

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset: Haluaako vasemmistoliitto vaarantaa Suomen ilmapuolustuksen?
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä jätti eilen eduskunnassa kirjallisen kysymyksen Gazan konfliktista ja Suomen puolustusyhteistyöstä Israelin kanssa. Kysymyksessään vasemmistoliitto vaatii Suomea lopettamaan puolustusyhteistyön Israelin kanssa ja asettamaan Israelin aseidenvientikieltoon. Se myös vaatii Suomea lopettamaan aseiden tuonnin Israelista.
Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset pitävät vasemmistoliiton kannanottoa suorastaan käsittämättömänä.
– Haluaako vasemmistoliitto vaarantaa Suomen ilmapuolustuksen? kysyy perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan valiokuntavastaava Jari Ronkainen.
– Suomihan juuri keväällä valtuutti Puolustusvoimat hankkimaan ilmatorjunnan korkeatorjuntakyvyn järjestelmäksi Israelin puolustusministeriön David’s Sling -ohjusjärjestelmän, jonka toimittaa israelilainen Rafael Advanced Defense Systems. Se soveltuu erinomaisesti Suomen ilmapuolustuksen tarpeisiin, mutta tulee olemaan myös täysin Nato-yhteensopiva. Järjestelmän avulla rakennetaan ilmatorjunnalle nykyistä parempi korkeatorjuntakyky ja kasvatetaan merkittävästi ilmatorjunnan ulottuvuutta.
Israelilla on täysi oikeus puolustaa itseään
Kansanedustaja Miko Bergbom muistuttaa, että Suomi tekee puolustusyhteistyötä Israelin kanssa vahvistaakseen omaa puolustustaan.
– Toisin kuin vasemmistoliitto katsoo, ei Suomen tule irtaantua yhteistyöstä Israelin kanssa. Israelilla on täysi oikeus puolustaa itseään raakalaismaiselta terroristijärjestö Hamasilta. Suomen ja Israelin välinen asekauppa perustuu Suomen turvallisuuden vahvistamiseen, eikä sitä tule vaarantaa näin epävakaina aikoina.
Kansanedustaja Juha Mäenpää katsoo, että kyse on myös Suomen puolustusteollisuuden tulevaisuudesta.
– Suomen ja Israelin puolustusministeriöiden yhteistyötä määrittävän yhteisymmärryspöytäkirjan tavoitteena on lisätä yhteistyötä niin aseiden kehittämisessä, tuotannossa kuin hankinnassakin. Tarkoituksena on siis voimistaa molempien maiden puolustusteollisuutta ja sotilaallista toimintakykyä.
Vasemmisto ei ole pohtinut esitystään loppuun asti
Vasemmistoliitto esittää kysymyksen myös siitä, miten Suomen hallitus toimii sen eteen, että saadaan viiveettä aikaan tulitauko ja Hamasin ottamat panttivangit vapautettua. Kansanedustaja Tomi Immosen mielestä tästä ei ole epäilystä:
– Suomi on jo tuominnut täysin Israeliin kohdistuneen järkyttävän terroristisen hyökkäyksen. Israelin valtiolla on oikeus suojella kansalaisiaan terrorismilta kansainvälisen oikeuden puitteissa. Gazan katastrofaalisen humanitaarisen tilanteen helpottaminen on ensiarvoisen tärkeää, ja kansainvälistä humanitaarista oikeutta tulee noudattaa ja taata siviilien suojelu. Suomi on tässä muun EU:n mukana vastaamassa tilanteeseen vahvasti ja yhtenäisesti.
– Mielestäni vasemmistoliitto ei ole pohtinut esitystään loppuun asti. Ei voi olla niin, että kun itsenäinen valtio joutuu raakalaismaisen terroristihyökkäyksen kohteeksi, niin Suomen vasemmisto rientää kieltämään kansainvälisen avun sellaisen terrorismin kohteeksi joutuneelta maalta. Pitääkö terrorihyökkäyksen kohteeksi joutuneelta maalta siis viedä kyky puolustautua ja ulkomainen tuki? jatkaa Immonen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmapuolustus aseidenvientikielto Tomi Immonen puolustusteollisuus terroristit Miko Bergbom Gaza asekauppa puolustusyhteistyö terroristijärjestöt Hamas Puolustusvoimat Puolustusvaliokunta Israel Juha Mäenpää Jari Ronkainen Vasemmistoliitto Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Vasemmistoliitto levittää Hamasin propagandaa yhdessä STT:n kanssa – syyttää sairaalaiskusta Israelia ennen kuin iskun tekijää on edes selvitetty

Europarlamentti: Juutalaisvastaisuus nousee huolestuttavasti

Ruotsin vasemmistopuolue on rahoittanut terrorismiin liitettyä palestiinalaisryhmää

Ilmasto-Greta canceloitiin Israelissa palestiinalaismyönteisyyden vuoksi – ”Terrorismin tukija”

YK:n yleiskokous ei tuominnut selkeästi Hamasin terrori-iskua – Tšekin puolustusministeri puhui YK-erosta

Tynkkynen: Emme voi tukea lausumia, jotka eivät tuomitse sanallakaan Hamasin terroritekoja

Kansanedustajat vetoavat hallitukseen: Kauhavan lentokenttä ja entinen varuskunta-alue hankittava tukikohtakäyttöä varten

Hallitukselta esitys sotilasrikosten estämisen ja paljastamisen säätämisestä Pääesikunnan tehtäväksi – Ronkainen: ”Tällaisten rikosten ennaltaehkäiseminen on erittäin tärkeää”
Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

PS-Nuoriso: Suomalaiset ulos ja mamut tilalle – tähän johtaa kuntien punavihervalta
Perussuomalainen Nuoriso on tuohtunut Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää kaupungin rivitalojen asukkaat pois, jotta asuntoihin voidaan asuttaa läheiseen vastaanottokeskukseen saapuvia turvapaikanhakijoita.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”
Yle uutisoi 12.8.2025 Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää suomalaisia vuokralaisia kodeistaan vastaanottokeskuksen tieltä. Rivitalot vuokraa jatkossa Luona Oy, jolla on vastaanottokeskus naapurissa. Asukkaat pitävät kaupungin ratkaisua epäoikeudenmukaisena. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää Mikkelin tapausta hälyttävänä esimerkkinä siitä, mitä on odotettavissa, ellei turvapaikkapolitiikan kiristyksistä pidetä kiinni ja kiristetä lisää.

Demarit hamuavat lisää äänestäjiä: 600 000 maahanmuuttajaa asutettava Ruotsin halutuimmille alueille
Ruotsi on edelleen luokkayhteiskunta, jossa hyvinvoivat nettoveronmaksajat asuvat omakotitaloissaan vehreillä huvila-alueilla. Sosialidemokraattien mielestä tämä on kestävän kehityksen vastaista ja väestö pitäisi sekoittaa. Muutto veden ääreen äveriäälle alueelle olisi varmasti monen kolmen miljoonan vuokralaisen mieleen ja tämä demareiden kädenojennus muistettaisiin varmasti myös vaaleissa.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Purra: Suomessa edelleen kuvitellaan, että tunkemalla veronmaksajan rahaa joutavaan tai haitalliseen tuotetaan elinvoimaa ja kasvua – ”Siksi kai maa tähän jamaan on päätynytkin”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi somekanavillaan tapausta, jossa Mikkelin kaupunki ajaa vuokra-asukkaita pois kodeistaan, koska asunnot jatkossa vuokrataan turvapaikanhakijoille. Purra kuvaa Mikkelin toimintaa harhaiseksi.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.

Tyytymättömyys opetushallitukseen kasvaa – jo osa alan ammattilaisistakin näyttää vihreää valoa organisaation lakkauttamiselle
Valtiovarainministeriön ehdotus Opetushallituksen lakkauttamisesta on kansan keskuudessakin nähty aiheellisena säästötoimena hallinnon virtaviivaistamiseksi ja tehostamiseksi. Samalla Opetushallitus on kansalaiskeskusteluissa tunnistettu politisoituneena instituutiona, joka on vähitellen ajautunut kauas alkuperäisistä tavoitteistaan. Seurauksena on muun muassa oppimistuloksien heikkeneminen.

Perussuomalaiset Naiset vaatii: Riikka Purraan kohdistuvan ajojahdin on päätyttävä nyt
Brutaaleja graffiteja julkisilla paikoilla, joissa veitsi on isketty Riikka Purran rintaan. Mielenosoituksessa banderolli, jonka kuvassa leikataan Purralta pää, tappouhkauksia sosiaalisessa mediassa ja kannustuksia tehdä perättömiä ilmiantoja ministeri Purrasta mielenterveyshuoltoon. Nyt riittää, vaatii perussuomalaisten naisjärjestö - ajojahdin on päätyttävä!