

PS ARKISTO
Luukkanen: Aluevaltuustojen ”villi länsi” vaarantaa vakavasti kansalaisten yhdenvertaisuuden
Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen vaatii aluevaltuustojen malliohjesääntöjen valtakunnallista koordinointia ja järkeä luottamustoimipohjaisen virkamiesrälssin loiskiehuntaan.
Aluevaltuustojen järjestäytyessä on puoluesihteeri Arto Luukkasen mielestä alkanut näyttää siltä, että jokaisella ”hyvinvointialueella” rakennetaan toinen toisistaan poikkeavia käytäntöjä. Kuntaliitto on antanut selvät ohjeet, mutta eri alueilla järjestetään julkisen sektorin toiminnassa omien paikallisten päätösten mukaisia hallintomalleja ja sääntöjä – ei sellaisia, jotka olisivat valtakunnassa yhdenmukaisia.
– Kyseinen ”villi länsi” vaarantaa vakavalla tavalla kansalaisten yhdenvertaisuuden. Miten voidaan verrata ja tutkia kansalaisten tyytyväisyyttä viranomaispalveluihin, jos kaikilla alueilla on omat sääntönsä? On siksi todettava, että tämä ”villi länsi” -todellisuus näyttää selvästi olevan perustuslainvastainen ratkaisu. Se lisää kansalaisten eriarvoisuutta, Luukkanen toteaa.
Jaetaanko rahat uudelle rälssille?
Poikkeavien hallintosääntöjen lisäksi alueilla viritellään hallintoon kattavia ns. luottamusasemaan perustuvia sivu- ja kokopäivävirkoja. Luukkanen pitää hämmästyttävänä, että ennen kuin järjestelmää on edes teoriassa koottu, nimittävät hyvinvointialueiden ”hallituspuolueet” kilvan puheenjohtajia, varapuheenjohtajia, johtajia jne.
Virkamiesten palkkataso on 6 000-7 000 euron luokkaa. Luukkanen pitää selvänä, että kyseinen byrokratian lihottaminen vähentää kansalaisten terveyteen ja sosiaalipalveluihin suunnattavaa panostusta.
– Tämä kaikki tapahtuu siis ennen kuin edes keskustellaan siitä, miten sote-henkilöstö voi ja miten heidät pitäisi ottaa huomioon tässä hallintohimmelissä. Tai miten hoitajien palkat saadaan harmonisoitua reilulla tavalla.
– Ongelmaan on ratkaisu. Hallituksen on nyt ryhdyttävä energisiin toimiin: hallinto-ohjesäännöt on koordinoitava, ja palkkauksessa on pyrittävä jonkinlaiseen kohtuuteen, sanoo Luukkanen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sote-henkilöstö virkamiesrälssi hallintosääntö hallintomalli aluevaltuustot Suomen Kuntaliitto hyvinvointialueet hoitajien palkat luottamustoimet hallintohimmeli Eriarvoisuus Yhdenvertaisuus Byrokratia Arto Luukkanen poliittiset virkanimitykset Julkinen sektori Perustuslaki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Aluevaalien heikko äänestysaktiivisuus on vakava ongelma demokratian kannalta

Kuntien ja alueiden päättäjillä läjäpäin alikäyttöisia läppäreitä – Reijonen: Mahdollisuus miljoonien säästöön

Tavio kysyy vaalituloksen kunnioittamisesta luottamuspaikkajaossa

Purra kritisoi aluevaltuustoryhmien uutta puoluetukea: ”Vähäiset resurssit pitäisi kohdistaa oikein” – Saarikko kimpaantui puolustelemaan hillotolpparahaa

Aluevaltuustojen rahankäyttö selvitettävä pikaisesti – ”Aluevaltuutettujen kokouspalkkiot ovat poskettomia”

Koponen kritisoi nykymuotoista kehitysapua: Käytetään nämäkin varat kotimaassa työntekijöiden palkkauksen ja työolojen parantamiseen

Aluevaltuutettujen kohtuuttomat palkkiot ovat osoitus välinpitämättömyydestä ja piittaamattomuudesta – ”Kun naamiot on riisuttu, paljastuvat poliitikkojen ahneet kasvot”

Kankaanniemi: Kuntaliitto jatkaa puoluekorruptiota perussuomalaisten vastustuksesta huolimatta
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















