

PS ARKISTO
Garedew: Sukupuolenkorjausleikkaukset siirrettävä yksityisen terveydenhuollon piiriin
Kansanedustaja Kaisa Garedew on jättänyt toimenpidealoitteen transsukupuolisten henkilöiden sukupuolenkorjausleikkausten siirtämiseksi yksityisen terveydenhoidon piiriin.
Hallitus päätti huhtikuun kehysriihessä kohdistaa leikkauksia julkisella puolella tehtävään esteettiseen kirurgiaan. Kaisa Garedew pitää kohtuullisena, että esimerkiksi rintasyövän tai palovammojen vuoksi tehtävät esteettiset operaatiot pystytään edelleen säilyttämään julkisen terveydenhuollon piirissä.
– Kun jostakin on leikattava tälläkin saralla, tulisi sen kohdistua ei-välttämättömiin operaatioihin, joilla jollain tavoin muokataan terveen ihmisen kehoa, Garedew toteaa.
Sotemenot paisuvat jatkuvasti
Pääministeri Orpon hallitus on tehnyt yhdeksän miljardin euron edestä sopeutumistoimia, joilla Suomen velkasuhteen kasvu saadaan tasaantumaan ja hyvinvointivaltion välttämättömät palvelut säilytettyä. Sotemenot paisuvat jatkuvasti niin väestön ikääntymisestä kuin tehottomista ratkaisuistakin johtuen.
Transsukupuolisten hoito on keskitetty Helsingin ja Tampereen yliopistollisiin sairaaloihin. Helsingin seudun yliopistollisen keskussairaalan (HYKS) sukupuolen korjausprosessin yhteenlasketut kustannukset ovat noin kaksi miljoonaa euroa. Vuosittaiset kokonaiskustannukset Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS) aikuispsykiatrisen transpoliklinikan osalta ovat olleet noin 1,5 miljoonaa euroa.
Resurssit suunnattava keskeisiin toimiin
Toimenpidealoitteessa todetaan Suomen taloustilanteen olevan erittäin vakava ja sote-järjestelmän kuormittunut.
– Sukupuolen vaihtamiseen liittyvät operaatiot eivät ole välttämättömiä terveydellisiä toimenpiteitä, eikä niiden säilyttäminen julkisena palveluna olisi eettisesti oikein, Garedew perustelee.
– Julkisen terveydenhuollon rajalliset resurssit tulee suunnata ihmisten terveyden ja hengen kannalta keskeisiin toimiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sopeutustoimet julkiset resurssit sukupuolenkorjaus Kaisa Garedew palvelut leikkaukset Terveydenhuolto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kansalaisaloite vaatii: Termit äiti ja isä säilytettävä

”Sukupuoli on biologinen tosiasia” -julistuksen allekirjoittaminen johti 13 jäsenen erottamiseen Skotlannin vihreistä

Koponen: Woke-hullu ideologia ajaa tyttöjen turvallisuuden edelle

PS-Nuoriso vaatii paluuta perusasioihin peruskoulujen seksuaaliopetuksessa: Sukupuolia on kaksi
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













