

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten mielestä Suomessa tulee edellyttää suomen kielen osaamista
Suomen kielen tukeminen on keskeisessä asemassa tulevaisuutemme kannalta. Englannin ylivalta ja maahanmuutto haastavat suomen kieltä monella rintamalla, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Riikka Purra sanoo.
Perussuomalaisten mielestä yhteinen kulttuuri vahvistaa kansakunnan identiteettiä ja yhteisöllisyyttä.
– Toisaalta kulttuuri toimii monenlaisena voimavarana, esimerkiksi inhimillisesti, ja parhaimmillaan myös kilpailutekijänä. Kulttuuri-instituutioista nostan tässä yhteydessä esille erityisesti kirjastolaitoksen. Kattava ja laadukas kirjastoverkko on tärkeässä roolissa sivistyksen ja kansalaisten tasa-arvon näkökulmista, Purra anoi torstaina tuumaustunnilla.
Kirjasto on merkittävä kulttuuripalvelu
Suomalainen kirjasto on merkittävä kulttuuripalvelu kansalaisten mielestä: yli 90 % suomalaisista on sitä mieltä, että on vähintäänkin melko tärkeää, että omalta asuinpaikkakunnalta löytyy kirjasto.
– Digiaika haastaa ja kirjastoilla voi olla monia tehtäviä, mutta perussuomalaiset toivoo niistä tärkeimmän olevan kielen, lukemisen ja sivistyksen edistäminen.
– Olemme erityisen huolissamme lukutaidon heikentymisestä. Heikkojen lukijoiden osuus on merkittävä ja kasvussa. On arvioitu, että jopa 11 prosenttia maamme asukkaista kuuluu heikkoihin lukijoihin, joille jatko-opinnot tai työhön sijoittuminen tuottavat vaikeuksia. Tyttöjen ja poikien väliset erot ovat Suomessa suurempia kuin missään muussa OECD-maassa, Purra sanoo.
Maahanmuutto haastaa suomen kieltä
Purra totesi, että suomen kielen tukeminen on keskeisessä asemassa tulevaisuutemme kannalta.
– Englannin ylivalta ja maahanmuutto haastavat suomen kieltä monella rintamalla. Viimeksi muutama päivä sitten valtiollisen koulutuksen asiantuntijataho sanoi, että ”suomen kielen roolia haku- ja pääsykoekäytänteissä olisi syytä tarkastella yhdenvertaisuuden toteutumisen näkökulmasta kulttuurisesti moninaistuvassa Suomessa”. Voin kääntää tämän uuskielisen linjauksen suomeksi: siinä sanotaan, että maahanmuuttajien tämänhetkisetkin olemattomat kielen osaamisen vaatimukset ovat liikaa ja niistä pitää luopua.
– Me olemme täysin eri mieltä. Suomessa tulee edellyttää suomen kielen osaamista, ja kaikkia vaatimustasoja pitää nostaa, Purra sanoo.
Äidinkielen opetusta tulee lisätä
Perussuomalaisten mielestä kielemme rappio ei ole mikään luonnonvoima.
– Meidän on ryhdyttävä vastaiskuun – suomen kieltä tulee aktiivisesti suojella, oikeakielisyyttä edistää ja kaikilta vaatia kielemme osaamista. Äidinkielen opetusta tulee lisätä, ja peruskoulun vaatimustasoa nostaa.
– Etenkin poikien osaamiseen on kiinnitettävä paljon enemmän huomiota, muun muassa siksi, että syrjäytyminen juontaa usein lapsuuteen ja peruskouluikään – sekä huonoon lukutaitoon, Purra painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- äidinkieli Lukutaito Riikka Purra Suomen kieli Englanti Opetus perussuomalaiset Kulttuuri maahanmuutto nuoret
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Helsingin yliopisto aloitti somalin kielen koulutusohjelman ja palkkasi lehtorin – juuri ketään ei kiinnosta: Viime vuonna aloitti yksi opiskelija, tänä vuonna toinen

PS-Nuorten Asseri Kinnunen moittii Kelan avaamaa somaliankielistä puhelinpalvelua: ”Miksi maahanmuuttaja vaivautuisi opettelemaan suomea, jos palvelut on kätevästi saatavilla omalla äidinkielellä”

Perussuomalaiset: Panostuksia peruskoulutukseen, ei pakkoruotsia ylioppilaskirjoituksiin

Monikulttuurisessa koulussa huono suomi tarttuu suomalaislapsiinkin

Väitöskirja vahvistaa, että maahanmuuttajalääkäreiden kielitaito on usein puutteellinen – Purra: Kärsijöinä erityisesti ikääntyneet

Koskelalta keskustelualoite lukutaidon merkityksestä – ”Voidaan puhua lukutaidon kriisistä”
Viikon suosituimmat

Riikka Purra: ”Miksi Yle valehtelee?”
Yleisradion toimitus menee välittömästi epäkuntoon kaikesta puheesta, jossa mainitaan väestöpohjan muutokset. Yleisradion mielestä sen toimituksella on toisten ihmisten puolesta oikeus päättää, mitä demografisista muutoksista tilastotietojen perusteella puhuva henkilö tarkoittaa.

Maahanmuuttajaperheelle yli 4 000 euroa puhtaana käteen – Lehtinen: Tuollaisiin palkkasummiin on haastavaa päästä suomalaisellekin
Kelan julkaisemien tilastojen mukaan Espoossa ja Vantaalla jo noin puolet toimeentulotukea saavista on vieraskielisiä. Suomessa esimerkiksi viiden lapsen perhe saa erilaisina tukina puhtaana käteen lähes 4 500 euroa, minkä lisäksi vuokrat sekä sähkö- ja vesilaskut hoidetaan valtion kassasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen tyrmää nykyisen järjestelmän, joka on tehnyt veronmaksajista ulkomaalaisten elättäjiä.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Hyvinvointialue majoittaa maahanmuuttajia miljoonahuvilassa Tampereella – Vigelius: ”Käsittämätöntä”
Maahanmuuttajia on majoitettu arvokiinteistössä Tampereen Pyhäjärven rantatontilla noin vuoden ajan. Tamperelainen kansanedustaja ja perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on tiedosta tyrmistynyt.

Kun kepun Kaikkonen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Suomeen ei kaivata ”pummeja ja rikollisia” maahanmuuttajia – Yleä ei voinut vähempää kiinnostaa
Yleisradio suhtautuu joustavasti asioiden ja tapahtumien totuudenmukaiseen kuvaukseen, minkä lisäksi Yle soveltaa kaksia eri sääntöjä siihen, miten maahanmuutosta ja maahanmuuttajista saa puhua: keskustalainen saa Ylen alustoilla lausua sellaista, mikä perussuomalaisen sanomana saa aikaan pöyristymisefektin.

Suomen Perusta teki faktantarkistuksen valtamedian faktantarkistajille – lopputulos ei yllätä
Kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan taannoinen esiintyminen A-studiossa on kirvoittanut vanhan valtamedian tekemään toinen toistaan erikoisempia, niin sanottuja faktantarkistuksia, joissa yritetään kumota Keskisarjan esittämät asiat. Suomen Perusta oikoo nyt median syöttämiä vääriä käsityksiä Tilastokeskuksen tietoihin nojaten.

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista
Ukrainalaisen pakolaisnaisen julma surma on järkyttänyt ihmisiä Yhdysvalloissa. Oikeistolaiset ovat huolissaan mustan miehen silmittömästä väkivallasta nuorta naista kohtaan. Vasemmistolaiset puolestaan ovat huolissaan rasismista: heidän mukaansa veriteko johtuu mistä tahansa muusta kuin demokraattien ajamasta löyhästä rangaistuslinjasta. Suomen media taas yrittää kehystää presidentti Trumpin pahantekijäksi.

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.

Vieraskielisten Kela-tukiin hupenee jo yli miljardi euroa vuodessa – Perussuomalaiset: ”Sietämätöntä”
Monet poliitikot oikealta vasemmalle - ja myös mediassa esiintyvät tutkijat hokevat viikosta toiseen, kuinka maahanmuuton lisääminen muka olisi välttämätöntä julkisen talouden rahoittamiseksi. Kelan tuoreet luvut vieraskielisten osuudesta tukien saajina kuitenkin paljastavat karun todellisuuden maahanmuuttolobbarien puheiden takana.