

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Länsimainen normaali lapsuus on pian kiellettyä naapurimaassa – lapset eivät saa pitää toisiaan kädestä Malmön esikouluissa
Lapsi ei saa pitää kädestä toista sukupuolta olevaa kaveriaan, saatikka kävellä kesällä paljain jaloin. Lähes kaikki iloiseen ja länsimaissa normaaliin lapsuuteen liittyvät asiat ovat kiellettyjä. Keskustelu esikoulujen arjesta jatkuu Ruotsissa.
Malmö teetti kevään ja kesän aikana selvityksen kunniakulttuurista ja sen mahdollisista ilmenemismuodoista kaupungin esikouluissa. Tutkija Hanna Cinthio on paneutunut 13 eri esikoulun arkeen ja tehnyt huomioita maahanmuuttajalasten käyttäytymisestä arjen tasolla.
Suvun tai klaanin ohjaamat vanhemmat pyrkivät määräämään lapsen ja kaapin paikan esikouluissa. Klaanien ja suvun cancel-kulttuuri voi ajaa maahanmuuttajien lapset sivuun yhteiskunnasta sekä tulevaisuudesta jo pienestä pitäen. Kunniakulttuuri pyrkii erityisen paljon rajoittamaan tyttöjen elämää.
Koulun ja kodin todellisuus täysin eri maata
– Kaikki esikoulut raportoivat, että kontrollointia ja rajoittamista esiintyi ainakin jonkin verran. Toisaalta jotkut yksittäiset kertoivat, että he eivät ole huomanneet minkäänlaista ongelmaa, kertoo tutkija Cinthio.
– Lapset välttelevät hankalia tilanteita ja sanovat, etteivät halua tai saa tehdä erityyppisiä opetukseen liittyviä asioita.
Tutkimuksen merkittävintä antia on SVT:n mukaan nyt esiin noussut tietoisuus siitä, miten kaukana kotien ja esikoulujen todellisuudet voivat olla toisistaan.
– Lasten on hankalaa liikkua kahden eri todellisuuden välillä ja se on hyvä tässä yhteydessä ymmärtää, tutkija toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koulun ja kodin erilainen todellisuus Hanna Cinthio ohjailu ohjeilu määräykset maahanmuuttajataustaiset oppilaat klaani suku kunniakulttuuri ohjeet opetussuunnitelma ongelmalähiöt Malmö esikoulu maahanmuuttajat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsissa jopa 50 000 ympärileikattua naista – ongelma paljastuu usein vasta synnytyssalissa

Ranska ryhtyy tietoisesti kamppailemaan woke-kulttuuria vastaan, joka on ristiriidassa tasavallan ydinajatuksen kanssa, ja on omiaan ruokkimaan rajua vastakkainasettelua

Maailma ei ole vielä TÄYSIN sekaisin – Nobel-palkinnoista päättävän tiedeakatemian johtaja ei kannata sukupuoli- tai etnisyyskiintiöitä

Halla-aho: ”Woke-kulttuuri vaatii täydellisyyttä ja puhdasoppisuutta eläviltä ja kuolleilta”

Urheiluvaikuttaja Valavuori käytti vääriä sanoja transurheilijoista – vasemmistopoliitikot ja toimittajat säntäsivät cancelöimään – ”Deadnamen” käyttö on transfobiaa

Halla-aho: Poliittisessa keskustelussa monet teemat menevät ihmisillä tunteisiin ja ihon alle – ”Maahanmuutto on usein se sokea piste, jossa loogiset argumentit eivät enää päde”

Sharia-lakia soveltava lautamies hyllytettiin Göteborgissa: ”Tietty väkivalta naisia kohtaan on oikeutettua symbolisena toimenpiteenä”

Pakko on paras muusa – Ruotsi aikoo laittaa ulkomailla syntyneet naiset töihin

Cancel-kulttuuri ja woke juuttuivat vastavoiman puristukseen Suomessa ja Ruotsissa – kansallismielisten puolueiden nuorisokannatus kasvaa
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












