

PS ARKISTO
Elomaa: Tarvittava rohkeus puolustaa Suomen etua on loistanut poissaolollaan – hallituksen on tehtävä ryhtiliike ja sanottava ei yhteisvastuille
Tanska, Ruotsi, Hollanti ja Itävalta vastustivat EU-komission esitystä 750 miljardin euron elpymisrahastosta, mutta Suomi ei. – Onko loputtoman nettomaksajan tie se, minkä suomalaiset äänestäjät ovat ansainneet? kysyy perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa.
Korona on riepotellut jo muutaman kuukauden Euroopan ja Suomen taloutta. Elpymiseen menee vielä pitkään, eikä hallituksen rahan lappaaminen ulkomaille, auta ainakaan kotimaan tilannetta.
– Vahvemmat ja viisaammat pärjäävät tässäkin asiassa paremmin. Vahva taloustilanne kriisiä edeltäneeltä ajalta antaa voimaa ja oikeat poliittiset päätökset edustavat viisautta. Valitettavasti Suomen tilanne ei ole häävi, sanoo Ritva ”Kike” Elomaa ja jatkaa:
– Suomen viime vuosien talouskasvu on ollut eurooppalaisessa vertailussa pohjakastia, eikä politiikan keinoin ole löydetty ratkaisuja myöskään pitkään tiedostettuihin haasteisiin esimerkiksi työllisyyden tai soten osa-alueilla. Suomi on velkaantunut huolestuttavaa vauhtia 2000-luvulla eikä rakenteellisiin ongelmiin ole löydetty kestäviä ratkaisuja.
Taloutensa hyvin hoitaneet joutuneet maksumiehiksi
Elomaan mielestä hallituksen koronapäätöksentekoa on leimannut sekavuus ja ennakoinnin puute.
– Kriisistä nouseminen edellyttää ryhtiliikettä hallitukselta monin tavoin. Nyt on aika tarkastella, mikä toimii ja mikä ei – ja luotsata sitä kuuluisaa Suomi-laivaa kohti parempaa tulevaisuutta.
Elomaan mulaan yksi olennainen uudelleentarkastelun kohde on Suomen Eurooppa-politiikka.
– EU on käynyt läpi valtavan muodonmuutoksen siitä, kun Suomi päätti hypätä mukaan kelkkaan viime vuosituhannen loppupuolella. Asiansa paremmin hoitaneet jäsenvaltiot ovat joutuneet kasvavissa määrin pelastamaan ongelmissa rypeviä jäsenmaita.
– Kuilu pohjoisen ja eteläisen euroalueen välillä on kasvanut. Lisäksi unionin laajentumisen myötä niin sanottujen nettosaajien määrä on lisääntynyt ja maksajien lasku kasvanut. Koronan seurauksena käytännössä kaikki EU:n jäsenvaltiot ovat enemmän tai vähemmän vaikeuksissa. Se, miten pitkään ongelmat jatkuvat ja mikä on niiden lopullinen hintalappu, selviää vasta lähitulevaisuudessa, Elomaa toteaa.
Elomaa muistuttaa, että Suomi on pienenä jäsenmaana ollut kiltin nettomaksajan roolissa.
– Tarvittava rohkeus puolustaa Suomen etua on loistanut poissaolollaan. Tämä nähtiin taas, kun EU-komissio esitti 750 miljardin euron elpymisrahastoa, josta 500 miljardia jaettaisiin tukina ja 250 miljardia lainoina. On sanomattakin selvää, että Suomi ottaa tässä miljardeja euroja takkiin.
Suomelle luvassa kymmenien miljardien lasku
Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) totesi yllättyneensä siitä, kuinka suuri osa komission esittämästä rahoituspaketista on tukia, joita ei tarvitse maksaa takaisin. Tanska, Ruotsi, Hollanti ja Itävalta vastustivat esitystä, mutta Suomi ei.
– Nämä maat tulevat todennäköisemmin asettamaan omia ehtojaan rahoituspakettiin liittyen. Ne eivät purematta tule nielemään rahan lappaamista etelän pelastamiseksi. Mutta mitä tekee Suomi? Jatkammeko perinteisellä eurooppapolitiikan linjallamme ja hyväksymme mukisematta kaiken ja maksamme laskut kiltisti sitä mukaa, kun niitä tupsahtelee? Onko loputtoman nettomaksajan tie se minkä suomalaiset äänestäjät ovat ansainneet? Tähän on tultava muutos.
– Perussuomalaiset ovat ainoa selvästi EU-kriittinen eduskuntapuolue. Suomi tulee ottamaan koronan takia kymmeniä miljardeja lisää velkaa. Tässä tilanteessa emme voi hyväksyä miljardien heittämistä EU:n elvytyspakettiin. Äänestäjät ja veronmaksajat ansaitsevat parempaa eurooppapolitiikkaa, Elomaa sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Elpymisrahasto yhteisvastuut jäsenmaat äänestäjät veronmaksajat Tytti Tuppurainen EU-komissio Ritva ”Kike” Elomaa Nettomaksaja Suomi velka perussuomalaiset SDP hallitus EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: EU-maita ajetaan yhteiseen velkavankeuteen

Halla-aho EU-tukipaketeista: ”Komission esitys on taas yksi osoitus siitä, että laeilla ja säännöillä ei ole mitään merkitystä”

Meri: Liittovaltiota valmistellaan perussopimuksia kiertämällä – Suomi jälleen maksajan roolissa

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Suomi joutumassa muiden maiden maksumieheksi

EU-tukipakettien yhteissumma nousee biljooniin – Koskenkylä: Eduskunnan selvitettävä paketin laillisuus Suomen perustuslain kannalta

PS-kansanedustajat: EU-komission 750 miljardin elpymisrahasto on avoimen valtakirjan lahjarahaa – ”Suomen tilanne on nyt vakava”

Halla-aho: On aivan sama, rahoitetaanko elpymisrahastoa jäsenmaksujen korotuksella vai verotuksella – ”Suomalainen maksaa laskun joka tapauksessa”

Hallitus lähdössä tukemaan Euroopan valtavia tukipaketteja – perussuomalaisilta täystyrmäys
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












