmuuton säännöksiä

Eerola: Perussuomalaisten maahanmuuttolinjaukset vihdoinkin toteutumassa – ”Nyt on pidettävä huoli siitä, että kaikki pysyvät sovitussa”
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.














