

Kreikan valtiovarainministeri Yanis Varoufakis euroryhmän kokouksessa. / John Thys AFP/Lehtikuva
Euromaat Kreikalle: IMF:n oltava mukana Kreikan ohjelmassa
Euromaiden johtajat torjuivat ajatuksen Kreikan lainaohjelman pilkkomisesta pienempiin palasiin. Latvian pääkaupungissa Riiassa kokoontuneiden euromaiden edustajat vaativat myös, että Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n tulee olla mukana Kreikan talousohjelmassa.
IMF on vaatinut, että Kreikalla tulee olla selvyys 12 kuukauden maksuista. Tämä voi tarkoittaa kolmatta apupakettia, sillä Kreikan talouden ei arvella olevan tarpeeksi kestävällä pohjalla ilman uusia tukiluottoja. IMF katsoo, että Kreikan hallitus on purkanut aiemman talousohjelman uudistuksia. Erityisesti eläkkeiden nosto on IMF:n mielestä kestämätön kulurasite. Kreikan eläkkeisiin uppoaa nyt kymmenen prosenttia maan tuotannosta.
Tulenarka tilanne niin Kreikassa kuin Saksassa
Talousohjelma on hiertänyt myös poliittisesti. Kreikan vasemmistohallituksen rivit alkavat rakoilla. Puolueen vasemman laidan edustajat ovat esittäneet jo vaatimuksia muun muassa pääomaliikkeiden rajoituksille ja tukirahojen jättämistä hoitamattomiksi. Edustajat eivät sulkisi euroeroakaan pois.
Kreikka on ilmoittanut, ettei se pysty hoitamaan kesäkuun viidentenä erääntyviä lainaeriä IMF:lle ilman tukirahoja.
Saksan hallituksessa on alettu vaatia tiukempia otteita Kreikan osalta. Jopa kolmannes liittokansleri Angela Merkelin kristillisdemokraateista on vihjannut äänestävänsä kolmatta tukipakettia vastaan, jos Kreikalle annetaan myönnytyksiä.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huippututkija: Euroalue on täysi katastrofi

Kreikan hallitus toistaa: IMF jää ilman rahaa kesäkuussa

IMF:n Lagarde pitää Kreikan euroeroa mahdollisena

FT: Ateena menetti Euroopan komission
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













