

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Perinteinen joulujuhla on turvattava siinä missä kotimaisen kinkunkin saanti
Perussuomalaiset haluavat turvata perinteisen joulujuhlan suomalaisissa kouluissa. He toivoivatkin tänään eduskunnan suullisella kyselytunnilla ratkaisuja asiaan.
Viime aikoina julkisuudessa on ollut keskustelua tapauksista, joissa koulut ovat jopa poistaneet kaikki kristilliset viittaukset joulujuhlistaan yksittäisten vanhempien painostuksesta.
– Joulu on paitsi kristillinen juhla, se on myös vahvasti suomalaiseen kulttuuriin ja perinteisiin kuuluva juhla, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri aloitti.
Ei ole pakko osallistua
Meri jatkoi, että perussuomalaiset ovat surullisina hämmästelleet suomalaisen kulttuurin ja perinteiden poistamista koulujen joulujuhlista.
– Ilmeisesti pelätään, että joku loukkaantuu enkeleistä tai Jeesuslapsesta seimessä. Suomessa jokaisella on oikeus olla osallistumatta perinteiseen joulujuhlaan. Kaikkien ei tarvitse silti perinteitä lopettaa, Meri huomautti.
Ministerit vakuuttelivat
Perussuomalaiset toivoivat, että ministeri antaisi selkeän viestin kouluille siitä, että he uskaltavat rohkeasti juhlia suomalaisia joulun perinteitä.
Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) vakuutteli, että kouluissa saa laulaa jouluvirsiä kuten tähänkin asti ja vaalia perinteitä.
– Joululaulut kuuluvat kouluun ja jouluun, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) jatkoi.
Kotimaista kinkkua pöytään
Meri toivotti vielä jatkokysymyksessään koko kansalle rauhallista ja onnellista joulua, ja varmisti, että kotimaisia kinkkuja on riittänyt ministereille.
– Haluamme vielä kysyä hallitukselta ajankohtaisesta ja vakavastakin aiheesta: onko teille riittänyt kotimaisia kinkkuja, vai oletteko joutuneet tyytymään ulkomaiseen?
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) vastasi Meren kysymykseen sen jälkeen, kun puhemies Paula Risikko (kok.) kyseli hallituksen kinkkuvastaavan perään.
Leppä lupasi, että hallitus haluaa varmistaa kotimaisen kinkun ja muunkin ruoan saatavuuden jatkossakin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mitä demaripoliitikko ”Husu” sanoi perussuomalaisista sipoolaiskoulussa? Kiistää haukkuneensa rasisteiksi – levittänyt väärää tietoa ennenkin

Opetus- ja kulttuuriministeriöltä yli 100 000 euroa tukea – Espoo ryhtyi kouluttamaan nuoria vihapuheen vastaisiksi agenteiksi

Raatikainen: Kouluihin opetusta, ei propagandaa

Immonen: Koulujen juhlia voidaan jatkossakin järjestää kirkossa
Viikon suosituimmat

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Päivän Pointti: Häirintäkohu myllertää SDP:ssa – valtamedia kehysti häirinnän kaikkien puolueiden ongelmaksi

Renee Goodin ja hänen partnerinsa yhteyksiä äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin tutkitaan
Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Piisinen syyttää SDP:tä taloustilanteen heikentämisestä – ”Hallitus korjaa nyt vihervasemmiston perintöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Ajatolla kelpaa enää tupakan sytykkeeksi – ”Me näemme teidät ja maailma näkee teidät, pysykää vahvoina!”
Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.

Antikainen: Kulttuurieliitin tekopyhyys – väärä kuva kaataa Miss Suomen, nyrkit eivät kaada räppäriä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan Suomessa eletään outoja aikoja. Miss Suomi menettää kruununsa ystävänsä ottaman ja jakaman kuvan vuoksi, mutta useista vakavista väkivaltarikoksista tuomittu rap-artisti palkitaan Emma-ehdokkuuksilla.

Suomen Perustan tutkimus selvitti: Vieraskielisten määrä kasvaa vauhdilla pääkaupunkiseudulla – palkkatulot lähes puolet kantaväestöä heikompia
Tilastotieteilijä Samuli Salmisen tutkimus "Maahanmuuton aluekohtaiset tilastotiedot pääkaupunkiseudulla" kertoo Tilastokeskuksen rekisteriaineistojen pohjalta maahanmuuton sosioekonomisista avainluvuista pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksen ensimmäinen versio on julkaistu vuonna 2023.













