

YLE AREENA KUVAKAAPPAUS
Nordean pääanalyytikko Ylelle: Euroa ei olisi pitänyt perustaa, eurojäsenyys on ollut Suomelle haitallinen, pankkiunioni on ”mätä omena”
Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich kertoo, että euroa ei olisi pitänyt perustaa. Eurojäsenyyden nettohyöty Suomelle on negatiivinen. Gerich oli Ylen Brysselin Kone-ohjelmassa toimittaja Maija Elonheimon haastatteltavana. Ohjelma on kuunneltavissa Yle Areenassa.
Von Gerich ei ole tyytyväinen euroalueen tilaan.
– Useimmissa Euroopan maissa talouden rakenteet ovat pielessä. Saksalla on kilpailukykyinen talous, mutta kotimarkkinat eivät toimi tehokkaasti. Saksan talouden tuottamista ylijäämistä syntyvä hyöty on vaatimatonta, eivätkä saksalaiset hyödy siitä oikein edes itsekään. Saksan ylijäämäinen kauppa tarkoittaa, että Saksa rahoittaa muiden maiden kulutusta.
Tiukka ”ei” yhteisvastuille ennen sääntöjä
Pankkiunionin synnyttäminenkin takkuilee. Siinä sillä kriisimaiden pankkien kirjanpidossa on vielä paljon vanhoja ongelmaluottoja, joita ei pyrkimyksistä huolimatta ole saatu putsatuksi.
Pankkiunionin kolme keskeistä osaa, ”pilaria”, ovat yhteinen valvonta, yhteinen ongelmapankkien selvitysmenettely ja talletussuojarahasto. Ne ovat kaikki vaikeuksissa.
Von Gerichin mukaan valvontaa ei aiemmin ole tulkittu ja toteutettu samalla tavalla kaikissa jäsenmaissa. Riittävän valvonnan aikaansaaminen tuntuu vaikealta. Jo olemassa olevien ongelmaluottojen hoitaminen takkuaa pahasti. Edes siitä, miten jatkossa syntyviä ongelmaluottoja käsiteltäisiin, ei ole yhteisymmärrystä.
Kakkospilarin eli ongelmapankkien selvittämisen osalta on jo nähty repeäminen yhteisestä käsittelymekanismista, kun Italian valtio pääomitti maan pankkeja.
Kolmospilari eli talletussuoja ei puolestaan etene, ennenkuin kaksi ensimmäistä pilaria ovat kunnossa. Jäsenmaat eivät halua olla takaamassa todennäköisimpien ongelmamaiden pankkijärjestelmiä ennenkuin ne pankit on laitettu kuntoon ja sääntökirjat ja sääntöjen noudattamisen valvonta ovat kunnossa.
Von Gerich luonnehtii pankkiunionia ”aika mädäksi omenaksi”, ja kysyy, että jos tulehtunutta osaa ei olla valmiita korjaamaan aikaisemmin, kannattaako sitä koko omenaa mennä Suomenkaan takaamaan.
Pankkiunionin von Gerich näkee kuitenkin Euroopan pitkän aikavälin tulevaisuuden kannalta tärkeänä juttuna, mutta vasta sitten, kun pankkien kunto ja niiden valvonta ovat riittävällä tasolla. Pohjoisen Euroopan harjoittama jarrutus ja kapuloiden rattaisiin lyöminen Etelä-Euroopan pyrkimyksille höllentää pankkiunionin sääntöpohjaisuutta saa von Gerichiltä kehuja.
Euroa ei olisi pitänyt perustaa, eurojäsenyyden nettohyöty Suomelle negatiivinen
Suoraan kysyttäessä olisiko euroa pitänyt perustaa, von Gerich sanoo ei. Euro perustettiin ilman välttämätöntä poliittista liittovaltiota ajatuksella, että liittovaltio perustettaisiin myöhemmin.
– Euro on tuonut Euroopassa hyviäkin ominaisuuksia osana EU:ta , vaikka se ei talousmielessä ole ollut mikään riemuvoitto.
Suomen taloudellisia menetyksiä eurojäsenyydestä von Gerich ei halua lähteä arvioimaan, mutta toteaa, että miinuksen puolelle mennään.
Seuraavan taantuman tullessa ”ollaan liemessä”
Von Gerich arvelee, että seuraava taantuma käynnistyy vuoden 2020 tietämillä Yhdysvalloissa, ja Euroopassa pian sen jälkeen. Euroopan keskuspankki ei ole kriisin käynnistyttyä ehtinyt nostaa korkoja ja tähän asti merkittävintä elvytystyökalua, velkakirjojen osto-ohjelmaa, ei ole mahdollista jatkaa.
Euroopan keskuspankki omistaa jo nyt lähes kolmanneksen Saksan valtion velkakirjoista. Koska EU:n perussopimus kieltää keskuspankkia rahoittamista valtioita, on päätetty, että keskuspankki ei saa omistaa yli kolmasosaa yksittäisen maan velkakirjoista. Tämä tarkoittaa, että seuraavassa taantumassa Euroopan keskuspankki on voimaton.
– Silloin ollaan liemessä. Tavallinenkin suhdanneluonteinen taantuma voi pitkittyä, kun rahapolitiikalla ei saada taloutta käyntiin. Se on ongelmallinen tilanne. Silloin nousevat pinnalle uudestaan pankkien ratkomattomat ongelmat esimerkiksi Italiassa ja kränä maiden välillä ehkä lisääntyy. Pitkään jatkuessaan siitä tulisi ehkä euronkin ongelma.
Hieman rauhallisempi kasvukausi on von Gerichin mielestä hyydyttänyt poliittisen päätöksenteon.
– Nyt ei ole kriisi päällä, niin ehkä tässä ei niin hirveästi tarvitse tehdä. Olen huolestunut siitä, että meillä ei löydy yhteistä visiota siitä, millainen Eurooppa halutaan saada aikaiseksi.
JUHANI HUOPAINEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Väärät väitteet, vanhat valheet ja uudet eurot – kuinka markka saadaan takaisin eurosta luopumatta

Ekonomistit: Euroalueesta on vaikeaa saada menestystarinaa

Talousnobelisti Stiglitz: Eurovaluutta on epäonnistunut ja tarpeeton

Tutkijaryhmä: Jos eurovaluutta vaarantaa Suomen talouskehityksen, ulos hinnalla millä hyvänsä
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














