

LEHTIKUVA
Li Andersson puhui itsensä pussiin puolustellessaan hallituksen koronalisää – ei oikeasti kohdistu lapsiperheille
Perussuomalaisten kansanedustaja, 1. varapuheenjohtaja Riikka Purra johdatteli opetusministeri Li Anderssonin (vas) epämukavuusalueelle Ylen A-Talkissa torstai-iltana. Purra huomautti Anderssonille, että hallituksen koronalisän kohdistuminen epäonnistui. – Toisin kuin väititte, se ei kohdistunut lapsiperheisiin, Purra napautti Anderssonille, joka käynnisti heti vuolaat selittelyt.
Riikka Purra sanoi Li Anderssonille, että hallituksen värkkäämä 75 euron koronalisä, jota hallitus perusteli lapsiperheille suunnattuna tukena, ei oikeasti kohdistu lapsiperheille vaan enimmäkseen muille tahoille.
Lisä on tarkoitettu toimeentulotuen saajille.
– Te myitte toimeentulotuen korotuksen koronalisänä, mutta se ei kohdistu koronasta kärsiviin ihmisiin ja toisin kuin väititte, se ei kohdistunut lapsiperheisiin. Valiokunnissa kuultujen asiantuntijoiden mukaan lisä olisi voitu kohdistaa paljon paremmin, Purra sanoi.
Tuensaajista vain reilut 40 prosenttia lapsiperheitä
Koronatukea perustellaan hallituksen esityksessä lapsiperheiden vaikealla tilanteella korona-aikana. Tosiasiassa tuki valuu enimmäkseen muille kuin lapsiperheille. Kelan syys–lokakuun tietojen mukaan lapsiperhekotitalouksiin kuuluvia saajia on arviolta kuitenkin vain noin 42 prosenttia tilapäisen koronalisän saajista.
Kenelle tahansa on ikävää myöntää omat virheet saati sitten se, että on ollut väärässä eikä siihen pystynyt Anderssonkaan. Opetusministeri ei antanut tosiasioiden häiritä tilannetta, vaan hän alkoi papattaa omiaan.
– Kun se tuki kohdennettiin toimeentulotukeen niin se kohdentui niihin, jotka saavat toimeentulotukea, Andersson aloitti itsestäänselvyydellä.
– Jotka saivat sitä toimeentulotukea ennen koronaakin, Purra huomautti väliin.
Anderssonin mielestä kohdistui hyvin
Andersson ei tietenkään kertonut, että lapsiperheille suunnatun tuen saajista vain 42 prosenttia on oikeasti lapsiperheitä. Anderssonille näyttää riittävän, että on tukea kuitenkin mennyt myös joillekin lapsiperheille.
– Tuen saajien joukossa on lapsiperheitä sekä pitkään työttömänä olleita miehiä. Jos me haluamme huolehtia myös kaikkein pienituloisimpien pärjäämisestä koronakriisissä, niin silloin toimeentulotuki on paras tapa kohdentaa, Andersson sanoi ja jätti mainitsematta, että hallitus perusteli tukea nimenomaan lapsiperheiden tukena.
Jos tuki olisi haluttu kohdistaa lapsiperheille, olisi tuki voitu toteuttaa esimerkiksi lapsilisien korotuksena. Anderssonin mukaan koronatukea ei kuitenkaan voitu kohdentaa ensisijaisiin etuuksiin.
– Silloin se olisi leikannut heidän toimeentulotukeaan. Koronatuki siis kohdistui varsin hyvin, Andersson väitti.
Halla-aho: Sosiaalipopulismia
Perussuomalaiset on vastustanut koronalisää alusta alkaen, eikä Anderssonkaan suostunut myöntämään, että perussuomalaiset ovat olleet oikeassa.
Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan koronalisä on halpaa sosiaalipopulismia. Halla-aho totesi jo aiemmin syksyllä, että koronalisä ei ole tukenut sellaisia ihmisiä, jotka olivat erityisesti kärsineet koronatilanteesta, vaan ihmisiä, jotka olivat toimeentulotuen varassa jo ennen koronakriisiä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronalisä Toimeentulotuki Riikka Purra Li Andersson perussuomalaiset hallitus Jussi Halla-aho lapsiperheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pääministeri Marinilla huoleton asenne velkaantumiseen – Halla-aho huolissaan suomalaisten työpaikoista ja korkeista elinkustannuksista: ”Meidän on lisättävä käteen jäävien tulojen määrää”

Perussuomalaiset: Marinin hallitus sumutti koronalisän perusteluissa – vain vajaa puolet tuista päätyi lapsiperheille

Sisäministeri Ohisalolla on ilmiömäinen kyky olla vastaamatta kysymyksiin

Koronaepidemiaa seuranneet lomautukset pahentavat tilannetta entisestään – ruoka-avun tarve kasvaa Suomessa

Perussuomalaiset: Miksi epidemiakorvausta ei kohdenneta niille, jotka epidemiasta pahiten kärsivät?

Ministerit Andersson, Marin ja Ohisalo tahtovat kunnille uusia tehtäviä ja kuntalaisille verorasitusta – Halla-aho keskittyisi olennaiseen: ”Kuntien ylimääräisiä tehtäviä pitäisi pikemminkin karsia”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












