Tagi: matkustaminen

LEHTIKUVA

Maailman kriisialueilla sijaitsee lukuisia maita, joihin turistilla ei matkustussuositusten mukaan pitäisi olla asiaa. Kyseisistä valtioista on sen sijaan lähdetty sankoin joukoin hakemaan suojaa ja turvaa muun muassa Pohjoismaista. Näihin kriisimaihin tehtiin kuitenkin 100 000 matkaa pelkästään Ruotsista pandemiavuonna 2021.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallituksen lausuntokierrokselta äskettäin palanneessa esityksessä ehdotetaan useista korona-ajan tartuntatautilain väliaikaisista muutoksista, kuten koronapassista ja koronavilkusta luopumista. Perussuomalaiset on vastustanut koronapassia alusta saakka, sen sijaan kokoomukselle ja päähallituspuolue demareille hyödytön passittaminen oli täysin käypä vaihtoehto vielä muutama kuukausi sitten.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

EU:n ulkorajaohjelmat ovat olleet koko 2000-luvun tärkeä kehittämisinstrumentti Suomen rajaseuduille. Ohjelmakaudelle 2021–2027 oli Suomessa valmisteltu kolmea EU:n ulkorajoille sijoittuvaa ohjelmaa, joilla oli tavoitteena tukea Suomen ja Venäjän raja-alueiden kehitystä ja yhteistyötä kehittämis- ja investointihankkeiden avulla. Kolmelle ohjelmalle oli allokoitu EU-rahoitusta yhteensä noin 112,1 miljoonaa euroa, lisäksi niihin olisi kohdentunut vastaava määrä valtioiden rahoitusta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Arja Juvonen esittää, että eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta kutsutaan välittömästi koolle ja sen jäsenille annetaan reaaliaikainen selvitys ja tieto Suomen koronavirusepidemia tilanteesta sekä jatkotoimenpiteistä covid-19-epidemian ennaltehkäisyssä ja pysäyttämisessä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Riskialueilta Suomeen palanneiden henkilöiden on tähän saakka oletettu noudattavan 14 vuorokauden omaehtoista karanteenisuositusta. Jatkossa suosituksen sijaan käytössä on määräys, jolloin karanteenia rikkovat voidaan tuomita tartuntatautilain mukaiseen terveydensuojelurikkomukseen. Suomen rikoslain mukaisesti rangaistukseksi voidaan määrätä sakkoja tai jopa kolme kuukautta vankeutta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kirjailija, oikeustieteen tohtori Jarkko Tontti jakaa moitteita hallitukselle ja medialle epäselvästä viestinnästä poikkeusolojen aikana. Tontti vieraili viime viikolla AlfaTV:n KoronaLive -ohjelmassa, jossa hän totesi, että mikäli Suomen kansalaista ei ole päästetty saapumaan valtakunnan rajan yli, kyseessä on ollut avoin perusoikeuksien loukkaus. Tontin kritiikki kohdistui ensinnä sisäministeri Maria Ohisaloon, joka vastaa Suomen sisäisestä turvallisuudesta.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Kansanedustaja Leena Meri sanoo, että Suomessa pitäisi rohkeasti tehdä samaa kuin mitä Kreikka tekee, eli rajat pidettäisiin toistaiseksi kiinni myös turvapaikanhakijoilta. -Pitäisi vaan todeta, että ketään ei nyt oteta vastaan. On myös syytä huomata, että kaikki EU-maat ovat hyväksyneet Kreikan menettelyn.  Lue lisää >