

LEHTIKUVA
Purra ulkoministerin al-Hol-hankkeesta: ”Vihreiden oma operaatio, joka vietiin niin pitkälle, että muut eivät enää voineet muuta kuin peesata”
Näinä päivinä ihminen ihmettelee, miten tähän on tultu. Käsittelemme koko opposition yhteistä välikysymystä; olemme juuri saaneet hallituksen vastauksen, mutta yhä edelleenkin näyttää selvältä, että perustavanlaatuisiin kysymyksiin ei ole vastattu. Yhä edelleen epäselväksi ovat jääneet ne lukuisat asian eri puolet, joita on viime päivät ja viikot käsitelty, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja ja 1. varapuheenjohtaja Riikka Purra.
Hallitus linjasi eilen, että al-Holin suomalaislapset pyritään kotiuttamaan niin pian kuin mahdollista.
– Minä en edelleenkään ymmärrä, miten hallitus voi linjata suhtautumisestaan operaatioon viikkoja sen jälkeen, kun suunnitelmat ovat valmistuneet ja niitä on viety kentälle. Suunnitelmassa puhutaan naisista eli Isis-jihadisteista, jotka ovat lähteneet palvelemaan kalifaattia, Riikka Purra muistutti välikysymyskeskustelussa.
– Suunnitelman mukaan heidän piti jo tulla, viime viikolla. Seuraava esitetty mahdollisuus on tällä viikolla, ylihuomenna. Mikäli me emme olisi väsymättä pitäneet asiaa esillä, mikäli asian vahvistamia vuotoja ei olisi tapahtunut, olisiko kaikki hoidettu salassa?
Ketkä olivat päättämässä asiasta?
Purra totesi, että voidakseen kansanedustajana päättää, miten hän suhtautuu hallitukseen ja sen yksittäisiin ministereihin, hänen pitäisi saada tietää, oliko koko suunnitelma ollut ulkoministeri Pekka Haaviston ja vihreiden oma-aloitteista ja yksinomaista toimintaa vai olivatko muut puolueet ja ministerit osallistuneet siihen aktiivisesti.
– En ihmettelisi sitäkään, mikäli asia olisi mennyt muilta puolueilta ja ministereiltä huomaamatta ohitse. Vaikka sekin olisi tietenkin vahingollista ja merkki ammattitaidottomuudesta, olisi se kuitenkin helpommin ymmärrettävissä kuin salaaminen, peittely, epätoden puhuminen ja muut nyt käytössä olleet konstit.
– Ketkä ministerit olivat päättämässä asiaa? Ketkä ministerit ovat olleet tietoisia asiasta? Pääministeri Sanna Marin on sanonut, että ei tiennyt mitään. Toisaalta hän on sanonut myös, että suunnitelmalla on ollut hiljainen hyväksyntä. Entä edellinen pääministeri Antti Rinne? Oliko hän antanut suostumuksensa tai aktiivisesti edistänyt asiaa? Purra sanoo.
Vihreät heiluttavat tahtipuikkoa
Myös ministeri Katri Kulmuni on kertonut olleensa tietämätön suunnitelmasta.
– Onko tämä totta? Eilen kuitenkin tuotiin esille, että ministeri Katri Kulmuni oli kyseisessä iltakoulussa. Miten on mahdollista, että keskusta antaa tällaisen asian lipua sormiensa läpi?
– Minä luulen, että kyseessä on vihreiden oma operaatio, joka vietiin niin pitkälle, että muut eivät enää voineet muuta kuin peesata, Purra arvelee.
Purra toteaa, että vihreät on hallituksen ainoa gallupien perusteella nouseva puolue.
– Saako se siis määrätä koko linjan?
”Me vaadimme vastauksia”
Purran mielestä hallituksen toiminta niin kyselytunneilla kuin välikysymyksessäkin näyttää siltä, että ministerit eivät ota tilannetta kovin vakavasti.
– He eivät näytä arvostavan näitä parlamentaarisia metodeja, joita oppositiolla on käytössään. Tällaisen ylimielisyyden ja välinpitämättömyyden vaikutukset ovat kohtalokkaita parlamentaariselle toiminnalle ja demokratialle.
– Me vaadimme vastauksia. Teillä on velvollisuus niitä antaa.
Punaista mattoa jihadisteille
Hallitus tai osa siitä on valmistellut jihadistien maahan tuomista salassa. Hallitus, ministerit ja useita muita tahoja on kieltänyt operaation ja sen suunnittelun. Median hallussa olevat dokumentit kuitenkin kertovat, että kyseessä ei ole ankka.
– Eilinen niin sanottu linjaus ei tuonut asiaan mitään uutta eikä se kertonut, kuka tai mikä taho asiaa on edistänyt, ennen linjausta.
– Suunnitelmien mukaan jihadistista ideologiaa kannattamaan lähteneet naiset tuodaan maahan tilauslennolla lentokentän vip-tilojen kautta. Maassa on heidän auttamisekseen kaikenlaiset palvelut valmiina ja valmiudessa, terveydenhuollosta ja terapiasta sosiaalihuoltoon.
Jatkavat terroristista toimintaa
Purra sanoo toiminnan olevan poikkeuksellista.
– Samaan aikaan tiedämme, että ihan kunnon suomalaisten on vaikeaa saada näitä palveluja. Esimerkiksi terapiat ja lastensuojelu ovat pahasti ruuhkautuneita.
– Hallitus ei myöskään käsitä tai välitä, miten suuri kansallinen turvallisuusriski salainen jihadistien pelastusoperaatio on. Suojelupoliisi ja lukuisat asiantuntijat ovat kertoneet, että naiset ja erityisesti vanhemmat lapset todennäköisesti jatkavat terroristista toimintaa, verkostoituvat keskenään ja integroituvat kotimaisiin jihadistisiin verkostoihin, Purra muistutti.
Suomi ei ole islamilainen valtio
Purra vetosi hallitukseen, ettei se toisi maahan aikuisia, omasta vapaasta tahdostaan islamismia tukemaan lähteneitä ihmisiä.
– Suomi ei ole islamilainen valtio. Jos ihminen haluaa elää ääri-islamin oppien mukaan, rakentaa kalifaattia ja noudattaa shariaa, hänen pitää muuttaa islamilaiseen maahan. Meidän pitää suojella Suomea ja suomalaisia tältä. Arvostakaa Suomea sen verran.
– Miksi niin moni ihminen on jäänyt kiinni epätoden puhumisesta tämän asian yhteydessä? Mistä käskyt ovat tulleet? Purra kysyi.
Röyhkeää toimintaa hallitukselta
Purra kyseenalaisti, olisiko asia tullut koskaan esille, mikäli perussuomalaiset eivät olisi sitä väsymättä nostaneet.
– Olisiko sitä otettu lainkaan vakavasti, mikäli vuotoja ei olisi tapahtunut? Olisivatko Isistä tukevat ihmiset vain ilmestyneet kaupungin vuokrataloon, heidän lapsensa kouluihin, ilman että kansalaisille olisi kerrottu mitään? Ymmärrättekö, miten röyhkeää toimintanne on?
– Hallitus, teidän on vastattava näihin kysymyksiin, Purra vaati.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- al-Hol Isis-perheet kalifaatti Katri Kulmuni Riikka Purra Sanna Marin Pekka Haavisto Antti Rinne Luottamus Sharia Turvallisuus Islam Terrorismi vihreät perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS haastoi kyselytunnilla al-Holin tapauksesta – hallitus luisteli kuin saippua

Niikko: Muista Pohjoismaista poiketen Suomen hallitus ei uskalla kieltäytyä auttamasta terroristijärjestöön liittyneitä aikuisia

Perussuomalaiset: Mikäli virkamiestä on painostettu, on ministerin toimintaa arvioitava virkarikoksena

Rantanen: Kone on lähtövalmiina – ”Suomi tuo terroristit jouluksi kotiin”

Packalén kysyy al-Holin evakuoinneista: Miten lasten kansalaisuus on selvitetty?

Rantanen kysyy al-Holin leirin tilanteesta: ”Ei saa unohtua muun keskellä”

Isisläisiä kuljettava lento al-Holista saapuu – Purra: ”Valtion ylin johto tekee salaisia operaatioita, jotta maahan saadaan tuotua todennäköisiä terroristeja piilossa kansalaisten katseilta”

Purra: Sinisilmäisyyden on pakko loppua – vihreiden linja on vastuuton
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













