

Yle Uutiset, Yle Areena
Miten vältetään Ruotsin tie, Yle kysyi presidenttiehdokkailta – paitsi siltä yhdeltä, jonka nimen varmaan arvaatkin
PÄIVÄN POINTTI | Sunnuntain pääuutislähetys kohahdutti monen katsojan kulmia. Yle kysyy presidenttiehdokkailta, miten vältytään ”Ruotsin tieltä”. Ehdokkaat vastaavat melko yllätyksettömästi. Jostain kumman syystä Yleisradio oli kuitenkin jättänyt uutisestaan pois Jussi Halla-ahon, jonka maalaisjärjellä ajateltuna olisi luullut kaikkein ilmeisimmällä tavalla sopivan vastaajien joukkoon.
Katsotaan ensin, millä keinoilla muut ehdokkaat halusivat torjua Ruotsin tietä:
Alexander Stubb: On opittava Ruotsista, keskusteltava, ennakoitava.
Mika Aaltola: On otettava oppia Ruotsista, tuettava pohjoismaista hyvinvointiyhteiskunnan mallia, on autettava Ruotsia.
Pekka Haavisto: Maahanmuuttajia kotutettava, lähiöiden eriytymistä vältettävä, Koraanin polttamisen oltava edelleenkin kiellettyä.
Olli Rehn: tulijoita kotoutettava paremmin.
Entäpä Jussi Halla-aho, jonka pitkän poliittisen historian ydinteemoihin kuuluu Ruotsin tien välttäminen, ja jolla on selvästi erottuvia ajatuksia aiheesta? Häneltä Yleisradio ei halunnut kysyä mitään.
Miksi ei halunnut?
Nettijutussa Yle väittää kysyneensä asiaa ”kannatusmittausten kärkeä pitäviltä presidenttiehdokkailta”. Syy on ilmeisen keinotekoinen. Neljän henkilön valitseminen haastatteluun kertoo jälleen karulla tavalla siitä, että Yleisradio hylkii järjestelmällisesti tiettyjä uutisaiheita ja ylipainottaa toisia. Kun on kyse ilmastohysterian lietsomisesta, Yleisradion ohjelmat täyttyvät punavihreistä kellokkaista. Kun pitäisi käsitellä punavihreän politiikan kammottavaa perintöä, ei Yle edelleenkään halua kuunnella ihmisiä, jotka ovat kymmenien vuosien ajan yrittäneet varoitella ilmiöstä ja puhua järkeä. Nyt Yle kyselee Ruotsin tien välttelyohjeita ihmisiltä, jotka ovat kaikkein innokkaimmin maatamme tuuppineet Ruotsin tielle. Ylen pääuutislähetys on räikeää spinnausteatteria.
Sunnuntain uutislähetyksen haastatteluvalinta ei ollut vahinko. Se oli tietoinen yritys kansalaismielipiteen ohjailuun. Tilanne ei ole uusi. Yleisradio on jo vuosien ajan yrittänyt voimakkaasti mielipidevaikuttaa suomalaisten poliittisiin mielipiteisiin. Vaalien alla se on jäänyt toistuvasti kiinni rajuista vaalivaikuttamistempauksista. Sunnuntaina Yle päätti jälleen kerran lähteä räpeltämään kansakunnan pyhintä ydintä – demokraattisia vaaleja.
Tilanne on sietämätön.
Päivän pointti -sarjassa julkaistaan Suomen Uutisten kokoamia kommentteja ajankohtaisista poliittisista aiheista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yle markkinoi vimmatusti hallituksen vastaista mielenosoitusta, tilaisuuden juontaa Ylelle pitkään työskennellyt aktivistitoimittaja – suoraan vihreiden valtuustoryhmästä

Onko Yleisradio riippumaton ja reilusti moniääninen?

EU-parlamentti äänesti median vapaudesta: Minkään maan yleisradio ei voi olla puolueiden propagandakone

Mitä ihmettä? Yksi Yle-koomikko uhkailee ampumisella, toinen Yle-koomikko hehkuttaa uhkailijaa, kolmas Yle-koomikko puolustelee: ”valheellinen dramatisointi”

Yle piti Purraa koskevaa karkeaa asiavirhettä näkyvillä viikkotolkulla – varmisti virheellisen tiedon kulkeutumisen ulkomaisiin medioihin ja esti sen korjaamisen

Helsingin Sanomat jälleen mainekriisissä: HS-vaalikoneelle rajuja syytöksiä vaalimanipuloinnista, pakotettu julkistamaan tekeleensä algoritmin

Ylen uusi vaalikone räikeästi epätasapainossa – perussuomalaisten poliittinen linja on pyritty häivyttämään pois

Ruotsi on nyt tutkitustikin Pohjolan pahin järjestäytyneen rikollisuuden pesä – poliisipäällikön mukaan tilanne on ennen näkemätön

Kaksi presidenttiehdokasta teki Suomea rankasti tylyttävät ”tuppuraiset”, some ihmeissään: ”Kumpi ampui omaan jalkaansa tyylikkäämmin?”
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat

Verotus keveni – valtion verotulot silti kasvussa

Puisto: Kiinan ylikapasiteetti ajaa alas teollisuutta Euroopassa

Reijonen rajoittaisi luottamuspaikoista maksettavia palkkioita

Strandman: Kuka puolustaa suomalaisuutta, jos me emme sitä itse tee?
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää










