

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Hallitus vähentää liikenteen päästöjä lisäämättä kustannuksia kansalaisten arkeen
Tiistaina käsiteltiin eduskunnassa hallituksen esitystä, jossa ehdotetaan muutettavaksi vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivan ajoneuvon hankinnan määräaikaisesta tukemisesta annettua lakia. Perussuomalaiset näkevät esityksessä paljon mahdollisuuksia.
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoi esittelypuheenvuorossaan, että lakia muutetaan vastaamaan EU:n valtiontukilainsäädännön muutoksia. Lisäksi lakiin ehdotetaan palautettavaksi mahdollisuus henkilöautojen kaasu- ja etanolikonversioiden tukiin eduskunnan viime vuoden lopussa antaman lausuman mukaisesti.
– Hallitusohjelman mukaan hallitus jatkaa arjen kustannuksia lisäämättömiä toimia liikenteen päästöjen vähentämiseksi, kuten käyttövoima- muutoksen helpottamista erityisesti raskaassa liikenteessä, kertoi Ranne.
Ja mikä tärkeintä:
– Esityksellä ei ole valtion menoja lisäävää vaikutusta. Esitetyt muutokset voidaan tehdä aiempina vuosina tehtyjen määrärahapäätösten puitteissa.
Henkilöautojen muuntotuki palautuu
Suomessa erilaisten vaihtoehtoisilla käyttövoimilla kulkevien ajoneuvojen hankintaa on tuettu vuodesta 2018 lähtien.
– Voimassa oleva laki vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivan ajoneuvon hankinnan määräaikaisesta tukemisesta tuli voimaan tammikuussa 2022. EU:n valtiontukilainsäädäntö eli tarkemmin uusi vähämerkityksistä tukea koskeva asetus edellyttää muutoksia voimassa olevaan kansalliseen lakiin 1.7.2024 alkaen.
– Jatkossa kansallista kaasukäyttöisten paketti- ja kuorma-autojen tukea voisi saada myös maanteiden tavarakuljetuksiin tarkoitettujen ajoneuvojen hankintaan. Siten jatkossa sähkö- ja vetykäyttöisten paketti- ja kuorma-autojen lisäksi myös kaasukäyttöisten paketti- ja kuorma-autojen hankintatukea voi hakea 31.12.2024 asti riippumatta siitä, missä käytössä ne ovat, Ranne kertoi.
Lisäksi lakiin ehdotetaan palautettavaksi henkilöautojen muuntotukea koskeva sääntely. Esitys perustuu eduskunnan lausumaan, jonka mukaan hallitus tuo eduskunnalle esityksen, jolla lainsäädäntöön palautetaan mahdollisuus kaasu- ja etanolikonversioiden muuntotukiin. Muuntotukea haettaisiin Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta.
– Tukea voisi saada enintään 1 000 euroa henkilöauton muuntoon kaasukäyttöiseksi taikka 200 euroa etanolikäyttöiseksi. Esityksen mukaan muuntotukea voisi hakea joulukuun puoleen väliin asti.
Realistinen puhdas siirtymä on kaikkien etu
Kansanedustaja Ari Koponen kiitteli hallituksen esitystä.
– Ihmisten arjen kustannukset eivät nouse hallituksen ilmastotoimilla. Ideologisesta ilmastohysteriasta on siis palattu todellisuuspohjaiseen, realistiseen puhtaaseen siirtymään, ja se on kaikkien etu.
– Laissa nostetaan kaasukäyttöisten paketti- ja kuorma-autojen tuen yrityskohtaista kokonaismäärää 300 000 euroon kolmen vuoden aikana. Tällaisella esityksellä edistetään liikenteen päästöjen vähentämistä ilman, että Ypäjän perukoilla asuvan mummon kauppamatka Corollalla kallistuu.
– Kun nyt ajoneuvoista puhumme, en malta olla mainitsematta, että istuva hallitus on historian autoilijamyönteisin hallitus. Ensimmäistä kertaa ikinä polttoaineveroa ei nosteta, vaan lasketaan jopa yli 160 miljoonalla eurolla. Ammattidiesel otetaan vihdoin käyttöön vuonna 27. Tämän lisäksi ajoneuvoveroa alennetaan 50 miljoonalla eurolla. Tämä hyödyttää nimenomaan sitä Ypäjän-mökin Corollalla ajavaa mummoa, koska tämä veronalennus kohdennetaan vanhempaan autokantaan, Koponen sanoi.
Kotimaisesta biokaasusta aito vaihtoehto
Jaana Strandman näkee esityksen antavan kotimaiselle biokaasulle aivan aidon mahdollisuuden yleistyä tavarakuljetuksen käyttövoimana, kaasu kun kiinnostaa alan yrityksiä.
– Eri kuljetusbarometrien mukaan lähes joka viides vastaaja on investoimassa kaasukäyttöiseen kuorma-autoon. Biokaasulla on hyvät mahdollisuudet olla osaratkaisu raskaan liikenteen päästöjen vähentäjänä. Biokaasun hyödyntäminen tarkoittaa myös kotimaista energiantuotantoa ja arvoketjua, jolla varmistetaan huoltovarmuutta ja vähennetään riippuvuutta tuontienergiasta. Biokaasun käyttäminen luo työtä Suomeen, mikä on myös tärkeää.
– Kaasukuorma-autojen hankintaan on tullut tukikauden katkeamisen takia keskeytys, joten on erittäin tärkeää saattaa uusi laki voimaan mahdollisimman pian. Tällä hetkellä voimassa olevien tukiehtojen takia kuljetusyritykset eivät voi tehdä kaasukuorma-autoa koskevaa tilausta ennen kuin tukea on haettu ja hakemukseen on saatu ehdollinen päätös. Näin ollen kuljetusyritykset eivät ole kevään aikana voineet aiempaan tapaan tehdä kaasukuorma-autoja koskevia tilauspäätöksiä, vaikka tiedossa onkin ollut, että kaasukuorma-autojen tuki jatkuu myöhemmin tänä vuonna, kun lakiin on tehty tarvittavat muutokset, Strandman totesi.
Hankintatuet lisänneet kysyntää
Strandman huomautti, että kaasukuorma-autojen kauppa on käytännössä pysähtynyt täysin alkuvuoden aikana.
– Hankintatuen hakuaikaa on jatkettava vuoden 2027 loppuun. Kaasu-, sähkö- ja vetykäyttöisten paketti- ja kuorma-autojen hankintatuen tukikausi on päättymässä jo vuoden 2024 lopussa, sillä esitetyssäkin muodossa lain mukaan hakemukset tulee jättää viimeistään vuoden 2024 loppuun mennessä. Hankintatuet ovat lisänneet sähkö- ja kaasukäyttöisten kuorma-autojen ja sähköpakettiautojen kysyntää. Kaasukuorma-autojen rekisteröintien määrä on tuen vaikutuksesta kasvanut lähes sadan kuorma-auton vuosittaiseen määrään. Sähkökuorma-autojen rekisteröintimääräkin on alkanut kasvaa vuosina 2022 ja 2023.
Hankintatukea koskeva laki on voimassa vuoden 2028 loppuun asti, jotta tukea voidaan kohdistaa hakemusten kohteena oleviin, tulevina vuosina rekisteröitävien autojen hankintaan. Hankintatukien hakuaika päättyy kuitenkin lain soveltamisalaa koskevan pykälän mukaisesti vuoden 2024 lopussa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vaihtoehtoinen käyttövoima ajoneuvot hankintatuki vetyautot Jaana Strandman sähköistys ammattiliikenne biokaasuautoilu ilmastotoimet Ari Koponen autoilijat liikenteen päästöt Liikenne- ja viestintäministeriö Lulu Ranne perussuomalaiset EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen korjaa keskustan väitteitä: Maanteiden korjaus- ja päällystystöiden rahoitus Itä-Suomessa kaksinkertaistuu edelliseen vuoteen verrattuna

EU:n liikenneverkkoratkaisu on voitto Lapille – Seppänen: ”Näköjään vaati perussuomalaisen liikenneministerin, että näin tärkeä asia saadaan kuntoon”

Lapin lentoturismi syynissä – ministeri Ranne: ”Lapin matkailua ei saa nitistää ilmastotoimilla”

Perussuomalaiset haluaa helpottaa autoilijoiden kustannuksia

Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset: Valtatie 12 vihdoin kuntoon

Eurovaaliehdokas Lauri Laitinen: “Tehdaspiippu Euroopassa on ilmastoteko”

Valtiovarainministeri Purra: Useat hallituksen toimet laskevat liikennepolttoaineiden hintoja

Polttoaineen hinta laskusuunnassa, monia ärsyttää – Purra ”Minusta se on hyvä asia”
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













