

LEHTIKUVA
Juvonen: Miksi hallitus herää pakkokaranteeniinkin vasta nyt?
Riskialueilta Suomeen palanneiden henkilöiden on tähän saakka oletettu noudattavan 14 vuorokauden omaehtoista karanteenisuositusta. Jatkossa suosituksen sijaan käytössä on määräys, jolloin karanteenia rikkovat voidaan tuomita tartuntatautilain mukaiseen terveydensuojelurikkomukseen. Suomen rikoslain mukaisesti rangaistukseksi voidaan määrätä sakkoja tai jopa kolme kuukautta vankeutta.
Tiukempi karanteenimääräys otetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Mika Salmisen mukaan käyttöön, koska omaehtoista karanteenia ei ole otettu ulkomailta saapuvien keskuudessa riittävän vakavasti.
Viime viikkoina päivittäisten uusien tartuntojen määrä on lähtenyt jälleen nousuun ja valtaosa uusista tartunnoista on kerrottu tulleen Suomeen rajojen ulkopuolelta. Maanantai-iltana pidetyssä tiedotustilaisuudessa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) kertoi pakkoperusteisten koronatoimien alkavan rajoilla ja satamissa mahdollisimman pian.
Sanktiot mahdollisia jo aikaisemmin
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen on nostanut karanteenia koskevia kysymyksiä esille pitkin kevättä. Hän jätti muun muassa kirjallisen kysymyksen hallitukselle, jossa kysyttiin karanteenin rikkomisesta annettavien sanktioiden perään.
– Olen yrittänyt herätellä hallitusta useamman kerran näistä karanteenia koskevista ohjeista ja määräyksistä sekä laiminlyönnin seuraamuksista jo maaliskuusta lähtien. Karanteenin rikkomisesta seuraavat tiukat sanktiot eivät ole eilen ministeriön keksimiä, vaan ne ovat olleet lain mukaan mahdollisia ottaa käyttöön koko ajan. Sanktioita ei ole kuitenkaan nostettu pyynnöistä huolimatta kertaakaan ennen tätä esille. Miksi hallitus herää pakkokaranteeniinkin vasta nyt?
Välinpitämättömyydellä kova hinta
Juvonen pitää täysin käsittämättömänä uutisia tartunnoista ja altistumisista, joissa henkilö on osallistunut tilaisuuteen tai yleisötapahtumaan, vaikka hänellä on ollut jo koronan oireita tai hän on juuri palannut matkalta.
– On aika laittaa kova kovaa vastaan ja ne ajattelemattomat ja välinpitämättömät ihmiset, jotka piutpaut viittaavat karanteenille muita altistaen, saavat sanktionsa. Ravintoloita on jopa suljettu ja henkilökuntia asetettu karanteeniin, kun hiljattain ulkomailta saapuneella asiakkaalla on todettu koronavirustartunta, mutta henkilö on jo tässä välissä ehtinyt illallistaa ravintolassa pitkän kaavan kautta. Tällaisella vaarallisella välinpitämättömyydellä on monin tavoin kova hinta.
Matkailijoiden annettu levittää virusta
Juvosen mielestä karanteenin merkityksestä taudin hallinnassa olisi tullut pitää ääntä pandemian alusta saakka ja ministeriön olisi pitänyt jo tuolloin saattaa yleisesti tietoon, että mikäli rikkoo karanteenimääräystä ja altistaa lukuisia ihmisiä tarttuvalle taudille, on siitä seuraamuksia.
– Nyt näyttää siltä, että myös tämä toinen aalto on päässyt yllättämään sekä päättäjät että näitä päätöksiä pohjustavat asiantuntijat. Koronavirusepidemian annettiin jo ensimmäisessä aallossa levitä matkailijoiden mukana ympäri maata täysin rajoituksetta. Tätä myös hallitus on myöhemmin pahoitellut. Nyt se kuitenkin annettiin tapahtua vielä toistamiseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tartunnat Mika Salminen matkustaminen korona karanteeni sanktiot THL Krista Kiuru perussuomalaiset Arja Juvonen hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Wihonen: Miksi matkustusrajoituksista ei tiedoteta reaaliaikaisesti?

Rantanen: ”Asiantuntijoiden viesti syytä ottaa vakavasti”

Jos rikkoo karanteenimääräystä ja altistaa lukuisia ihmisiä tarttuvalle taudille, onko siitä seuraamuksia? – Juvonen: ”Tähän vaaralliseen välinpitämättömyyteen on tartuttava”

Wihonen: Miten kausityöntekijöiden tartuntariskit on huomioitu?

THL:n tutkimusprofessori: Tukahduttaminen vai laumasuoja – mihin hallituksen hybridistrategia oikein pyrkii?

Uusi-Seelanti tukahdutti koronan leviämisen – mutta taistelu jatkuu

Savio: Koronasta toipuvien testaus- ja karanteenikäytännöt yhtenäistettävä

Reijonen: Maskisuositusta on odotettu – miksi sen antaminen kesti niin pitkään?

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Juvonen: Valiokunta koolle välittömästi – koronatietoa saatava, tiukat vastatoimet käyttöön
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat

Verotus keveni – valtion verotulot silti kasvussa

Puisto: Kiinan ylikapasiteetti ajaa alas teollisuutta Euroopassa

Reijonen rajoittaisi luottamuspaikoista maksettavia palkkioita
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











