

LEHTIKUVA
PS-kansanedustajat: Kasvatusvastuuta ei pidä ulkoistaa yhteiskunnalle
Mittava varhaiskasvatuslain uudistus on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Perussuomalaiset ovat kritisoineet uudistukseen sisältyvää päiväkotien henkilökunnan pätevyysvaatimusten tuntuvaa kiristystä ja todenneet sen vaikeuttavan työvoiman saatavuutta alalle.
Perussuomalaiset katsovat myös monien julkisuudessa esitettyjen, lastenhoitoon ja kasvatukseen liittyvien vaatimusten nivoutuvan ongelmallisesti toisiinsa, kaventavan toteutuessaan perheiden päätösvaltaa ja siirtävän kasvatusvastuuta yhä enemmän yhteiskunnalle.
– Vaikka laadukas varhaiskasvatus on tärkeää, se ei ole oikotie onneen. Lapsi tarvitsee ennen kaikkea yhteistä aikaa tutun ja turvallisen aikuisen kanssa. Vanhempia on tuettava tekemään juuri heidän lapselleen sopivia valintoja, tarkoittipa se kotihoitoa tai päiväkotien varhaiskasvatukseen osallistumista, kansanedustaja Sami Savio vaatii.
Päätösvalta perhevapaista vanhemmille
Perhevapaauudistus laitettiin jäähylle alkuvuodesta, mutta sitä on jo vaadittu tulevaan hallitusohjelmaan. Perussuomalaiset vaativat, että perheiden valinnanvapautta hoitovapaan jakamisessa vanhempien kesken ei saa kaventaa.
– Jopa alle kolmivuotiaat lapset halutaan ehkä osin ideologisista syistä niin sanottuun kasvatusputkeen. Me emme halua tällaista, vaan kunnioitamme vanhempien parasta tietämystä siitä, mikä on heidän lapselleen eduksi, kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa huomauttaa.
Perussuomalaiset toteavat, että mikäli perheiden valinnanvapautta kavennetaan, se voi pakottaa perheet turvautumaan päivähoitoon. Tämä taas saattaa lisätä kuntien kustannuksia.
”Maksuttomasta” varhaiskasvatuksesta iso lasku
Useiden muiden puolueiden ja OAJ:n taholta on esitetty myös oppivelvollisuuden ja esiopetuksen ulottamista jo viisivuotiaisiin lapsiin. Lisäksi varsinkin poliittisesta vasemmistosta on vaadittu kokonaan maksutonta varhaiskasvatusta.
– Tämä on ideologiaa, jossa lapset halutaan ”putkeen” kasvamaan samaan muottiin mahdollisimman aikaisin. Toisekseen esimerkiksi maksuton varhaiskasvatus maksaisi yhteiskunnalle jopa satoja miljoonia. Liikenevät varat tulisi ennemmin käyttää esimerkiksi ryhmäkokojen pienentämiseen ja työntekijöiden palkkoihin, kansanedustaja Laura Huhtasaari luettelee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Varhaiskasvatuksen toimivuus on uusia pätevyysvaatimuksia tärkeämpää – ”vaatimuksia ollaan kohtuuttomasti tiukentamassa”

PS: Perhevapaauudistuksen kaatuminen on pelkästään hyvä asia

Meri: Ei lapsia kouluun vielä 5-vuotiaina – ”Lapsuus lyhenee huolestuttavaa vauhtia”

Elomaa ja Savio: Lapsen näkökulma unohtui varhaiskasvatuslakia uudistettaessa
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa, jopa puoluejohtonsa suulla. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää








