

LEHTIKUVA
Puoluesihteeri ylpeä Huhtasaaren tiukasta linjasta: ”Se, että käy vetämässä nimet alle kaikkiin mahdollisiin vekseleihin, ei ole taidokasta ulkopolitiikan hoitamista”
– On syytä tuntea historia, jotta voi ymmärtää tämän päivän. Presidenttiehdokas Laura Huhtasaarella on aivan samat edellytykset ulkopolitiikan osaajana kuin Sauli Niinistöllä kuusi vuotta sitten, sanoo perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.
– Tuolloin käyty presidentinvaali paljasti, että Sauli Niinistön kokemus ulkopolitiikasta oli vielä alkutekijöissään – ulkopoliittiset kysymykset eivät selvästikään olleet ministeri- tai puhemiesvuosinaan hänen ensisijaisina kiinnostuksen kohteinaan. Niinistö innostui ulkopolitiikasta vasta presidenttinä.
Huhtasaari asettaa suomalaiset etusijalle
Slunga-Poutsalo toteaa, että Huhtasaarella on selkeät linjaukset ulkopolitiikassa sekä kirkas ajatus siitä, mitä asioita hän presidenttinä korjaisi ja edistäisi.
– Ne pohjautuvat yhteen perustoimintamme motosta: ”Ensin suomalainen työ ja yrittäminen, ja jos sitten aikaa ja rahaa jää, maailman parantaminen.”
– Huhtasaari on todennut useaan otteeseen, ettei hän edes haluaisi sellaista kokemusta, jolla hänen kisakumppaninsa ylpeilevät. Sitä, että käy vetämässä nimet alle kaikkiin mahdollisiin vekseleihin, ei voi laskea ulkopolitiikan taidokkaaksi hoitamiseksi, Slunga-Poutsalo toteaa.
Nyökyttely kaikissa pöydissä ei käy
Slunga-Poutsalon mielestä Huhtasaaren linja on selvä: Suomelle ei kelpaa äänettömän yhtiömiehen rooli.
– Hän on korostanut, että on itsensä pettämistä istua vain nyökyttelemässä kaikissa mahdollisissa pöydissä. Presidenttinä hän jämäkästi puolustaisi suomalaisia ja Suomea. Yhtään päätöstä tai kannanottoa Huhtasaari ei tekisi sen perusteella, mitä muut meistä ajattelevat. Myötäilyn ja nyökyttelyn aika on ohitse.
Sopimukset uuteen syyniin
Huhtasaari on vaatinut useisiin kansainvälisiin sopimuksiin (WTO, Pariisin ilmastosopimus) tarkennuksia ja valvonnan vahvistamista.
– Tämä on välttämätöntä, sillä muuten sopimukset mätänevät sisältäpäin. Ellei ongelmaan tartuta, sopimukset vievät kilpailukyvyn mailta, jotka näitä noudattavat. Kaikilla toimijoilla on oltava yhtäläiset ja oikeudenmukaiset pelisäännöt sekä velvoitteet.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Laura Huhtasaari nosti suomalaisten hyvinvoinnin etusijalle – lue puhe kokonaisuudessaan täältä

Laura Huhtasaari Ylellä: Euron kaltaiset valuuttaunionit eivät ole koskaan säilyneet ilman liittovaltiota

Laura Huhtasaari: EU on romuttamassa kansallisvaltiot ja se lisää Suomen turvattomuutta

Huhtasaari: Suomen runnominen euroon oli virhe

Huhtasaari: Jos liputamme teollisuutta saastuttaviin maihin, meiltä siirtyvät työpaikat pois

Slunga-Poutsalo ja Huhtasaari antoivat Sauli Niinistön kuulla kunniansa: ”Hetkinen!”

Huhtasaari tylyttää unionia: Trollaa EU-kriittisiä yhteisillä verovaroillamme, ettei kukaan äänestäisi väärin

Laura Huhtasaari Suomen puolustuksesta: Omiin asevoimiinsa panostanutta maata on helpompi ulkopuolistenkin auttaa
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













