

PS ARKISTO
Luukkanen kehottaa Suomen politiikan eliittiä avoimuuteen aiemmasta toiminnasta itänaapurin hyväksi: ”Vanhoilta puolueilta Venäjän kana on kynimättä”
Venäjän ja Suomen suhteet ovat tällä hetkellä nollatilassa. Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen kehottaa suomalaisia varautumaan Venäjän vääjäämättömän vallanvaihdon jälkeiseen aikaan, jolloin suomalaiset joutuvat rakentamaan uuden vuorovaikutussuhteen itänaapuriin. Luukkanen katsoo, että Suomessa olisi samalla hyvä aika tehdä menneisyyden perkaaminen, jossa perusteellisesti selvitettäisiin ”kotiryssä”-instituutio ja poliittisen eliitin yhteydet ja toiminta Venäjällä.
Venäjän helmikuussa Ukrainassa aloittama, Vladimir Putinin erikoisoperaatioksi kutsuma hyökkäyssota on venähtänyt jatkoajalle Venäjän huonon sotaonnen vuoksi. Runsaan kahdeksan kuukauden jälkeen Venäjän käytännössä kaikki keskeiset tavoitteet, kuten Kiovan valtaaminen sekä Ukrainan eteläisten osien valtaaminen, ovat menneet pieleen.
Suuri osa Venäjä sotavoimien kalustosta on romutettu Ukrainan pelloille, ja kymmeniätuhansia venäläissotilaita, joukossa useita korkea-arvoisia upseereita ja kenraaleita, on tapettu.
Perussuomalaisten puoluesihteeri, Venäjä-asiantuntija Arto Luukkanen katsoo, että Venäjän heikko suorituskyky kertoo pitkälti siitä, että venäläisten mielestä sota Ukrainassa on ”huono sota”, ja siksi koko venäläinen kansalaisyhteiskunta on nyt joutunut kovaan testiin.
– Ukrainan sota osoittaa sen, että Venäjän armeijan suorituskyky ei ole ollut sitä, mitä sen kuviteltiin olevan. Jo vuonna 2014 puhuttiin siitä, että Venäjä olisi parissa viikossa pystynyt valtaamaan koko Ukrainan. Siitä saakka Ukraina on kuitenkin rakentanut omaa armeijaa ja luonut kansallista itseymmärrystä, Luukkanen sanoo. Hän oli eilen haastateltavana Yleisradion Brysselin kone -ohjelmassa.
Venäläisiä pakenee maasta välttääkseen sotaa
Sitä mukaa kun Ukraina tuhoaa venäläisiä joukkoja pellolle, Venäjä tarvitsee kipeästi rintamalle uusia sotilaita. Putinin syyskuussa julistama osittainen liikekannallepano ei ole kuitenkaan sujunut kovin hyvin, sillä huomattava määrä venäläisiä on paennut maasta välttääkseen joutumasta taisteluun.
Luukkanen sanoo, että vaikka Venäjällä onkin edelleen runsaasti isänmaallisuutta ja kansan keskuudessa halua osoittaa tukea omalle sotavoimalle, yleinen näkemys Venäjällä silti on, että sotaa Ukrainassa ei koeta omaksi asiaksi – ja se näkyy.
– Tiedämme sen jo siitä, että kun ihmisiä pyritään mobilisoimaan rintamalle, ihmiset parhaansa mukaan välttelevät ja monet ovat paenneet maasta.
Tällä kertaa mobilisaatio ulottuu Moskovaan asti, eli uhka joutua taistelemaan Ukrainassa on konkreettinen nyt myös Moskovan ja Pietarin keskiluokkaisille ja sitäkin varakkaammille ihmisille.
Venäjän sisäinen kaaos on saanut aikaan sen, että monet varakkaat, yläluokkaan kuuluvat ihmiset ovat paenneet tai pakenevat maasta – jos ovat onnistuneet siinä. Luukkanen toteaa, että rahakkaat ihmiset eivät halua osallistua sotaan.
– Venäjän keskiluokka on harmissaan siitä, että länteen ei välttämättä enää pääse, koska Schengen-järjestelmä ei toimi. Joka tapauksessa kaikki Venäjältä ulkomaille päässeet ovat hyvinvoivia ihmisiä, jotka ovat yhdistyneet vallan ympärille. He tietävät, että Venäjän vallan kaatuessa heille itselleenkin kävisi huonosti.
Sodasta tuli vuotava haava Venäjän kylkeen
Venäjän johtajan Putinin retoriikka ammentaa historiasta ja sisältää viittauksia menneiden vuosisatojen merkkihenkilöihin ja tapahtumiin. Putinin itsensä arvioidaan palavasti haluavan itsekin päätyä historialliseksi merkkihenkilöksi – vaikkakin historia tullee muistamaan hänet eri syistä kuin merkittävistä saavutuksista.
Luukkanen katsoo, että voimankäytön sijaan Ukrainan sodasta on pikemminkin muodostunut ”vuotava haava” Venäjän kylkeen, joka on vaarassa ajaa Venäjän kohti kaaosta – jopa sisällissotaan.
– Venäjällä on tällä hetkellä hajottamaan pyrkiviä keskipakoisvoimia sekä toisaalta kasassa pitämiseen pyrkiviä voimia. Mutta se, mitä Venäjän kansa ajattelee, perustuu hyvin arkisiin asioihin, pieneen keittiöön ja lähimpään ystäväperheeseen, eli millaista normaali elämä on ja häiritseekö valtio heidän elämäänsä.
– Nyt valtio on alkanut häiritsemään elämää, mobilisoimaan nuoria miehiä sotaan, ja se ei ole positiivinen asia, koska kaikki näkevät, että Ukrainan sota ei ole hyvä sota. Venäjälle ei ole hyökätty, vaan kaikki tietävät, että Venäjä on hyökkääjä. Valtiovalta siis asettaa aikamoisen laskun kansalle, ja kyse on siitä, haluaako kansa maksaa.
Joko Venäjä natisee liitoksissaan?
Luukkanen arvioi, että mikäli Venäjä alkaa natista liitoksistaan, hajoamisprosessi on kaikkea muuta kuin rauhallinen, koska mullistuksissa monelle avautuu mahdollisuus edistää omaa etua.
– Venäjällä on paljon saatavissa olevia asioita, on paljon ihmisiä, jotka haluavat osansa jaettavana olevasta rahasta ja vallasta, Luukkanen sanoo.
Venäjän ja Suomen suhteet ovat tällä hetkellä ikään kuin nollatilassa. Luukkanen kehottaakin suomalaisia varautumaan Venäjän vääjäämättömän vallanvaihdon jälkeiseen aikaan, jolloin suomalaiset joutuvat rakentamaan uudenlaisen vuorovaikutussuhteen Venäjään.
Luukkanen katsoo, että Suomessa olisi samalla hyvä aika tehdä menneisyyden perkaaminen, jossa selvitettäisiin ”kotiryssä”-instituutio perin pohjan.
– Paljonko Venäjällä oli vaikutusta Suomeen kylmän sodan aikana ja sen päättymisen jälkeen, ja vielä myöhemminkin presidentti Tarja Halosen valtakaudella: mitä sopimuksia tehtiin ja mistä haettiin yhteisymmärrys? Kaikki nämä asiat on syytä selvittää ja käydä läpi.
Ex-pääministerien aika avata suunsa
Entiset pääministerit Esko Aho (kesk.) ja Paavo Lipponen (sd.) toimivat pitkään Venäjän raha- ja bisnesmaailman laskuun pääministerikausiensa jälkeen, mikä on herättänyt huolta paitsi kotimaassa myös EU-tasolla.
EU-parlamentti nosti jo ennen Ukrainan sotaa Ahon ja Lipposen esimerkeiksi eurooppalaisista entistä valtiojohdoista, joita Venäjä ja Kiina ovat palkanneet edistämään etujaan. EU-parlamentin mietinnössä puhutaankin suorasukaisesti eurooppalaisen eliitin kaappaamisesta.
Luukkanen katsookin, että ”Venäjän kana” on kynimättä Suomen vanhojen puolueiden, kuten keskustan ja demarien, osalta. Esko Aho on viime aikoina kertonut toiminnastaan venäläisen Sberbank-pankin hallinnossa. Sen sijaan Lipponen on pitkälti pysynyt tuppisuuna lobbaustyöstään venäläisten kaasuputkihankkeiden parissa.
Luukkanen – nimiä mainitsematta – kehottaa suomalaista politiikan eliittiä avoimuuteen aiemmasta toiminnasta Venäjän hyväksi. Tulevaisuutta ajatellen, jotta vastaavaa ei pääsisi käymään uudelleen.
– Pitäisi kertoa avoimesti, että on esimerkiksi otettu rahaa venäläiseltä energiayhtiö Gazpromilta, ja kertoa, mitä asioita rahan eteen on tehty. Asioiden esille tuominen paljastaa, mistä on ollut kyse, tuo auringonvaloa avoimien kysymyksien päälle.
– Avoimuus olisi hyväksi, koska tulevaisuudessa jälkipolvet tulevat varmuudella tutkimaan asian perin pohjin, Luukkanen sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kotiryssät osittainen liikekannallepano Ukrainan sota Venäjän hyökkäys Sberbank Gazprom Esko Aho sisällissota vallanvaihto kaasuputki Yleisradio Tarja Halonen Vladimir Putin Arto Luukkanen Paavo Lipponen Brysselin kone Schengen Kiina Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Demareiden Tuomioja tarjoamassa suojaa Venäjältä pakeneville miehille – perussuomalaiset haluaa pitää ihmismassat itärajan takana

Demari-Kiljuselta pitkät selitykset, miksi venäläisiä tulisi yhä päästää rajan yli – Leena Meri varoitti sinisilmäisyydestä: ”Suomen turvallisuus pidettävä nyt kirkkaana mielessä”

Poliitikot tarjoamassa turvapaikkoja kutsuntoja pakeneville venäläismiehille – Halla-aho muistuttaa yksinkertaisesta matematiikasta: Itärajan takana on liki 20 miljoonaa armeijan käynyttä ihmistä

Halla-aho: Huonot sotauutiset ja sisäinen paine johtamassa Venäjällä sisäisiin mullistuksiin – ”Putinin hallinnon kaatuminen täysin mahdollista”

Sota on myös aseteollisuuden myyntinäyttely – länsimaiden ohjukset kulttimaineessa Ukrainassa
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









