

LEHTIKUVA
Presidenttiehdokas Halla-aho: ”Tottakai kehitysavusta pitää leikata – ja sieltä pitää leikata ensimmäisenä”
Perussuomalaisten presidenttiehdokas Jussi Halla-ahon mielestä kehitysapu ei ole Suomen valtion ydintoimintaa ja siitä voidaan leikata. – Jos ihmisille tärkeistä palveluista leikataan ja he eivät saa tarvitsemiaan terveydenhoito- tai muita palveluita Suomessa, niin on aika kummallista, jos ulkomaille lapioitavaan veronmaksajien rahaan ei kajottaisi millään tavalla.
Ilta-Sanomien Vaaligrilli alkoi tuikea savu tupruten. IS tuntui leipovan kuin käärmettä pyssyyn valtakunnallisen median hellimää kuvaa salaliitoista, perussuomalaisista sekä Jussi Halla-ahosta.
Kun media ihmettelee jotakin, kyse on journalismista. Kun perussuomalaiset ihmettelevät jotakin, kyse on median mukaan salaliitosta.
Twitterin vasemmalla laidalla
Ensimmäisenä aiheena olivat perussuomalaisten ministereiden taannoiset lausunnot. Halla-ahon mukaan kyse on ollut poliittista puheenvuoroista, eikä hän näe niissä ”mitään ihmeellistä”. Vapaaseen yhteiskuntaan kuuluu arvostelu – puolin ja toisin.
– Tämä on aika tavalla trumpilaisesta pelikirjasta lainattua, aika harvinaista sellaisessa tilanteessa, että kannetaan hallitusvastuuta, IS:n toimittaja väitti.
– Haluatko hieman täsmentää, mikä näissä kommenteissa oli niin huonoa ja vaarallista, että niihin pitäisi ottaa erikseen kantaa? Halla-aho joutui kysymään.
– Useammat ihmiset ajattelevat, että tällainen vihjailu potkuilla virkamiehille tai apulaisoikeuskanslerin ovat niinku oikeusvaltiota rapauttavaa käytöstä, toimittaja yritti.
– Tahtoo olla niin, että tietenkin tuolla Twitterin vasemmassa laidassa kaikki, mitä perussuomalaiset sanovat, on suoraan Trumpin pelikirjasta ja rapauttaa oikeusvaltiota. On aivan selvää, että oikeusvaltiossa ja sanavapauden vallitessa viranomaistoiminta on altista kritiikille ja siitä on sallittavaa ja jopa toivottavaa käydä julkisuudessa keskustelua, Halla-aho totesi.
Media ihmetteli itse gallupien puutetta
Seuraavaksi uppouduttiin uupuviin kannatuskyselyihin. Viimeisimmät presidenttiehdokkaiden suosiota mittaavat gallupit olivat ennakkoäänestyksen alkaessa joulun tienoilta.
Asiaa olivat tiettävästi ihmetelleet myös ”tarkemmin määrittelemättömät perussuomalaiset”.
– Monissa pääkirjoituksissa ja kolumneissa media on itse ihmetellyt sitä, että miksi Yle jättää yhden perinteisen gallupin väliin – eli tammikuun alun gallupin. Mutta sitten kun perussuomalaiset ihmettelevät samaa asiaa, se on salaliittoteorian lietsomista, Halla-aho ihmetteli.
Putinisteja kaikissa EU:n ryhmissä
Halla-aholta tiedusteltiin myös sitä, onko hän aina oikeassa. Näin ei IS:n mukaan ollut ainakaan vuonna 2019, kun perussuomalaiset liittyi Euroopan parlamentissa ID-ryhmään.
– Niillä tiedoilla ja siinä tilanteessa ID-ryhmään liittyminen ei ollut virhe. Ymmärsimme sen, että olemme monien ryhmään kuuluvien puolueiden kanssa täysin eri linjalla Venäjään liittyen, mutta maahanmuuttoon liittyvät kysymykset painoivat siinä kohdassa enemmän vaakakupissa.
– Mielestäni on aika mielenkiintoista se, että perussuomalaiset on ainoa puolue, jonka niskaan kaadetaan ikään kuin vastuu eurooppalaisten yhteistyökumppaneiden tekemistä synneistä. Kaikissa Euroopan parlamentin ryhmissä on putinistisia puolueita, niin vasemmistoryhmissä kuin sosiaalidemokraateissa.
– Sen myönnän, etten pystynyt silloin 2019 realistisesti ennustamaan ja arvioimaan sitä, miten syvällä tässä putinistisessa hulluudessa monet silloiset yhteistyökumppanimme olivat, Halla-aho sanoi.
Haavistolle Afrikka tulee ensin
Halla-ahon mielestä kehitysapu ei ole Suomen valtion ydintoimintaa ja siitä voidaan leikata. Afrikkaan ja muualle vuosikymmenten aikana ”lapioitu lahjaraha” ei välttämättä ole tehnyt haluttua vaikutusta taistelussa länsimaille myönteisistä sieluista.
– Jos ihmisille tärkeistä palveluista leikataan ja he eivät saa tarvitsemiaan terveydenhoito- tai muita palveluita Suomessa, niin on aika kummallista, jos ulkomaille lapioitavaan veronmaksajien rahaan ei kajottaisi millään tavalla.
– Tottakai sieltä pitää leikata – ja sieltä pitää leikata ensimmäisenä.
– Minä ymmärrän sen, että Pekka Haavistolle ja vihreille Afrikka tulee ennen Suomea ja että afrikkalaisten etu tulee ennen suomalaisten etua, mutta tässä on perustavaa laatua oleva arvoero meidän ja vihreiden välillä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lahjaraha viranomaisten kritiikki kannatuskyselyt pelikirja Vaaligrilli putinismi salaliittoteoria ID-ryhmä etujen leikkaukset gallupit Oikeusvaltio Euroopan parlamentti Donald Trump Afrikka Pekka Haavisto Sananvapaus vihreät perussuomalaiset Jussi Halla-aho kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho Fingon vaalitentissä: Jokaisen lapsen pitäisi saada elää lapsuutensa ilman väkivaltaa, väkivallan uhkaa ja pelkoa kiusatuksi tulemisesta

Ylen budjettia on leikattava – ”Huonosti valvottu ja löysästi jaettu julkinen raha on minkä tahansa organisaation kirous”

Ylen presidenttitentissä Stubbilta ja Haavistolta löysää maahanmuuttopuhetta, Urpilainen vaati globaalia vastuunkantoa – Halla-aho: ”Ihmisten vastaanottaminen ei ratkaise ongelmia”

Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho: Vain hyvinvoiva Suomi voi olla kokoaan suurempi – ”Lähden siitä, että Suomi on suomalaisten turvapaikka pahassa maailmassa”

Presidenttiehdokas Halla-aho arvioisi uudelleen Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisuusjärjestelmää – ”Ilmeinen turvallisuusriski”

Presidenttiehdokas Halla-aho: Jos me Suomessa teemme kaiken samoin kuin Ruotsissa, myös lopputulos tulee olemaan samanlainen

HS-gallup: Halla-ahon kannatus hurjassa nosteessa

Halla-aho: Suomalaisten turvallisuuteen ja hyvinvointiin vaikuttavat ja jatkuvasti pahenevat ongelmat ovat aiheita, joita presidentin pitäisi nostaa esiin

Urpilainen ja Haavisto jatkaisivat miljardien kippaamista velaksi Afrikkaan, Halla-aho tyrmää: Ulkomaille maksettava kehitysapu ei voi olla kuin pyhä lehmä, johon ei saa koskea
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













