

MATTI MATIKAINEN
Junnila: Turvapaikkapäätökset menettävät merkityksensä – suurempi houkutus kuin Sipilän tarjoama talo
Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnilan mukaan laittomasti maassa oleville koittavat kissanpäivät. Hän viittaa tapaan, jossa hallitus aikoo sivuuttaa turvapaikkajärjestelmän.
Aiemmin hädänalaisilla on ollut oikeus suojeluun ja elintasosiirtolaiset on rajattu sen ulkopuolelle. Nyt tilanne muuttuu.
– Jatkossa ei ole merkitystä mistä syystä tänne tullaan, koska hallitusohjelmassa turvataan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille oikeus yhteiskunnan kustantamaan varhaiskasvatukseen, koulutukseen ja työmarkkinoihin, Vilhelm Junnila ihmettelee.
Oleskelulupa heltiää kenelle tahansa
Pääministeri Antti Rinne (sd.) mainitsi vaalintenteissä haluavansa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet äkkiä töihin ja kielikoulutukseen. Jos hallitusohjelman kirjauksesta pidetään kiinni, saavat sosialidemokraatit tahtonsa läpi.
Esimerkiksi Somaliasta, Afganistanista tai Irakista voidaan jatkossa saapua Suomeen ilman pelkoa palautuksesta, vaikka oikeutta turvapaikkaan ei tulisikaan.
– Oleskeluluvan voi saada työn perusteella, vaikka turvapaikkapäätös olisi kielteinen. Tämä on suurempi houkutus kuin Juha Sipilän tarjoama talo Kempeleellä. Lain rikkomisesta tulisi seurata rangaistus, eikä hopeavatia, Junnila jyrähtää.
Junnilan mukaan laittomasti maassa olevat tulisi ottaa talteen ja palauttaa kotimaihinsa.
Perheenyhdistäminenkin helpottuu
Hallitusohjelmassa kohtuullistetaan myös perheenyhdistämisen tulorajoja. Kansainvälistä suojelua saavaan alaikäiseen ei toimeentulovaatimusta sovellettaisi lainkaan.
Junnilan mukaan vaarana on, että Suomi näyttäytyy entistä houkuttelevammalta suhteessa muihin Pohjoismaihin.
– Muissa pohjoismaissa on jo nyt huomattavasti tiukempi perheenyhdistäminen. Hallitus luo Suomesta houkutuslinnun laajamittaiselle elintasosiirtolaisuudelle. Eikö Sipilän kutsusta opittu mitään? Junnila kysyy.
Lisäksi hallitus ottaa kiintiöpakolaisia vähintään 850.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- turvapaikkamenettely elintasosiirtolaisuus Pohjoismaat kielteinen turvapaikkapäätös oleskelulupa Perheenyhdistäminen Irak Vilhelm Junnila Antti Rinne Suomi Afganistan Somalia Juha Sipilä perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra ja Immonen: Hallitusohjelman maahanmuuttolinjaukset vahingollisia niin työmarkkinoiden kuin kestävyydenkin suhteen

Peltokangas: Hallitusohjelma on suora kutsuhuuto koko Afrikan mantereelle ja kolmansien maiden elintasosurffareille

Purra: Meillä on moraalinen velvollisuus suomalaisia kohtaan – ”Voitte jatkossakin kutsua sitä vääristyneeksi ihmiskuvaksi”

Halla-aho: Kehitysavun nostaminen 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta tarkoittaisi joka vuosi 600 miljoonan euron lisäkuluja valtiolle – mistä rahat otetaan?

Wihonen: Kansa pannaan hallituksen holtittomuuden maksajaksi

Jalkapannan käytöstä eripuraa hallituksessa – vihreät ja keskusta täysin eri linjoilla

Turtiainen: Hallitusohjelma kyykyttää pienituloisia, autoilijoita ja syrjäseutujen suomalaisia

Tavio: Hallituksen linja on täysin vastuuton – ”Ihmiset hukkuvat Välimereen, koska heitä houkutellaan lähtemään Afrikasta kohti Eurooppaa”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














