

LEHTIKUVA
Jimmie Åkessonin tyrmää yhteisen pakolaispolitiikan ja uhkaa hallituskriisillä: Euroopan unionista on tulossa Ruotsille pakkopaita
Ruotsidemokraattien ja porvarihallituksen yhteistä hallitus- eli Tidö-sopimusta on seurattava kirjaimellisesti. Muuten ”hallitukselta putoaa pohja”. Ruotsidemokraattien rooli tukipuolueena loppuu puheenjohtajan mukaan joka tapauksessa tähän hallituskauteen.
– Tidö-sopimus on perusta, jonka päälle rakennamme hallituksen kanssa uuden, vahvan Ruotsin. Se on sopimus, joka on sitova jokaiselta konkreettiselta osaltaan. Jos näin ei toimita, sopimus ei ole enää voimassa. Tämän pitäisi olla täysin selvää, sanoi ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson perinteisessä kevätpuheessaan Tukholman Långholmenilla.
– Ruotsidemokraatit on viimeistään seuraavien vaalien jälkeen joko hallituspuolue tai oppositiossa. Emme enää toimi tukipuolueena hallitukselle, jossa emme itse ole mukana, Åkesson ilmoitti.
EU uhkaa itsemääräämisoikeutta
Åkessonin mukaan ruotsidemokraatit sai Tidö-sopimukseen käytännössä koko maahanmuuttopoliittisen ohjelmansa. Nyt kuitenkin moderaatit ovat piiloutumassa EU:n mahdollisen yhteisen pakolais- ja maahanmuuttopolitiikan taakse.
– Toteutuessaan se tuhoaa kaiken, josta olemme yhdessä sopineet hallituksen kanssa. Emme tule koskaan hyväksymään sopimusta, joka kiistää valtion oikeuden päättää siitä, kuka saa asua maan rajojen sisällä.
Muutamaa päivää aikaisemmin Åkesson kirjoitti Aftonbladetissa, että Euroopan unionista on tulossa Ruotsille ”pakkopaita”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hallituksen hajoaminen pakkopaita tukipuolue EU:n yhteinen maahanmuuttopolitiikka Tidö-sopimus hallituspuolue Moderaatit porvarihallitus taakanjakounioni maahanmuuttopoliittinen ohjelma kansallinen itsemääräämisoikeus Euroopan unioni oppositio Jimmie Åkesson Ruotsidemokraatit Hallituskriisi EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Keskustelu väestönvaihdosta käy kuumana: salaliittoteoriaa, kiistattomia tilastoja vai normaalia globaalia kehitystä

Hakkarainen EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta: ”EU ei voi olla koko maailman syöttökaukalo”

Ministeriön tuore raportti tunnustaa tosiasiat: Ulkomaisen työvoiman houkuttelussa olennaista, että tulijat elättävät itsensä ja perheensä omilla työtuloillaan

Tanska ja Ruotsi tiivistävät yhteistyötään haittamaahanmuuton rajoittamiseksi – perussuomalaiset haluavat Suomen samaan seuraan

Tuhannet yrittivät pääsiäisenä Välimeren yli Eurooppaan – ihmisvirta jo nelinkertainen vuodentakaiseen verrattuna

Taakanjaosta tulossa totta: EU äänestää jäsenmaiden pakosta vastaanottaa turvapaikanhakijoita

Pakolais- ja turvapaikanhakijatulvan miljardimenot suivaannuttavat Saksassa – kustannukset leikkuriin ja palautuksiin vauhtia

Keskustelu EU-jäsenyyden eduista ja haitoista kiihtyy – merkittävät ratkaisut kansanäänestykseen

Åkesson: Monikulttuurisuus on vaarallinen ideologia
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














