

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset valmiita leikkaamaan Ylen jättibudjettia: ”Suomalaisten hyvinvoinnin kannalta toissijainen rahareikä”
Yleisradion tehtäviin ja toiminnan rahoitukseen kohdistuu muutospainetta. – Tätä asiaa ei voi loputtomiin venytellä ja vanutella, joten seuraavalla vaalikaudella perussuomalaiset ottavat Ylen toiminnan kriittiseen tarkasteluun, kansanedustajat Jari Ronkainen ja Olli Immonen sanovat.
Suomen julkisen talouden sopeuttamistarve ensi vaalikaudella on valtiovarainministeriön mukaan vähintään kaksi miljardia euroa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ilmoitti torstai-iltana Ylen vaalitentissä, että Yleisradion kulukuurin aika on koittanut.
– On pystyttävä panemaan asioita tärkeysjärjestykseen. Me (perussuomalaiset) haluamme leikata Yleisradion budjettia, Halla-aho sanoi.
Myös perussuomalaisten työmies, eduskuntavaaliehdokas Matti Putkonen kertoi viikko sitten Maaseudun tulevaisuus –lehden haastattelussa, että perussuomalaiset kannattaa Yle-pakkoveron poistamista.
– Kun ohjelmat tulevat maksukortin taakse, Ylen olisi tehtävä ohjelmia, jotka myös kiinnostavat yleisöjä, Putkonen sanoi.
Yleisradion toiminta rahoitetaan kansalaisilta kerättävällä Yle-verolla. Veron turvin Yleisradiolla on joka vuosi käytettävissä toimintaansa yli 0,5 miljardia euroa.
Yle-vero on aikansa elänyt
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri esitti jo viime syksynä Ylen ohjelmiston viemistä maksukortin taakse. Meri pitää Yle-veroa aikansa eläneenä.
– Minusta olisi järkevää, että Ylestä tehtäisiin maksullinen siten, että ne, jotka haluavat seurata Ylen ohjelmia, maksavat siitä ja ne, jotka eivät tarvitse Yleä, niin heidän ei myöskään tarvitsisi maksaa. Hätätiedotteet ja vastaavat toki täytyisi edelleen tarjota kaikille.
Meren esittämässä uudistuksessa Ylen tulot väistämättä laskisivat rajusti. Maksavien asiakkaiden kannalta muutos saattaisi kuitenkin olla positiivinen.
– Yle joutuisi sitten monipuolisemmin huomioimaan ohjelmatuotannossaan, mitä kansalaiset todella haluavat, Meri sanoi.
Toimintaa voidaan purkaa porrastetusti
Kansanedustaja Olli Immonen on samoilla linjoilla Halla-ahon, Putkosen ja Meren kanssa.
– Ylen tilanne täytyy ottaa ensi vaalikaudella uudelleentarkasteluun. Koska verovaroilla turvataan kansalaisten tärkeimmät peruspalvelut, leikkaukset on kohdistettava toissijaisiin kohteisiin. Yle syö valtavasti verovaroja, mutta suomalaisten hyvinvoinnin kannalta Yle on toissijainen rahareikä.
Immosen mukaan pöydälle on nostettava useita erilaisia vaihtoehtoja.
– Ylen toimintaa on mahdollista purkaa porrastetusti eri tavoilla tai sitten siirtää Yle puhtaasti maksukortin taakse. Rahoituksen leikkaaminen Tanskan mallin mukaisesti on yksi tapa. Toinen olisi sitten kansalaisten vapauttaminen kokonaan Yle-verosta, jolloin Ylen palveluista maksaisivat jatkossa vain käyttäjät, Immonen sanoo.
Tehtävät määriteltävä uudelleen
Kansanedustaja Jari Ronkainen sanoo, että nykyisellään Yle pyrkii tarjoamaan kaikkea kaikille, mutta epäonnistuu tehtävässään. Ronkaisen mukaan vähintäänkin Ylen tehtävät pitäisi määritellä uudelleen ja tarkentaa niitä.
– Meidän pitäisi päättää, mikä Ylen tehtävä on. Näin on tehty esimerkiksi Tanskassa, jossa paikallisen yleisradioyhtiön rahoitusta leikattiin samalla kun yhtiön toimintaa tarkistettiin.
Ronkainen suhtautuu avoimesti muihinkin erilaisiin vaihtoehtoihin.
– Olen valmis selvittämään Tanskan mallin, eli miten se toimisi Suomessa. Myös Yle-veron lakkauttaminen ja ohjelmiston vieminen maksukortin tai muun maksujärjestelmän taakse olisi hyvä vaihtoehto, Ronkainen sanoo.
Hän näkee, että Yleisradion toiminnan purkamisella ja rahoituksen leikkaamisella olisi myös media-alaa tervehdyttävä vaikutus, jonka seurauksena syntyisi uusia työpaikkoja.
– Jo nyt monet paikallislehdet kuihtuvat ja näivettyvät, kun verorahoitteinen Yle vie niiltä tilaa, Ronkainen sanoo.
Tyytymättömyys Yleisradiota kohtaan kasvussa
Kansalaisille on tarjolla lähes rajattomasti mediasisältöjä joko ilmaiseksi tai vähäisiä maksuja vastaan. Samaan aikaan tyytymättömyys yleisradiotoimintaa kohtaan on kasvanut kaikkialla Euroopassa.
Maaseudun Tulevaisuus –lehden äskettäin julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan Yli 50 prosenttia maaseudulla asuvista on tyytymättömiä Yleisradion tarjontaan, kun taas vastaavasti pääkaupunkiseudulla asuvat city-vihreät ovat tyytyväisimpiä Yle-veron vastineeksi saamastaan palvelusta.
Gallupin mukaan 54 prosenttia suomalaisista saa mielestään Yle-veroa vastaan riittävän hyvää palvelua. Tyytymättömiä on 39 prosenttia vastaajista. Puoluetaustan perusteella yli 73 prosenttia vihreiden kannattajista oli tyytyväisiä Yleisradioon.
Suomalaisten verovaroja Yleltä Facebookille
Monet yksityiset media-alan yritykset ovat viime vuosina ilmoittaneet yt-neuvotteluista sekä toiminnan supistamisesta. 2020-luvulle siirryttäessä media-alan liiketoiminta on entistä hankalampaa tilanteessa, jossa kaikkien saatavilla on jatkuvasti ja lähes rajattomasti ilmaisia sisältöjä.
Samaan aikaan Yleisradio voi runsaan 0,5 miljardin rahoituksensa turvin jatkaa välittämättä talouden suhdanteista tai yleisön mielipiteistä.
Yle-veron maksajat tukevat välillisesti myös amerikkalaisia media-alan jättiyrityksiä, kuten Facebookia, koska Yle tuottaa jatkuvasti Facebookille ilmaisia sisältöjä. Lisäksi Yle maksaa Facebookille saadakseen sisällöille enemmän näkyvyyttä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sisältö rahoitus puolueettomuus maksukortti Yle-vero Leena Meri leikkaukset Jari Ronkainen Yle perussuomalaiset Matti Putkonen Olli Immonen Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja: Ylen ohjelmat maksukortin taakse – ”Ne maksavat, jotka haluavat katsoa ja muut vapautetaan kaikista maksuista”

Ylen hallintoneuvoston perussuomalainen jäsen: Ohjelmiston muuttaminen maksulliseksi veisi kansalaisilta verorasitteen pois – ”Halukkaat voisivat maksaa Ylen tämänhetkisestä paatoksesta”

Perussuomalaiset hallintoneuvoston jäsenet Ronkainen ja Immonen vaativat Ylen toimittajalle potkuja: ”Louhimiehen ajojahti mennyt liian pitkälle!”

Yle-pomot eivät halua keskustella nuorisolle rakentamansa vaalikoneen johdattelevasta ja punavihreää propagandaa tarjoavasta sisällöstä

Halla-ahon vaalivideo katosi Ylen Areenasta – siitäpä härdelli syntyi

Joukkopako vihreistä – kuihtuvasta puolueesta katoavat kunnanvaltuutetut

Näin Yle käyttää verovaroja: Kyselee kouluista 10-14-vuotiaita torjumaan ilmastonmuutosta – Ronkainen: ”Suomalaisia lapsia ei pitäisi vetää tällaiseen mukaan”

Tyytymättömyys Yleisradion tarjontaan kasvaa – perussuomalaisten mitta erityisen täysi

Sveitsiläiset kaatoivat mediatuen kansanäänestyksessä – ”Ei valtiosta riippuvaiselle medialle”
Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Viranomaiset paljastivat islamistien 90 miljoonan euron petoksen Ruotsissa – entinen kansanedustaja mukana koulurahojen väärinkäytössä
Expressenin mukaan yli miljardi kruunua eli yli 90 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja on ohjautunut yksityiskouluihin ja esikouluihin, jotka ovat olleet sidoksissa ääri-islamistisiin arvoihin.

Tuulivoiman rakentaminen romahti Ruotsissa – Suomessakin buumi ohitse
Ruotsissa uuteen tuulivoimaan ei ole investoitu käytännössä laisinkaan kuluvan vuoden aikana. Myös Suomessa tuulivoimarakentaminen on selvästi hidastunut. Energiayhtiöt ovat huolissaan edullisesta sähköstä, mutta kuluttajalle se voi olla elinehto.

Ruotsin rikollisjengeissä enemmän jäseniä kuin armeijassa sotilaita – ampumiset vaihtumassa räjäytyksiin
Jengiväkivalta alkoi Ruotsissa käydä entistä tappavammaksi samoihin aikoihin, kun Ruotsiin saapui 163 000 turvapaikanhakijaa vuosina 2015–2016. Pelkästään Tukholmassa on jengien väkivaltaisuuksissa ammuttu hengiltä 196 ihmistä viimeisen 10 vuoden aikana. Nyt automaattiaseet ovat antamassa tilaa käsikranaateille.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.
Uusimmat

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää











