Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Koponen: Suomen järjestelmää häikäilemättömästi hyväksikäyttävät ”maahanmuuttajaopiskelijat” saatava kuriin

21.09.2023 |15:37

Korkeakoulujen hakijamäärät kolmansista maista ovat kasvussa. Suomesta opiskelupaikan saanut saa myös oleskeluluvan koko opiskeluajanjaksolle. Tätä käytetään perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposen mukaan surutta hyväksi.

Opiskelupaikka Suomessa on Ari Koposen mielestä oleskeluluvan ostamista Eurooppaan.

– Muissa Euroopan maissa ulkomaalaisille opiskelijoille myönnetään vuoden määräaikainen oleskelulupa. Suomen järjestelmä on jälleen kerran altis väärinkäytöksille – ja tämä porsaanreikä tulisi korjata ensi tilassa. Samalla tämänkaltaiset ”opiskelijat” vievät paikan motivoituneilta opiskelijoilta, Koponen sanoo.

– On käsittämätöntä, että tällainen toiminta on mahdollista. Häikäilemätöntä toimintaa käyttää järjestelmää näin hyväksi. Tähän on pakko puuttua.

Suomesta lähtenyt vääränlaista viestiä

Monessa EU-maassa määräaikainen oleskelulupa annetaan vain vuodeksi kerrallaan, ja sama käytäntö tulisi Koposen mielestä ottaa käyttöön myös Suomessa.

– Rehelliselle opiskelijalle tämä ei ole mikään ongelma, ja hyväksikäyttäjien määrä varmasti myös vähenisi. Suomi kaipaa kipeästi viestiä ulospäin, ettei täällä suhtauduta maahanmuuttajien vääryyksiin välinpitämättömästi. Tähän puuttuminen olisi yksi merkittävä toimi viestinvälitykseen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö

09.03.2026 |14:01
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
4.
Suomen uutiset logo

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä

09.03.2026 |13:07
10.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää