

PS ARKISTO
Purra: Turvapaikkajärjestelmä toimii oudosti – ”Maahan tuodaan sotilaiden turvaamana Suomesta turvapaikan saaneita ihmisiä, ovat lähteneet Afganistaniin lomailemaan”
Perussuomalaiset kyseenalaistaa sen, keitä kaikkia Afganistanista pitäisi tuoda Suomeen turvaan. – Aika monen suomalaisen oikeustajuun koskee se, että tällä hetkellä ihmisellä on mahdollisuus lähteä lomalle siihen maahan, josta on alun perin paettu. En käyttäisi Suomen sotilaallista voimaa siihen, että näitä ihmisiä käytäisiin noutamassa Suomeen, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo.
Islamistisen Taliban-järjestön kaapattua vallan Afganistanissa saattaa laajoja ihmisjoukkoja jälleen lähiaikoina pyrkiä kohti Eurooppaa. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja sisämininisteri Maria Ohisalo ovat jo esittäneet Suomen pakolaiskiintiön korottamista nykyisestä 1 050 paikasta. Ohisalon mukaan kiintiö tulisi jopa kaksinkertaistaa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra oli Ylen Ykkösaamun haastattelussa lauantaina. Purra tyrmää hallituksen suunnitelmat.
– En näe, että 2 000 ihmistä pakolaiskiintiössä olisi järkevä tapa edetä. Humanitaarinen maahanmuutto ei edes ole tehokas tapa auttaa. Ymmärrän kyllä, miksi vihreällä sisäministerillä ja eräillä muillakin poliitikoilla on taipumus esittää tällaista, Purra sanoo.
Hän jatkaa, että Suomen tulisi tarjota apua Afganistanin lähialueilla.
– Humanitaarinen maahanmuutto ei ole kohdemaan, kuten Suomen, eikä edes lähtömaan edun mukaista. Kaikessa humanitaarisessa ja kriisiauttamisessa painopiste pitää siirtää lähialueille, tässä tapauksessa Afganistanin ympäristöön.
Pakolaiskiintiön rahat voi käyttää tehokkaammin
Purra huomauttaa, että jos Suomi käyttää humanitaariseen apuun ja kriisiauttamiseen sen rahasumman, joka muuten menisi pakolaiskiintiöön, niin on mahdollista auttaa paljon suurempaa ihmisjoukkoa kuin vain kahta tuhatta ihmistä.
– Humanitaarinen maahanmuutto maksaa paljon kaikille eurooppalaisille valtioille, erityisesti niille, joilla on antelias sosiaaliturvajärjestelmä.
– Koko kansainvälisen yhteisön, EU:n ja Suomen tärkein prioriteetti pitäisi olla siinä, että Afganistanista pakenevat ihmiset saavat turvaa lähialueilla, ja Eurooppaan kohdistuvia pakolaisvirtoja ei pääse edes syntymään.
Terrori-iskuilla yhteys maahanmuuttoon
Perussuomalaiset tavoittelee humanitaarisen maahanmuuton lopettamista kokonaan. Näkökulma avun tarjoamisesta kriisipesäkkeiden lähialueilla ei kuitenkaan ole perussuomalaisten keksintö vaan nykypäivän eurooppalaista valtavirran politiikkaa.
Samoilla linjoilla on muitakin EU-maita, kuten Tanska, jonka hallituksen tulevaisuuden tavoitteena on nolla turvapaikkahakemusta. Myös esimerkiksi Ranskan presidentti Emmanuel Macron on todennut hallitsemattomien ihmisvirtojen olevan uhka Euroopalle.
– EU:ssa pitäisi yleisesti ymmärtää myös se, että terroristiset iskut Euroopassa liittyvät maahanmuuttoon. Tämäkin on peruste välttää humanitaarista maahanmuuttoa. Tiedämme, että iskujen tekijät ovat yleensä turvapaikanhakijoita tai maassa pidempään oleskelleita ihmisiä, jotka ovat saapuneet humanitaarisen maahanmuuton kanavia pitkin, Purra sanoo.
Hän toteaa, että perussuomalaiset on valmis lisäämään kehitysyhteistyön resursseja sillä edellytyksellä, että humanitaarinen maahanmuutto onnistutaan lopettamaan.
– Näitä asioita pitäisikin lähestyä vaihtoehtoina.
Suomalaisia sotilaita Afganistaniin
Suomi on päättänyt lähettää sotilaita Kabuliin Afganistanissa olevien suomalaisten saamiseksi pois maasta. Perussuomalaiset kuitenkin kyseenalaistaa sen, keitä kaikkia Afganistanista pitäisi tuoda Suomeen turvaan.
– Meillä on velvollisuus tuoda sieltä Suomen kansalaisia. Suomeen kuitenkin tuodaan sotilaiden turvaamana myös ihmisiä, jotka ovat saaneet turvapaikan Suomesta mutta he ovat silti lähteneet Afganistaniin lomailemaan tai mitä ikinä tekemäänkään.
– Mikäli ihminen on kansainvälisen suojelun tarpeessa ja saa suojelua, niin on ihmeellistä, että tällainen henkilö lähtee lomailemaan siihen maahan, josta on paennut, Purra sanoo.
Hän toteaa, että kyseessä on vain yksi esimerkki siitä, miten oudosti turvapaikkajärjestelmä toimii.
– Aika monen suomalaisen oikeustajuun koskee se, että tällä hetkellä ihmisellä on mahdollisuus lähteä lomalle siihen maahan, josta on alun perin paettu.
– Mikäli Afganistanissa on nyt ihmisiä, jotka ovat Suomessa oleskeluluvalla, mutta ovat lähteneet takaisin lomalle Afganistaniin eivätkä ole edes viranomaisen kehotuksesta poistuneet maasta, vaikka tilanne on heikentynyt, niin en käyttäisi Suomen sotilaallista voimaa siihen, että näitä ihmisiä käytäisiin enää noutamassa Suomeen. Heidän pitäisi tulla omin voimin pois.
Perussuomalaiset haluaa keventää työn verotusta
Pääministeri Sanna Marinin johtaman hallituksen budjettiriihi kokoontuu syyskuussa. Opetusministeri Li Andersson on äskettäin esittänyt, että riihen merkittävimmät päätökset koskisivat ilmastoasioita.
Purra kehottaa hallitusta käymään Suomen kestävyysvajeen kimppuun ja tekemään päätöksiä, jotka vahvistavat taloutta ja työllisyyttä.
– Talous kasvaa, mutta sen on arvioitu jäävän lyhyeksi. Emme ihan pääse mukaan korkeimpaan EU-kasvuun ja on arvioitu.
Perussuomalaiset on usein esittänyt veronalennuksia, koska ne lisäävät kansalaisten ostovoimaa ja samalla parantavat yritysten mahdollisuuksia toimia.
– Suomessa on hyvin korkea kokonaisveroaste. Valitettavasti on vain käynyt selväksi, että hallituksella ei ole intressiä lähteä keventämään verotusta. Erityisesti työn verotuksen alentaminen kuitenkin lisäisi ihmisten mahdollisuuksia kuluttaa, ja samalla helpotettaisiin yritysten mahdollisuuksia palkata työntekijöitä. Tällä tavalla lisättäisiin koko talouden dynamiikkaa, Purra sanoo
Suomessa julkisten menojen suhde bkt:hen on EU:n suurimpia. Veronalennusten yhteydessä perussuomalaiset kohdistaisi leikkauksia esimerkiksi maahanmuuton kuluihin. Perussuomalaiset myös jättäisi laittamatta veronmaksajilta kerättyjä miljardeja EU-tukipaketteihin ja ilmastopaketteihin.
– Perussuomalaiset haluaa tehdä päätöksiä, jossa ensisijalla ovat suomalainen työ, työllisyys sekä kansalaisten hyvinvointi ja ostovoima.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kriisiapu oikeustaju Anna-Maja Henriksson turvapaikkajärjestelmä humanitaarinen maahanmuutto kustannukset suomalaiset Pakolaiskiintiö Maria Ohisalo Emmanuel Macron Riikka Purra Eurooppa Sanna Marin Li Andersson Afganistan perussuomalaiset hallitus talous verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Afganistanin tytöt ja naiset olivat heikossa asemassa jo ennen Talibania – afgaanimiesten asenteet tai kulttuuriset piirteet eivät poistu asuinmaata vaihtamalla

Reijonen: Terroristien ja Talebanin jäsenten Suomeen pääsy on estettävä

Meri: Keitä Afganistanista ollaan hakemassa? – ”Suomella ei ollut aiemminkaan tapana hakea lomailijoita – ei ainakaan sotilasoperaation avulla”

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko käsittelyssä – Purra: Maahanmuuton ja terrorismin aiheuttamat turvallisuusuhat sivuutettu

Itävaltakin Purran linjalle: ”Ei enää ainuttakaan pakolaista Afganistanista”

Yhdysvaltalaiset aseet ja ammukset jäivät Talibanin käsiin – tutkimusjohtaja uskoo vakaasti aseistuksen päätyvän terroristijärjestöille

Perussuomalaiset pyrkivät siihen, että yhä useampi tulee toimeen ilman jatkuvia taloudellisia tukia valtiolta: ”Ihmisillä oltava töitä ja palkka, joka riittää asumiseen, autoiluun ja elämiseen”

Puheenjohtaja Riikka Purran puhe eduskuntaryhmän kesäkokouksessa – ”Yritysten on Suomessa välttämätöntä kyetä toimimaan ja kasvamaan”

Purra: Miksi vihreät saa hillua hallituksessa ja yksin päättää maamme kannalta vakavista ja perustavanlaatuisista asioista? – ”Romuttaa maahanmuuttopolitiikan uskottavuuden”
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Nämä mepit äänestivät EU-parlamentissa turvapaikkaturismin kiristämistä vastaan
EU-parlamentti äänesti viime viikolla paluuasetuksesta, joka mahdollistaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamisen lähtö- tai kauttakulkumaan sijasta kolmanteen maahan, jonka kanssa on tehty kahdenvälinen tai EU-tason sopimus palautuskeskuksesta.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









